Tuoretta tietoa Virosta
2.8.2023 | Ravintolat

Makumatka Pärnujoen rannalle

Pärnun jokiranta on kehittynyt valtavasti parin viime vuoden aikana. The Baltic Guide testasi kaksi ruokapaikkaa uudessa Segutornin korttelissa.
Teksti ja kuvat Mikko Virta

Makumatka Pärnujoen rannalleKastrulin viihtyisältä kesäterassilta aukeaa näkymä jokirannan suuntaan.

 

Kastrul – jokirannan helmi 

Tunnelma Kastrul-ravintolassa on kesäkuisena iltapäivänä leppoisa. Tummanvihreä seinä, korkea loftmainen sali, vihreät huonekasvit ja soljuva musiikki vievät ajatukset Tallinnaan – ihan yhtä hyvin voitaisiin olla Telliskiven kuppilassa. Entiset varastorakennukset ovat muuttuneet täälläkin trendikkäiksi kuppiloiksi. 

Testikäynnillä Kastrul on puolillaan väkeä: suomalaisia ja virolaisia perheitä, muutama pariskunta joukossa. Hyväntuuliset tarjoilijat lisäävät paikan viihtyvyyttä. 

 

Fish’n Chips kuuluu Kastrulin suosituimpiin annoksiin.

 

Tarjoilija kertoo, että suosituimpia annoksia ovat kuha, Fish’n Chips, fajitat ja Kastrulin snitseli eli leike. Listalla on myös burgereita ja tacoja. Päätämme tilata Fish’n Chipsin ja Kastrulin leikkeen. 

Sopivan odotusajan päätteeksi eteemme tuodaan valtavan kokoinen Kastrulin leike ja herkullisen näköinen Fish’n Chips -annos. Juuri ja juuri lautaselle mahtuva leike on mallikelpoinen kokonaisuus sitruunan, anjoviksien ja kapristen kera. Lisukkeena on coleslaw-salaattia ja uuniperunaa. Pihvi on hyvää ja rapeaa, ihan kuin wieninleike parhaimmillaan.  

Fish’n Chips -annokseen kuuluu friteerattua kalaa ja yrttiperunoita. Ei siis ranskalaisia perunoita, mutta tästä myös kerrotaan ruokalistalla. 

Kalat ovat rapeita ja hyviä ja perunatkin maistuvia. Seuralaiseni toteaa, että kalaa olisi voinut olla hieman enemmän. Annoksen paras osuus on kuulemma salaatti, jossa on kesän raikkautta ja värejä. 

Kastrul on miellyttävä ja kodikas kokemus, jota voi suositella Pärnun kesävieraille. Hyväntuuliset tarjoilijat luovat leppoisaa tunnelmaa. Lisäpisteitä ravintola saa katetusta terassista, josta voi tähyillä joen suuntaan ja ihmetellä parkkipaikan laidalla kohoavaa tornia, josta Pärnun kehittyvä alue on saanut nimensä Segutornin kortteli.  

 

Kastrul, Lai 10/3, Pärnu. 

Leivakas on yhdistelmä leipomoa ja pizzeriaa.

 

Kiviuunipizzaa ja leivonnaisia 

Leivakas on hauskalla tavalla omituinen paikka. Retrohenkisesti sisustettu ravintola on täynnä jänniä yksityiskohtia: neuvostoaikaisia julisteita, astioita, nojatuoleja ja sohvia. Onpa seinällä liikennevalotkin. 

Hämmennystä lisää se, että Leivakas on samaan aikaan niin pizzeria kuin leipomokin. Eikä tarjolla ole mitä tahansa pizzoja, vaan elävällä tulella kiviuunissa paistettuja herkkuja. Pizzat ovat saaneet nimensä Pärnun katujen ja paikannimien mukaan. Niinpä tarjolla on muun muassa Karuselli-, Vallikääru- ja Pühavaimu-nimisiä pizzoja. Vegaanisia pizzoja on listalla kaksi erilaista. 

Leipomon valikoimissa on makeita ja suolaisia leivonnaisia. Halutessaan voi tilata mukaan vaikka voileipä- tai täytekakun.  

 

Leivakas-ravintolassa on tarjolla myös vegaanipizzoja.

 

Testiryhmä päätti kokeilla kahta pizzaa: vegaanista Murua ja Segutornia. 

Kokemus oli kaiken kaikkiaan hyvä. Reunoiltaan paksuissa pizzoissa oli täytteitä sopivasti. Neljän juuston pizza Segutorn oli tällä kertaa selvästi parempi. Makua antoivat muun muassa savu- ja fetajuusto sekä rukolat. 

Kiviuunissa paistetut pizzat poikkeavat sopivasti Pärnun muiden pizzerioiden italialaisherkuista. Ei siis ihme, että Leivakas on saanut jo runsaasti vakiasiakkaita.

 

Leivakas, Lai 10/3, Pärnu. 

 

Kokeile myös näitä jokirannassa 

  • Lai.T – Sushin lisäksi tarjolla on misokeittoja ja udon-nuudeleita. 
  • Wunderbaar-musiikkibaari – Oivallinen paikka tutustua virolaisen rock- ja pop-musiikin
    kiinnostaviin nimiin.
  • SunCity – Terassibileitä, kevyttä purtavaa ja vesiaktiviteettejä suppailusta souteluun. 
  • Baarcelona – Tapaksia, sangriaa ja jokimaisemia.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Kastrul Leivakas pizzeria pärnujoki pärnun ravintolat pärnun ruokapaikat rantaravintolat Segutornin kortteli

19.5.2025 | Ravintolat

camera icon6
Yhden perheen kahvilat Tallinnassa – vehreyden ja historian syleilyssä

Yhden perheen kahvilat Tallinnassa – vehreyden ja historian syleilyssä

Tallinna kätkee sisäänsä monia viihtyisiä ja perheystävällisiä kahviloita, jotka yhdistävät kauniin luonnon, historiallisen miljöön ja maukkaan ruoan. Näitä paikkoja … Lue lisää

19.5.2025 | Mainos | Ravintolat

Tommi Grill palvelee nyt myös Rocca al Maressa

Mainos Tommi Grill palvelee nyt myös Rocca al Maressa

Tommi Grill on koko perheen ruokapaikka. Ruokalistalta löytyvät niin kevyet ruoat, kuten keitot ja salaatit sekä painavammat ruoat pihveistä … Lue lisää

19.5.2025 | Mainos | Ravintolat

Suosittu Lido-ravintola avaa ovensa Coca-Cola Plazassa!

Mainos Suosittu Lido-ravintola avaa ovensa Coca-Cola Plazassa!

Ravintolaketju Lido avaa uuden ravintolan Tallinna ydinkeskustaan, Coca-Cola Plazaan. Viron viidennen Lido-ravintolan ovet aukesivat 30. huhtikuuta. Luvassa ei ole … Lue lisää

9.5.2025 | Mainos | Ravintolat

Merimuseon kesäterassit avaavat ovensa toukokuussa!

Mainos Merimuseon kesäterassit avaavat ovensa toukokuussa!

Viron merimuseo toivottaa toukokuusta alkaen vierailijat tervetulleiksi kolmelle viihtyisälle kesäterassille. Ensimmäinen niistä sijaitsee Paksun Margareetan tykkitornin katolla, toinen lento­sataman … Lue lisää

7.5.2025 | Ravintolat

Etelä-Viron suurin ruokatapahtuma on alkanut

Etelä-Viron suurin ruokatapahtuma on alkanut

UMA MEKK kevät-gourmet on ruokatapahtuma, joka järjestetään Etelä-Virossa 2.–11.5. Kymmenen päivän ajan paikalliset ravintolat ja kahvilat tarjoavat vierailleen parasta … Lue lisää

22.4.2025 | Ravintolat

Vappulounas raikkaassa ulkoilmassa

Vappulounas raikkaassa ulkoilmassa

Vaikka kevät alkoi virallisesti jo kuukausi sitten, paras tapa toivottaa se todella tervetulleeksi on nauttia kolmen ruokalajin ateria Viron … Lue lisää

17.4.2025 | Ravintolat

Vietä herkullinen pääsiäinen Muhulla ja Saarenmaalla

Vietä herkullinen pääsiäinen Muhulla ja Saarenmaalla

Saaremaan ja Muhun kevät saa makoisan alun lauantaina 19. huhtikuuta, kun useat paikalliset kylät ja kotipihat avaavat ovensa Sahvrid … Lue lisää

13.3.2025 | Ravintolat

Kaupungin parhaat ravintolat tarjoavat menuita erikoishintaan

Kaupungin parhaat ravintolat tarjoavat menuita erikoishintaan

Tallinnan ravintolaviikko on juuri sitä, miltä se kuulostaa: kaupungin parhaat ravintolat avaavat ovensa asiakkaille tarjoten lounas- ja illallispaketteja erikoishintaan. … Lue lisää