22.1.2021 | Viro
Laulaja Jaak Joalan muistomerkki Viljandissa jakaa vahvasti mielipiteitä
Teksti Timo Huttunen, kuvat Reet Martinson

Viime vuoden viimeisenä päivänä paljastettiin Viron historian yhden suosituimman laulajan, edesmennen Jaak Joalan monumentti.
Värivaloin koristeltu, 70 000 euroa maksanut muistomerkki on synnyttänyt kiivaan keskustelun ympäri maata. Kulttuuriväki on kritisoinut patsasta kovin sanoin. Muun muassa kuvanveistäjä Tauno Kangro ja Viron taideakatemian professori Krista Kodreselt pitävät monumenttiä epäonnistuneena. Lisäksi he kritisoivat voimakkaasti muistomerkin valintaprosessia ja sitä, että minkäänlaista kilpailutusta siitä ei järjestetty.
Myös Viron arvostetuin mieslaulaja Ivo Linna sanoi Saarte Hääl -lehdessä, että muistomerkki jättää halvan skitsin vaikutelman ja on kuin tivoli- tai myyjäismainos.
Monumentti on herättänyt huomiota Venäjällä asti, koska Jaak Joala oli 1980-luvulla yksi Neuvostoliiton suosituimmista laulajista.
Viljandin kaupunginjohtaja Madis Timpson sanoi, että kaupunginhallitus tekee todennäköisesti päätöksen monumentin siirrosta pois kaupungin keskustasta.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
Lue lisää samasta aiheesta1980-luku
Ivo Linna
Jaak Joala
monumentti
muistomerkki
Neuvostoliitto
Tauno Kangro
Viljandi
2.9.2026 | Viro
Kuka on Viron presidentiksi valittu Ülle Madise?
Tänään 2.9.2026 Viron Riigikogussa eli parlamentissa järjestettiin presidentinvaalit. Tasavallan seuraavaksi presidentiksi vuosille 2026-2031 valittiin maan nykyinen oikeuskansleri Ülle Madise. Hän … Lue lisää
28.8.2026 | Viro
Sata syytä vierailla Põltsamaalla
Mitä mieleesi tulee paikannimestä Põltsamaa? Kenties vahva sinappi tai some-kuvista nähty linna tai tienviitta Tallinna-Tartto -maantien varressa – tosin jo … Lue lisää
23.8.2026 | Viro
Näin Länsisatama uudistuu Tallinnaan matkustamisen keskukseksi
Helsinki–Tallinna-väli on yksi Euroopan vilkkaimmista kansainvälisistä merireiteistä, ja monelle meistä laivamatka Viroon on osa säännöllistä arkea tai odotettua vapaa-aikaa. Lähivuosina … Lue lisää
20.8.2026 | Viro
Paljon onnea, Viro ja virolaiset! Palju õnne, Eesti ja eestlased!
”Süda, kuis sa ruttu tõused kuumalt rinnus tuksuma, kui su nime suhu võtan, püha Eesti – isamaa!” …eli vapaasti suomennettuna: … Lue lisää
18.8.2026 | Viro
Nyt se vahvistui, Tallinna saa oman merikylpylänsä
Tallinnan Linnahallin vieressä sijaitsevalle Kalasadaman ranta-alueelle rakennetaan ympärivuotinen, sekä ulkoilma- että sisäaltaita käsittävä merikylpylä. Rakennusluvan äskettäin saanutta keskusta alkaa sen … Lue lisää
15.8.2026 | Viro
5
Leirikoulu Virossa avaa nuorten silmät
Miltä kuulostaisi leirikoulu, jossa oppilaat laskeutuvat maanalaiseen kaivokseen, kokeilevat keskiaikaisia ritaritaitoja oikeassa linnassa, tutustuvat tiedekeskuksen ihmeisiin ja päivän päätteeksi polskuttelevat … Lue lisää
14.8.2026 | Viro
Viron hotelli- ja ravintolaliitto: Kulujen nousu kaataa nyt ravintoloita
Viron hotellit ovat kesällä saaneet varsin hyvin asiakkaita, mutta huonekohtaiset tuotot laskevat. Samaan aikaan ravintoloiden vaikea tilanne jatkuu, ja yrityksiä … Lue lisää
12.8.2026 | Viro
Rullasuksilla lähes koko Viron ympäri
Kahden Guinness-ennätyksen haltija, suomalainen kestävyysurheilija ja TV-toimittaja Teemu Virtanen (57) teki elokuun alussa Virossa jälleen uuden maailmanennätyksen. Hän hiihti rullasuksilla … Lue lisää