Koronavirus Virossa: sairaalahoidossa vähemmän potilaita, kuolleita 50
Viron Saarenmaan maakunnassa on eniten koronavirustartuntoja suhteessa väkilukuun. Epidemiatilanne saarella on kuitenkin alkanut jo helpottaa. Kuva saaren pääkaupungin Kuressaaren piispanlinnasta.
Sairaalahoidossa on tällä hetkellä 91 potilasta. Sairaalahoitoa tarvitsevien määrä on nyt viidettä päivää alle sadan. Koronavirustesti on tehty 49 527 henkilölle.
Suhteessa väkilukuun vahvistettuja tartuntatapauksia on eniten Saarenmaan maakunnassa (Saarenmaan, Muhun ja Ruhnun saaret), jossa on 163,4 tartuntaa 10 000 asukasta kohden.
Seuraavaksi eniten tartuntoja suhteessa väkilukuun on Võrun, Hiidenmaan ja Pärnun maakunnissa.
Absoluuttisina lukemina vahvistettuja tartuntoja on eniten Harjun maakunnassa, jossa esimerkiksi Tallinna sijaitsee. Harjun maakunnassa tartuntoja on 583, tilaston toisena olevassa Saarenmaan maakunnassa 541.
Poikkeustila Virossa jatkuu, suurtapahtumat perutaan
Viron hallitus päätti 24. huhtikuuta jatkaa maahan julistettua poikkeustilaa kahdella viikolla. Poikkeustilan piti loppua 1. toukokuuta, mutta se kestää tämän hetken tiedon mukaan 17. toukokuuta saakka.
Virossa leikkipuistot ovat olleet suljettuja maaliskuun loppupuolelta saakka.
Erilaisia rajoituksia voidaan kuitenkin lieventää tai purkaa jo ennen poikkeustilan loppumista. Toisaalta osa rajoituksista voi jatkua poikkeustilan päättymisen jälkeenkin.
Tänään 2.9.2026 Viron Riigikogussa eli parlamentissa järjestettiin presidentinvaalit. Tasavallan seuraavaksi presidentiksi vuosille 2026-2031 valittiin maan nykyinen oikeuskansleri Ülle Madise. Hän … Lue lisää
28.8.2026 | Viro
Sata syytä vierailla Põltsamaalla
Mitä mieleesi tulee paikannimestä Põltsamaa? Kenties vahva sinappi tai some-kuvista nähty linna tai tienviitta Tallinna-Tartto -maantien varressa – tosin jo … Lue lisää
23.8.2026 | Viro
Näin Länsisatama uudistuu Tallinnaan matkustamisen keskukseksi
Helsinki–Tallinna-väli on yksi Euroopan vilkkaimmista kansainvälisistä merireiteistä, ja monelle meistä laivamatka Viroon on osa säännöllistä arkea tai odotettua vapaa-aikaa. Lähivuosina … Lue lisää
20.8.2026 | Viro
Paljon onnea, Viro ja virolaiset! Palju õnne, Eesti ja eestlased!
”Süda, kuis sa ruttu tõused kuumalt rinnus tuksuma, kui su nime suhu võtan, püha Eesti – isamaa!” …eli vapaasti suomennettuna: … Lue lisää
18.8.2026 | Viro
Nyt se vahvistui, Tallinna saa oman merikylpylänsä
Tallinnan Linnahallin vieressä sijaitsevalle Kalasadaman ranta-alueelle rakennetaan ympärivuotinen, sekä ulkoilma- että sisäaltaita käsittävä merikylpylä. Rakennusluvan äskettäin saanutta keskusta alkaa sen … Lue lisää
15.8.2026 | Viro
5
Leirikoulu Virossa avaa nuorten silmät
Miltä kuulostaisi leirikoulu, jossa oppilaat laskeutuvat maanalaiseen kaivokseen, kokeilevat keskiaikaisia ritaritaitoja oikeassa linnassa, tutustuvat tiedekeskuksen ihmeisiin ja päivän päätteeksi polskuttelevat … Lue lisää
14.8.2026 | Viro
Viron hotelli- ja ravintolaliitto: Kulujen nousu kaataa nyt ravintoloita
Viron hotellit ovat kesällä saaneet varsin hyvin asiakkaita, mutta huonekohtaiset tuotot laskevat. Samaan aikaan ravintoloiden vaikea tilanne jatkuu, ja yrityksiä … Lue lisää
12.8.2026 | Viro
Rullasuksilla lähes koko Viron ympäri
Kahden Guinness-ennätyksen haltija, suomalainen kestävyysurheilija ja TV-toimittaja Teemu Virtanen (57) teki elokuun alussa Virossa jälleen uuden maailmanennätyksen. Hän hiihti rullasuksilla … Lue lisää