Tuoretta tietoa Virosta
13.5.2020 | Vapaa-aika

Koronakriisi uhkaa Viron 200-vuotista kylpyläperinnettä

Viron kylpyläliiton johtaja Aire Toffer on huolissaan Viron kylpylöiden tulevaisuudesta. Tämänhetkisten suunnitelmien mukaan vesipuistot ja saunakeskukset voidaan avata aikaisintaan heinäkuun lopussa.
Teksti Mikko Virta, kuva Andrei Chertkov 

Koronakriisi uhkaa Viron 200-vuotista kylpyläperinnettäVirossa on tällä hetkellä yli 30 kylpylähotellia. Koronakriisin takia kylpylöiden allas- ja saunaosastot pysyvät suljettuina.

Viron kylpylöiden ahdinko on malliesimerkki koronan vaikutuksesta matkailualaan. Maan kylpylät joutuivat sulkemaan ovensa maaliskuussa ja niiden tulevaisuus näyttää epävarmalta.

”Huhtikuussa oli avoinna vain kaksi kylpylähotellia. Asiakkaita niissä oli todella vähän”, kertoi Viron kylpyläliiton johtaja Aire Toffer The Baltic Guidelle sähköpostin välityksellä.

Tofferin mukaan hotellit ovat koko ajan saaneet pitää ovensa auki, kuten myös kauneuspalveluita tarjoavat yritykset. Asiakkaita on kuitenkin ollut vähän.

”Ihmiset tottelivat kuuliaisesti sääntöjä ja pysyivät kotona”, Toffer kertoo.

Toukokuussa monet kylpylähotellit alkavat pikku hiljaa käynnistämään toimintaansa. Kylpyläosastot ja vesipuistot jäävät kuitenkin suljetuiksi. Tarkkaa tietoa niiden avaamisajankohdasta ei vielä ole.

Tofferin mukaan kylpylähotelleissa on tällä hetkellä erilaisia hoitoja tarjolla, kuten myös majoitus- ja ravintolapalveluita.

”Totta kai hygieniaohjeita noudatetaan tarkasti ja 2+2 -sääntöä.”

 

Taloudelliset menetykset merkittävät

Virossa on yli 30 kylpylähotellia, joten koronakriisin seuraukset ovat merkittävät.

”Yritykset ovat menettäneet koko liikevaihtonsa aikana, jolloin ne ovat olleet suljettuina. Tilannetta ei korjaa edes yritysten avaaminen, koska 90 prosenttia asiakkaista ei tule hotelleihin ennen kuin vesi- ja saunakeskukset avataan”, Aire Toffer kertoo.

Tofferin mukaan kiinteät kustannukset sähköstä ja lämmityksestä työntekijöiden palkkoihin on kuitenkin maksettava joka kuukausi.

”Riippuen kylpylähotellin suuruudesta kustannukset vaihtelevat 100 000 – 500 000 euron välillä kuussa.”

Hotelli- ja kylpyläalalla voidaankin puhua jo miljoonien eurojen tappioista.

 

Valtion tuki voi pelastaa kylpylät

Vaikeassa tilanteessa kylpylöiden ainoa pelastus on valtion tuki. Viro on tukenut ahdinkoon joutuneita yrityksiä työttömyyskassan palkkatuen avulla maalis–toukokuussa.

”Valitettavasti tällä hetkellä ei ole tiedossa minkäänlaista tukea tukea toukokuun jälkeen”, Toffer kertoo.

Hän on sitä mieltä, että työttömyyskassan tukea pitäisi jatkaa myös myöhemmin.

”Matkailu joutui kärsimään kriisistä heti ensimmäisenä. Kun lievennyksiä tehdään, on kylpylöiden avaaminen vuorossa vasta viimeisten joukossa.”

Se voi tarkoittaa, että kylpylät avataan vasta heinäkuun lopussa tai elokuussa. Se taas olisi kohtalokas isku Viron kylpylöille.

”Toivomme hartaasti, että Viron yli 200-vuotinen kylpyläperinne ei häviä koronakriisin takia.”

 

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

 

 

Lue lisää samasta aiheesta
edullinen kylpylämatka kylpylämatka kylpylät saunakeskus viron kylpylät

1.9.2026 | Vapaa-aika

Campervan 2026 -festivaali: Koti on siellä missä sinäkin

Campervan 2026 -festivaali: Koti on siellä missä sinäkin

Liikkuva elämäntapa kutsuu monia erityisesti vuoden lämpiminä kuukausina. Matkailuautot, retkeilyautot, pakettiautoista tai busseista muunnetut asuntoautot, retkeily- ja yöpymiskäyttöön varustellut peräkärryt … Lue lisää

29.8.2026 | Vapaa-aika

Terminaattori? Ei, taistelurobotti!

Terminaattori? Ei, taistelurobotti!

Oletko nähnyt TV:stä, elokuvista tai YouTube-kanavilta alun perin USA:ssa kehitettyä mutta eurooppalaistenkin teknologiaharrastajien parissa suosituksi kasvanutta kilpailumuotoa eli robottitaisteluja? Netistä … Lue lisää

26.8.2026 | Vapaa-aika

Tallinnan maraton 2026

Tallinnan maraton 2026

Virossa on syyskuisin käynnissä “jooksuaeg” eli suorana kielikäännöksenä juoksuaika. Vaan jätettäköön todellisuudessa metsänelänten kiimaan ja pariutumiseen liittyvä sanaleikki sikseen. Tallinnassa … Lue lisää

20.8.2026 | Vapaa-aika

Kaksi maissilabyrinttia kutsuu seikkailuun Virossa

Kaksi maissilabyrinttia kutsuu seikkailuun Virossa

Maissipeltoihin kesän lopulla niitettävät labyrintit ovat Virossa vakiinnuttaneet asemansa sesonkimatkailun paikallisina erikoisuuksina. Tänä vuonna peräti kaksi erilaista labyrinttia tarjoavat vierailijoille … Lue lisää

7.8.2026 | Vapaa-aika

Ironman Tallinn 2026

Ironman Tallinn 2026

Kaikki tietävät, että ainoa maratoniakin vaativampi urheilusuoritus on Ironman-kilpailu. Sen kolme pitkää osuutta – uinti, pyöräily ja juoksu – ovat … Lue lisää

4.8.2026 | Vapaa-aika

Ülemisten Yöjuoksu 2026

Ülemisten Yöjuoksu 2026

Hauskat juoksutapahtumat voivat olla todella…. hauskoja – no, ainakin jos juokseminen kiinnostaa. Ülemiste Yöjuoksu -tapahtumassa viihtyy sen sijaan koko perhe, … Lue lisää

15.7.2026 | Vapaa-aika

Lähde moottoripyörällä Jõgevatreffeille

Lähde moottoripyörällä Jõgevatreffeille

Jos moottoripyörät, nahka ja ilmavirran tuntu iholla kuuluvat kesääsi, 23.-26.7. vietettävä Jõgevatreff on juuri oikea tapahtuma sinulle. Vuodesta 1992 lähtien … Lue lisää

14.7.2026 | Vapaa-aika

Tutustu Viroon pyörän selästä

Tutustu Viroon pyörän selästä

Löydä Viron parhaat pyöräreitit kaupungeissa ja maaseudulla, tutustu pyörävuokraamoihin ja lue, miten pyörän kanssa voi matkustaa junalla. Kun asuin Tartossa … Lue lisää