Tuoretta tietoa Virosta
18.1.2020 | Ravintolat

Kohtuuhintainen maistelumenuillallinen Vanhassakaupungissa

Kohtuuhintainen maistelumenuillallinen VanhassakaupungissaOren tyylikkään ravintolasalin väreinä ovat beige, punasävyinen puu ja tumma harmaa.

Tallinnan vanhankaupungin sydämessä sijaitseva Ore tarjoaa vierailleen à la carte -annosten lisäksi kuuden ruokalajin illallisen viineineen.

Tarjoilu on ammattitaitoista, mutta vähän epävarman oloista. Maistelumenun sisällöstä saa tietoja vasta pienen kyselyn jälkeen.

 

Ensimmäisenä pöytään tuotu pieni vuohenjuusto-mätiannos oli maultaan onnistunut, mutta annoksen ulkoasuun olisi voinut panostaa enemmän. Toiseksi tuli piparjuurella ja tillillä höystetty rapuannos, joka oli kaikin puolin hyvä.

Kolmantena tarjoiltu punajuuritartar oli erinomainen ja muistutti suolatun munan keltuaisen kanssa maultaan lihasta tehtyä tartarpihviä. Sienikeitto savuankeriaan kera oli pettymys, koska liemi oli liian vahvan makuinen ja peitti alleen sienten ja ankeriaan maut.

Annosten kanssa tarjoiltiin talon omaa leipää kuusenversovoin kanssa.

Pääruaksi oli tarjolla joko grillattu naudanlihapihvi, mustajuurta ja sieniä tai höyrytetty kuha kaalin ja siianmädin kanssa. Molemmat annokset olivat näyttäviä ja maultaan tasapainoisia. Pihvissä oli mieto savun maku. Oivallisesti kypsennetyn kuhan hento aromi oli säilytetty.

Jälkiruoaksi tarjoiltu tyrninmarjasorbetti oli raikas, mutta maultaan ehkä liian tyrninmarjainen. Vahvaa makua olisi voinut hieman taittaa.

 

Tarjoillut viinit sopivat hyvin annosten kanssa, mutta eivät aiheuttaneet wow-elämystä. Annosten maut ja esillepano olivat hyviä ja pienellä skarppauksella niistä olisi saatu erinomaisia. Ravintolan keittiö toimikin selvästi paremmin kuin salin puoli. Oren suurin ongelma oli tarjoilu, sen hitaus ja epätäsmällisyys. Yksi syy oli varmasti se, että kiireisenä perjantai-iltana tarjoilijoita oli aivan liian vähän.

Kannattaisi myös kiinnittää enemmän huomiota tarjoilijoiden pukeutumiseen. Vieraat ovat Oressa etsimässä makuelämyksiä. Siihen ei sovi esiintyminen kuosinsa menettäneessä t-paidassa tai verryttelyhousuissa.

Oressa ei tarjoiltu tervehdyksiä keittiöltä eikä ylimääräisiä annoksia pöytään tullut. Välillä annosten tarjoiluvälit venyivät luvattoman pitkiksi. Illallisen nauttiminen vei aikaa noin neljä tuntia. Onneksi Oren tuolit ja sohvat ovat mukavat istua.

Ore on hyvä ravintola, mutta se ei kuitenkaan yllä Viron parhaiden fine dining -ravintoloiden tasolle. 

Restoran Ore, Olevimägi 9, Tallinna.

 

Esittelemme sarjassa Viron fine dining -ravintoloita.

 

Teksti Timo Huttunen, kuva Lauri Laan

Lue lisää samasta aiheesta
fine dining tallinna fine dining tallinnassa fine dining virossa gourmet tallinna hyvä ravintola tallinna hyvä ravintola tallinnassa laadukas ravintola tallinna maistelumenu tallinna

21.5.2020 | Ravintolat

Viron ensimmäiset Burger King -ravintolat avattiin Tallinnassa

Viron ensimmäiset Burger King -ravintolat avattiin Tallinnassa

Tallink-konserni avasi keskiviikkona 20. toukokuuta Viron ensimmäiset Burger King -ravintolat Tallinnassa. Hampurilaisravintolat sijaitsevat Tallinnan päärautatieasemalla (Balti jaam) sekä Rocca al … Lue lisää

30.4.2020 | Ravintolat

Tässä ovat Pärnun parhaat ravintolat kaupunkilaisten mielestä – katso lista!

Tässä ovat Pärnun parhaat ravintolat kaupunkilaisten mielestä – katso lista!

Pärnussa järjestettiin helmi- ja maaliskuussa kysely, jossa kysyttiin kaupunkilaisten lempiravintoloita. Pärnun kaupungin tilaamaan kyselyyn osallistui yli 360 pärnulaista. Pärnun paras … Lue lisää

24.3.2020 | Ravintolat

Tallinnassa järjestettävä gastronomiakilpailu Bocuse d’Or siirtyy syyskuulle

Verkkouutinen: Tallinnassa järjestettävä gastronomiakilpailu Bocuse d’Or siirtyy syyskuulle

Koronaviruksen aiheuttama poikkeustila on jo iskenyt käytännössä kaikkiin Viron kevään tapahtumiin. Viimeisimpiä tapahtumasiirtoja on maineikkaan gastronomiakilpailun Bocuse d’Orin Euroopan-karsinta, joka … Lue lisää

13.3.2020 | Ravintolat

Ribe tarjoaa oivallisen hinta-laatusuhteen maistelumenun

Ribe tarjoaa oivallisen hinta-laatusuhteen maistelumenun

Jo yli kymmenen vuoden ajan on Ribe tarjonnut vierailleen makuelämyksiä keskellä Tallinnan vanhaakaupunkia. Ravintolassa on asiakaspaikkoja noin 90. Tarjoilija kertoi, … Lue lisää

6.3.2020 | Ravintolat

Maaliskuun ravintolauutiset – Kippis Viron uusille ravintoloille!

Maaliskuun ravintolauutiset – Kippis Viron uusille ravintoloille!

Talvi on tuonut jälleen tukun kiinnostavia ruokapaikkoja joka makuun.   Tarttolainen pienpanimo Pühaste avasi uutenavuotena Tallinnaan Tap Roomin eli oluenmaisteluravintolan, … Lue lisää

21.2.2020 | Ravintolat

Vanhankaupungin vinoteekki

Vanhankaupungin vinoteekki

Decanter Vinoteek Tallinnassa on tunnelmallinen paikka viinien ystävälle.    Makumatkalle Eurooppaan ei tarvitse lähteä kovinkaan kauas, kun löytää tiensä Decanter … Lue lisää

19.2.2020 | Ravintolat

Makuelämyksiä meren ääressä – Puri Chef’s Side on upea rantaravintola Tallinnassa

Makuelämyksiä meren ääressä – Puri Chef’s Side on upea rantaravintola Tallinnassa

Kesäkuun alussa 2019 avattu Puri Chef’s Side -ravintola sijaitsee noin 10 kilometrin päässä Tallinnan keskustasta, uuden Haven Kakumäe -venesataman upeassa … Lue lisää

17.2.2020 | Ravintolat

FoodLover-viikot pursuavat ravintolatarjouksia eri puolilla Viroa

Verkkouutinen: FoodLover-viikot pursuavat ravintolatarjouksia eri puolilla Viroa

Jo perinteeksi muodostuneet FoodLover-viikot (Toidunautleja) 15.–23. helmikuuta tuovat esille Viron parhaita ravintolakokemuksia ja mielenkiintoisia makuelämyksiä 37 eri ravintolassa eri puolilla … Lue lisää

Suunnittele tulevia matkoja valtavan juttuarkistomme avulla.

Pidä Viro mielessä!

Mene juttuarkistoon PDF
Sulge