18.10.2021 | Viro
Keskusta menetti ylivoimaisen valta-asemansa Tallinnassa
Teksti Petri Saraste, kuva Jacques Bopp / Unsplash

Keskustapuolue eli Eesti Keskerakond koki tappion eilen sunnuntaina järjestetyissä paikallisvaaleissa. Koko maassa sen kannatus jäi 24,4 prosenttiin. Tallinnassa se säilytti silti vankan asemansa 45,4 prosentin kannatuksella mikä oikeuttaa 38 paikkaan 79 paikasta.
Voidakseen hallita kaupunkia entiseen malliin se olisi tarvinnut kaksi paikkaa enemmän. Venäjänkieliset äänestäjät ratkaisivat keskustan menestyksen edelleen Tallinnassa. Vaalien ääniharava oli odotetusti Tallinnan kaupunginjohtaja Mihhail Kõlvart, joka sai peräti 27 737 ääntä. Hän totesi vaalien tulosillassa, että puolue on valmis siirtymän oppositioon.
Valimisliidud eli puolueiden ulkopuoliset paikalliset valitsijamiesliitot ympäri maata saivat 24,3 prosenttia äänistä. Vaikka oikeistopuolue EKRE:n (Eesti Konservatiivine Rahvaerakond) kannatus lähes kaksinkertaistui, koettiin sen saama ääniosuus kuitenkin pettymyksenä. Vielä viime viikon mielipidemittauksissa se oli maan suosituin puolue.
Eesti 200, jonka taakse on ryhmittynyt perinteisiin puolueisiin pettyneitä poliitikkoja, keräsi 35 338 ääntä, mikä on kuusi prosenttia äänestäneistä ja ohitti näin muun muassa sosiaalidemokraatit, jotka keräsivät vain viisi prosenttia äänistä.
Äänestysprosentti oli hieman viime paikallisvaaleja korkeampi, 54,7 prosenttia, kun se edelliskerralla 2017 oli 53,3 prosenttia.
Verkossa tapahtuva digitaalinen äänestäminen oli näissä vaaleissa varsin suosittua. Lähes puolet annetuista äänistä annettiin digitaalisesti.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
Lue lisää samasta aiheestaEKRE
kaupunginjohtaja Mihhail Kõlvart
keskustapuolue
kunnallisvaalit
paikallisvaalit
Tallinna
vaalit
10.6.2026 | Kauneus
Ülemisteen kylpylä syksyksi 2028
Tallinnan Õismäellä Ring Spata sekä Viimsissä, Saarenmaalla ja Narva-Jõesuussa kolmea kylpylähotellia operoiva SPA Tours rakentaa Ülemiste Cityn kehitysyhtiön kanssa Tallinnan … Lue lisää
6.6.2026 | Viro
6
Pohjois-Viron piilotetut aarteet – kolme päiväretkeä pikkuteiden kätkettyihin helmiin
Jos Tallinna on nähty ja sinulla on auto alla, kannattaa suunnata ulos kaupungin vilskeestä ja ajella vaihteeksi Pohjois-Viron pikkuteille. Tässä … Lue lisää
3.6.2026 | Viro
Viron lipun päivä
Kansallislaulun ja vaakunan ohella Viron valtion tunnuksena on vuodesta 1918 asti ollut sinimustavalkoinen valtiolippu. Huomenna 4.6. vietetään Viron lipun päivää, … Lue lisää
29.5.2026 | Viro
Pilvenpiirtäjien Tallinnan keskellä pala neuvostonostalgiaa
Olet varmaan huomannut lähes ikkunattoman punatiilisen, kaarevaseinäisen rakennuksen Stockmannin tavaratalon lähellä Tallinnassa? Tiesitkö, että talon suunnittelijoilla oli esikuvanaan Alvar Aallon … Lue lisää
27.5.2026 | Viro
Viroa ristiin-rastiin kesäbussien lisävuoroilla
Kaupunkien välisiä kaukoliikenteen bussiyhteyksiä Virossa varsin selvästi hallitseva Lux Express lisää kesäkaudeksi päivittäisten lähtöjen määrää Tallinnasta Pärnuun, Saarenmaan Kuressaareen, … Lue lisää
25.5.2026 | Viro
Lähimaksu Tallinnan joukkoliikenteen kaikille oville
Keskiviikosta 27.5.2026 alkaen Tallinnan joukkoliikenteen busseissa ja raitiovaunuissa voi matkan maksaa kaikkien sisään- ja ulospääsyovien luona lähimaksu- eli NFC-ominaisuudella … Lue lisää
25.5.2026 | Mainos | Viro
Mainos Uusi suosikkikohteesi Virossa!
Viron pisimmät hiekkarannat Peipsijärven pohjoisrannikolla sijaitseva Viron pisin hiekkaranta on upea. Siellä yhtenäistä hiekkarantaa on yli 30 kilometriä. Kesäisin … Lue lisää
25.5.2026 | Mainos | Viro
Mainos Kesäinen Saarenmaa – vain lyhyen lennon päässä
Jos etsit kesälomaa, jossa yhdistyvät raikas meri-ilma, pikkukaupungin elämänrytmi ja helppo perillepääsy, kannattaa katse kääntää nyt Saarenmaan suuntaan. Saarenmaa … Lue lisää