Tuoretta tietoa Virosta
28.2.2011 | Ravintolat

Hotelliravintola venäläisin maustein

Ravintola sijaitsee Hotel Meriton Grand Conference & Span sisääntulokerroksessa. Ravintolan erikoisuutena on Sakuska-buffet, joka on katettu 1800-luvulla Pietarissa valmistettuihin kärryihin. Muutenkin ? la carte -menu pysyttelee perinteisen venäläisen keittiön klassikoissa. Listalta löytyy muun muassa kaviaaria, blinejä, Kiovan kotlettia ja stroganovia. Mainittakoon, että musta kaviaari (28 grammaa) lisukkeineen maksaa 157 euroa.

Ravintolasalissa on seitsemänkymmentä asiakaspaikkaa, joten se sopii myös hyvin ryhmille. Tällä kertaa testiryhmä jätti kaviaarin väliin ja maisteli suolakurkkuja, smetanaa ja hunajaa, blinejä metsäsienisalaatin kera ja borssikeittoa. Keitto oli herkullista ja se tarjoiltiin pienen lihapiiraan kera. Kiva yllätys talon puolesta oli vodka ja kuohuviinilasilliset ennen ruokailua.

Vodkamerkeissä onkin mistä valita, sillä listalta löytyy peräti seitsemäntoista eri merkkiä. Eikä ravintolan muutkaan juomavaihtoehdot ainakaan määrässä häviä.

Pääruuaksi maistuivat stroganov ja hunajalla marinoitu porsaankyljys makealla sinappikastikkeella. Lisukkeina molemmissa näissä annoksissa tarjoiltiin paistettuja perunoita, valkosipuleja ja suolakurkkuja.

Ravintolan sisustus noudattelee venäläistä värimaailmaa, joten luvassa on punaista ja kultaa, joita on rauhoitettu ikoneilla. Tarjoilijoiden ammattitaito ja osaaminen oli, kuten usein uudessa ravintolassa, hiukan haussa. Uudelle ravintolalle tyypillinen ongelma, joka onneksi yleensä ajan kanssa paranee. Viking Club -korttia näyttämällä saa 10 prosentin alennuksen loppulaskusta. Suomenkielisten listojen kanssa pärjäävät myös kielitaidottomat.

TEKSTI JA KUVA MARI TUOVINEN

Lue lisää samasta aiheesta

26.5.2025 | Mainos | Ravintolat

Laulun iloa ja suomalaista tunnelmaa Tallinnan sydämessä

Mainos Laulun iloa ja suomalaista tunnelmaa Tallinnan sydämessä

Tallinnan vanhankaupungin vilkkaimmalla kävelykadulla sijaitseva Helsinki Karaoke Baar on vakiinnuttanut asemansa suosittuna illanviettopaikkana erityisesti suomalaismatkailijoiden keskuudessa. Lavalle nousee iltaisin … Lue lisää

23.5.2025 | Ravintolat

Italian herkkuja yli 30 vuotta eikä suotta

Italian herkkuja yli 30 vuotta eikä suotta

Italialainen ravintola Controvento on toiminut samassa rakennuksessa Tallinnan vanhankaupungin sydämessä jo yli 30 vuotta. Paikka on onnistunut säilyttämään korkean … Lue lisää

22.5.2025 | Ravintolat

Katuruokafestivaali Tallinnassa 

Katuruokafestivaali Tallinnassa 

Viidettä kertaa järjestettävällä Toidutänavad -ruokafestivaalilla kävijöitä odottaa puoli kilometriä katuruokaa, juomia ja viihdettä. Toukokuun lopussa tapahtuma saapuu Tallinnan vanhan … Lue lisää

19.5.2025 | Ravintolat

camera icon6
Yhden perheen kahvilat Tallinnassa – vehreyden ja historian syleilyssä

Yhden perheen kahvilat Tallinnassa – vehreyden ja historian syleilyssä

Tallinna kätkee sisäänsä monia viihtyisiä ja perheystävällisiä kahviloita, jotka yhdistävät kauniin luonnon, historiallisen miljöön ja maukkaan ruoan. Näitä paikkoja … Lue lisää

19.5.2025 | Mainos | Ravintolat

Tommi Grill palvelee nyt myös Rocca al Maressa

Mainos Tommi Grill palvelee nyt myös Rocca al Maressa

Tommi Grill on koko perheen ruokapaikka. Ruokalistalta löytyvät niin kevyet ruoat, kuten keitot ja salaatit sekä painavammat ruoat pihveistä … Lue lisää

19.5.2025 | Mainos | Ravintolat

Suosittu Lido-ravintola avaa ovensa Coca-Cola Plazassa!

Mainos Suosittu Lido-ravintola avaa ovensa Coca-Cola Plazassa!

Ravintolaketju Lido avaa uuden ravintolan Tallinna ydinkeskustaan, Coca-Cola Plazaan. Viron viidennen Lido-ravintolan ovet aukesivat 30. huhtikuuta. Luvassa ei ole … Lue lisää

9.5.2025 | Mainos | Ravintolat

Merimuseon kesäterassit avaavat ovensa toukokuussa!

Mainos Merimuseon kesäterassit avaavat ovensa toukokuussa!

Viron merimuseo toivottaa toukokuusta alkaen vierailijat tervetulleiksi kolmelle viihtyisälle kesäterassille. Ensimmäinen niistä sijaitsee Paksun Margareetan tykkitornin katolla, toinen lento­sataman … Lue lisää

7.5.2025 | Ravintolat

Etelä-Viron suurin ruokatapahtuma on alkanut

Etelä-Viron suurin ruokatapahtuma on alkanut

UMA MEKK kevät-gourmet on ruokatapahtuma, joka järjestetään Etelä-Virossa 2.–11.5. Kymmenen päivän ajan paikalliset ravintolat ja kahvilat tarjoavat vierailleen parasta … Lue lisää