Tuoretta tietoa Virosta
7.6.2022 | Viro

Ensimmäinen Tarton Pride järjestetään ensi lauantaina

Teksti Mark Taylor
Kuva Jelena Rudi

Ensimmäinen Tarton Pride järjestetään ensi lauantaina

 

Lauantaina 11. kesäkuuta Viron toiseksi suurin kaupunki Tartto isännöi ensimmäistä Pride-tapahtumaansa.

Tarton Pride on omistettu LGBTQ+ -ihmisten historialle Virossa ja heidän kamppailulleen oikeuksiensa puolesta.

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 30 vuotta homoseksuaalisuuden dekriminalisoinnista uudelleen itsenäistyneessä Virossa.

Seksuaalivähemmistöjä koskevien lakien historia ulottuu kuitenkin Viron ensimmäisen itsenäisyyden aikaan, aina vuoteen 1929, jolloin tehtiin joitakin homoseksuaaleja koskevia lakimuutoksia.

1990-luvulla perustettiin Viron lesboyhdistys (Eesti Lesbiliit), Viron homoliitto (Eesti Gayliit) ja transliitto Gendy.

Tarton Priden sanoma on ”Kuinka kauan vielä?”. Tavoitteena on kiinnittää huomiota siihen, että Viron valtio on 30 vuoden aikana tehnyt hyvin vähän LGBTQ+ -ihmisten oikeuksien parantamiseksi. Esimerkiksi Viro ei vieläkään salli samaa sukupuolta olevien avioliittoa.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
avioliitto homo homoseksuaalisuus lesbo LGBTQ+ pride samaa sukupuolta tartto

6.12.2023 | Viro

Hyvää itsenäisyyspäivää, Suomi!

Hyvää itsenäisyyspäivää, Suomi!

4.12.2023 | Viro

Viron BKT laski 4 prosenttia

Viron BKT laski 4 prosenttia

Viron talouden taantuma syveni vuoden 2023 kolmannella neljänneksellä (heinä-, elo-, syyskuussa), jolloin maan bruttokansantuote (BKT) laski 3,9 prosenttia vuoden … Lue lisää

22.11.2023 | Mainos | Viro

Mainosta Helsingin Sataman Länsiterminaali 2:ssa!

Mainos Mainosta Helsingin Sataman Länsiterminaali 2:ssa!

The Baltic Guide on tiivistänyt yhteistyötään Helsingin Sataman kanssa. Luomme yhdessä Länsiterminaali 2:een modernia mainosmaailmaa. Länsiterminaali 2:n uuden infoseinän … Lue lisää

22.11.2023 | Viro

Sukupuolten välinen palkkaero kasvaa Virossa

Sukupuolten välinen palkkaero kasvaa Virossa

Viron tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan vuonna 2022 naispuolisten työntekijöiden bruttotuntiansiot olivat 17,7 prosenttia pienempiä kuin miesten. Sukupuolten palkkaero kasvoi 2,8 … Lue lisää

21.11.2023 | Viro

Hintaero uusien ja vanhojen asuntojen välillä kasvaa

Hintaero uusien ja vanhojen asuntojen välillä kasvaa

Viron asuntomarkkinoilla eletään epävarmuuden aikoja, jotka toisaalta kannustavat ostajia tekemään kauppoja laskeneiden myyntihintojen takia ja toisaalta myyjiä varautumaan pidentyneisiin … Lue lisää

17.11.2023 | Viro

Näistä puhutaan

Näistä puhutaan

Polttoaineskandaali Riigikogussa Virossa kansanedustajilla on oikeus tankata polttoainetta autoonsa valtion piikkiin. Viron konservatiivisen kansanpuolueen (Ekre) kansanedustaja Kalle Grünthal on … Lue lisää

17.11.2023 | Mainos | Vapaa-aika

camera icon5
Virossa viihtyy myös talvella

Mainos Virossa viihtyy myös talvella

Virossa vietetään tänä vuonna saunavuotta. Se on omistettu kaikille, jotka rakastavat saunomista tai haluavat tutustua saunakulttuuriin lähemmin. Sauna on … Lue lisää

17.11.2023 | Mainos | Viro

Uusi Tallinn Cardin sovellus – omatoimimatkailijan paras reissukaveri

Mainos Uusi Tallinn Cardin sovellus – omatoimimatkailijan paras reissukaveri

Oletko tulossa Tallinnaan (taas), mutta et tiedä, mitä tehdä kaupungissa? Haluaisitko käyttää vähemmän aikaa matkasi jokaisen vaiheen suunnitteluun ja … Lue lisää