Tuoretta tietoa Virosta
10.10.2025 | Viro

Elokuussa Virossa majoittui yli 450 000 matkailijaa

Teksti Susanna Poikela
Kuva Toolbox Estonia / Rasmus Jurkatam

Elokuussa Virossa majoittui yli 450 000 matkailijaa

 

Viron tilastokeskuksen mukaan majoitusliikkeissä yöpyi elokuussa 2025 yhteensä 459 200 matkailijaa, mikä on 1 prosentti enemmän kuin viime vuoden elokuussa. Ulkomaalaisten matkailijoiden määrä kasvoi 4 prosenttia, kun taas kotimaisten matkailijoiden määrä väheni 2 prosenttia. Suomesta saapuneiden matkailijoiden määrä laski neljättä kuukautta peräkkäin.

Elokuussa Virossa majoittui 240 700 ulkomaalaista ja 218 500 kotimaista matkailijaa. Ulkomaalaisten osuus oli hieman suurempi (52 prosenttia) kuin kotimaisten (48 prosenttia).

Viron tilastokeskuksen johtava analyytikko Helga Laurmaa totesi, että ulkomaisten matkailijoiden määrä on kasvanut useimpina kuukausina tänä vuonna.

”Verrattuna viime vuoden elokuuhun, ulkomaalaisia matkailijoita majoittui 4 prosenttia enemmän, mutta heidän määränsä on yhä hieman alle pandemiaa edeltävän tason”, hän sanoo.

Elokuussa 62 400 matkailijaa saapui Suomesta, mikä vastaa yli neljäsosaa (26 prosenttia) kaikista Virossa majoittuneista ulkomaalaisista.

”Suomalaiset muodostivat edelleen suurimman matkailijaryhmän, mutta heidän määränsä väheni vuoden takaiseen verrattuna neljättä kuukautta peräkkäin.  Elokuun lasku oli 9 prosenttia”, Laurmaa kertoi.

Muita merkittäviä ryhmiä olivat latvialaiset (29 300 matkailijaa, 12 prosenttia), saksalaiset (24 100, 10 prosenttia), liettualaiset (11 800, 5 prosenttia), puolalaiset (9 900, 4 prosenttia) ja italialaiset (9 500, 4 prosenttia).

Viron tilastokeskus tarjoaa lisää matkailutilastoja omilla verkkosivuillaan.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
laivamatkat matkailu matkat suomalaiset matkailijat tilastot Viron tilastokeskus Viron tilastot yöpyminen Virossa

10.6.2026 | Kauneus

Ülemisteen kylpylä syksyksi 2028

Ülemisteen kylpylä syksyksi 2028

Tallinnan Õismäellä Ring Spata sekä Viimsissä, Saarenmaalla ja Narva-Jõesuussa kolmea kylpylähotellia operoiva SPA Tours rakentaa Ülemiste Cityn kehitysyhtiön kanssa Tallinnan … Lue lisää

6.6.2026 | Viro

camera icon6
Pohjois-Viron piilotetut aarteet – kolme päiväretkeä pikkuteiden kätkettyihin helmiin

Pohjois-Viron piilotetut aarteet – kolme päiväretkeä pikkuteiden kätkettyihin helmiin

Jos Tallinna on nähty ja sinulla on auto alla, kannattaa suunnata ulos kaupungin vilskeestä ja ajella vaihteeksi Pohjois-Viron pikkuteille. Tässä … Lue lisää

3.6.2026 | Viro

Viron lipun päivä

Viron lipun päivä

Kansallislaulun ja vaakunan ohella Viron valtion tunnuksena on vuodesta 1918 asti ollut sinimustavalkoinen valtiolippu. Huomenna 4.6. vietetään Viron lipun päivää, … Lue lisää

29.5.2026 | Viro

Pilvenpiirtäjien Tallinnan keskellä pala neuvostonostalgiaa

Pilvenpiirtäjien Tallinnan keskellä pala neuvostonostalgiaa

Olet varmaan huomannut lähes ikkunattoman punatiilisen, kaarevaseinäisen rakennuksen Stockmannin tavaratalon lähellä Tallinnassa? Tiesitkö, että talon suunnittelijoilla oli esikuvanaan Alvar Aallon … Lue lisää

27.5.2026 | Viro

Viroa ristiin-rastiin kesäbussien lisävuoroilla

Viroa ristiin-rastiin kesäbussien lisävuoroilla

  Kaupunkien välisiä kaukoliikenteen bussiyhteyksiä Virossa varsin selvästi hallitseva Lux Express lisää kesäkaudeksi päivittäisten lähtöjen määrää Tallinnasta Pärnuun, Saarenmaan Kuressaareen, … Lue lisää

25.5.2026 | Viro

Lähimaksu Tallinnan joukkoliikenteen kaikille oville

Lähimaksu Tallinnan joukkoliikenteen kaikille oville

Keskiviikosta 27.5.2026 alkaen Tallinnan joukkoliikenteen busseissa ja raitiovaunuissa voi matkan maksaa kaikkien sisään- ja ulospääsyovien luona lähimaksu- eli NFC-ominaisuudella … Lue lisää

25.5.2026 | Mainos | Viro

Uusi suosikkikohteesi Virossa!

Mainos Uusi suosikkikohteesi Virossa!

Viron pisimmät hiekkarannat Peipsijärven pohjoisrannikolla sijaitseva Viron pisin hiekkaranta on upea. Siellä yhtenäistä hiekkarantaa on yli 30 kilometriä. Kesäisin … Lue lisää

25.5.2026 | Mainos | Viro

Kesäinen Saarenmaa – vain lyhyen lennon päässä

Mainos Kesäinen Saarenmaa – vain lyhyen lennon päässä

Jos etsit kesälomaa, jossa yhdistyvät raikas meri-ilma, pikkukaupungin elämänrytmi ja helppo perillepääsy, kannattaa katse kääntää nyt Saarenmaan suuntaan. Saarenmaa … Lue lisää