Tuoretta tietoa Virosta
13.1.2020 | Viro

Bussilla ja junalla parissa tunnissa Viron toiselle puolelle

Bussilla ja junalla parissa tunnissa Viron toiselle puolellePaldiskin juna-asema on yksi Viron merellisimmistä. Junalla pääsee Virossa kätevästi muun muassa Tarttoon, Viljandiin, Rakvereen ja Narvaan.

Julkinen liikenne toimii Virossa todella hyvin ja on lisäksi edullista. Tallinnasta pääsee moniin kaupunkeihin parissa tunnissa.

 

Bussilla mukavasti ja edullisesti

Tallinnan bussiasema (bussijaam) sijaitsee noin parin kilometrin päässä keskustasta. Asemalle pääsee helposti ratikoilla nro 2 ja 4 tai satamasta bussilla nro 2.

Bussiliput voi ostaa aseman automaateista ja kassoilta. Lippuja voi hankkia myös etukäteen netistä osoitteesta www.tpilet.ee. Etenkin perjantaisin Tallinnasta lähteville vuoroille lippu kannattaa hankkia etukäteen, koska matkustajia on silloin enemmän.

Lipun voi saada myös edullisemmin, kun sen ostaa hyvissä ajoin netistä. Useimmissa busseissa lipun voi näyttää kännykän näytöltä.

Kaukoliikenteen busseilla pääsee joka puolelle Viroa ja myös Riikaan, Vilnaan ja Keski-Eurooppaan asti. Suurin osa busseista on nykyaikaisia ja mukavia. Esimerkiksi Lux Expressin busseissa on näytöt, joilta voi katsella elokuvia. Useimmissa busseissa on myös internet-yhteys.

Maakunnissa pienten paikkakuntien väliset bussiyhteydet löytyvät osoitteesta peatus.ee. Ilmainen bussiliikenne on voimassa Valgan, Võrun, Põlvan, Jõgevan, Järvan, Tarton, Itä-Virumaan, Läänen, Hiiun ja Saaren maakuntien sisäisillä linjoilla (matkakortti näytettävä bussiin mentäessä).

Tallinnan bussiasemalla riittää väkeä etenkin iltaisin.

 

Raiteita pitkin Viron pikkukaupunkeihin

Junalla pääsee kätevästi Tallinnasta muun muassa Narvaan, Tarttoon, Rakvereen ja Viljandiin. Junayhteys Pärnuun loppui joulukuussa 2018. Viron uusin junayhteys Tallinnasta Turbaan avattiin joulukuussa 2019. Aikaisemmin juna kulki vain Riisipereen asti.

Nykyaikaisissa junissa on wc:t, mukavat tuolit ja internet-yhteys. Polkupyörän saa ottaa junaan ilmaiseksi. Pyörä pitää ripustaa seinän koukkuun pyöräsymbolilla merkityssä vaunussa.

Lippuja voi ostaa netistä etukäteen osoitteesta www.elron.ee tai Tallinnan rautatieasemalta (Balti jaam). Helpoiten rautatieasemalle pääsee raitiovaunuilla 1 ja 2. Satamasta kävelee rautatieasemalle noin vartissa.

 

Lautoilla pienille ja suurille saarille

Saarenmaalle ja Hiidenmaalle pääsee yhteysaluksilla. Hiidenmaalle alus lähtee Rohukülasta ja Saarenmaalle Virtsusta.

Muutama vuosi sitten käyttöön otetut uudet alukset ovat viihtyisiä ja niissä on muun muassa kahvilat. Lauttojen aikataulut löytyvät osoitteesta www.praamid.ee. Sieltä voi myös ostaa liput etukäteen, mikä on suositeltavaa etenkin viikonloppuina ja kesällä.

Pienemmillekin saarille pääsee laivoilla. Kivoja kohteita ovat muun muassa Vormsi, Kihnu, Ruhnu, Aegna, Manilaid ja Prangli. Tietoa aikatauluista saa osoitteesta www.veeteed.ee  ja tuuleiinid.ee.

 

Lentämällä saarille

Saarenmaalle ja Hiidenmaalle voi lentää Tallinnasta. Lentoaika on noin 30–40 minuuttia ja meno-paluun hinta noin 50 euroa. Lisää tietoa: www.saartelennuliinid.ee.

 

”Selkeää, helppoa ja edullista. Vahva suositus julkisille”

The Baltic Guide kyseli Facebook-sivullaan joulukuussa lukijoiden kokemuksia Viron julkisesta liikenteestä. Saimme paljon mielenkiintoisia kommentteja, joista tässä pieni valikoima.

Katriina Levänen: ”Tallinnassa olen ajellut bussilla ja ratikoilla. Lisäksi olen matkustanut bussilla mm. Hiidenmaalle, Saarenmaalle, Tarttoon ja Pärnuun sekä Haapsaluun. Lux-bussit ovat kerrassaan hyviä! Istuimet mukavat, jalkatilaa riittävästi.”

Minna Saarelma-Paukkala: ”Reissaan eri firmojen busseilla kohtuullisen usein Tallinnan ja Viljandin väliä, toisinaan Viljandista Tarttoonkin. Modernit bussit ovat miellyttäviä, mutta eniten pidän vanhemmista, joka pikkukylässä pysähtyvistä busseista. Niissä on mukavaa maalaistunnelmaa ja mainiot kuskit. Eräs virolainen kutsui tällaisia Tunne oma kodumaa -reiteiksi.”

Marjaana Aali: ”Perheen kanssa (2 aik. 3 lasta) ollaan käyty bussilla Pärnussa sekä Viro–Latvia–Liettua-kierroksella. Bussit ja junat siistejä ja edullisia, kulkevat aikataulussa ja monet varaussivustot jopa suomen kielellä. Ei mitään valittamista.”

Minna Miettinen: ”Pärnuun ja Kuressaareen olen kulkenut bussilla. Ensiluokkaisen tiheään vuoroja, siistit bussit ja edullista. Tietty myös Tallinnan sisäistä liikennettä on käytetty. Selkeää, helppoa ja edullista. Vahva suositus julkisille.”

Jani Hyppänen: ”Junat ovat nykyisin mukavia, siistejä ja moderneja. Muutamalla lisäeurolla voi myös maksaa ensimmäisen luokan paikan itselleen.”

Mikko-Oskari Koski: ”Olen kulkenut Virossa sekä junilla että busseilla aika runsaasti, junilla ehkä hiukan enemmän, koska niissä on polkupyörän kuljetus helppoa (ja ilmaista).” 

 

Teksti Mikko Virta, kuvat Andrei Chertkov, Mikko Virta

Lue lisää samasta aiheesta
bussilipun osto bussilla virossa junalipun osto lentämällä saarenmaalle maata pitkin viro rautatieasema tallinnan bussiasema viron julkinen liikenne

9.2.2025 | Viro

Suomalaisten Viron-matkailussa viime vuonna lievä nousu

Suomalaisten Viron-matkailussa viime vuonna lievä nousu

Viron keskuspankki, Eesti Pank julkaisi vuoden 2024 matkailutilaston. Sen mukaan suomalaiset tekivät maahan yhteensä 1,8 miljoonaa matkaa. Suomalaisten osuus … Lue lisää

28.1.2025 | Viro

Yritykset ja sijoittavat kohtaavat sTARTUp Day -tapahtumassa

Yritykset ja sijoittavat kohtaavat sTARTUp Day -tapahtumassa

Tartossa järjestetään jokavuotinen yritysfestivaali sTARTUp Day 29.–31. tammikuuta. Tapahtuma kokoaa yhteen startup-yritysten perustajat, yrittäjät, sijoittajat, innovaattorit ja opiskelijat. sTARTUp … Lue lisää

23.1.2025 | Viro

airBaltic yksi maailman turvallisimmista lentoyhtiöistä

airBaltic yksi maailman turvallisimmista lentoyhtiöistä

Baltian suurin lentoyhtiö airBaltic on saavuttanut merkittävän tunnustuksen pääsemällä ensimmäistä kertaa maailman turvallisimpien lentoyhtiöiden listalle, jonka on laatinut Airline … Lue lisää

23.1.2025 | Viro

Karl ja Mari-Liis hallitsevat Viron yhdysnimien kärkeä

Karl ja Mari-Liis hallitsevat Viron yhdysnimien kärkeä

Virossa yhdysnimien suosio on kasvanut huomattavasti maan uudelleenitsenäistymisen jälkeen. Viime vuosikymmeninä lähes kuudesosa pojista ja lähes viidennes tytöistä on … Lue lisää

21.1.2025 | Viro

camera icon5
Virolainen ruoka edustettuna Berliinissä

Virolainen ruoka edustettuna Berliinissä

Viron maatalous- ja kauppakamari osallistuu tänä vuonna jo 30. kerran maailman suurimmille elintarvike- ja maatalousmessuille Grüne Wochelle, jotka järjestetään … Lue lisää

19.1.2025 | Viro

Koululaiset nostivat lokakuun matkailijamäärää

Koululaiset nostivat lokakuun matkailijamäärää

Vuosi 2024 oli suomalaisten matkailulle Viroon positiivinen, mutta kovin suurista kehitysluvuista ei kuitenkaan ole kysymys. Vuosi loppui pienoiseen alamäkeen. … Lue lisää

7.1.2025 | Viro

Tallink julkaisi vuoden 2024 matkustaja- ja rahtitilastot

Tallink julkaisi vuoden 2024 matkustaja- ja rahtitilastot

Tallink Grupp julkaisi vuoden 2024 neljännen vuosineljänneksen ja joulukuun matkustaja- ja rahtitilastot ja vuoden 2024 kuljetettujen matkustaja-, ajoneuvo- ja … Lue lisää

6.1.2025 | Mainos | Viro

Maailman arktisten alueiden ja Viron Polar-kerhon 40-vuotisjuhlanäyttely

Mainos Maailman arktisten alueiden ja Viron Polar-kerhon 40-vuotisjuhlanäyttely

Tänä talvena Viron merenkulkumuseossa Paksu Margareetan tykkitornissa on esillä näyttely, joka käsittelee kylmää, jäätä, arktisia alueita ja Etelämannerta. Näyttely … Lue lisää