Tuoretta tietoa Virosta
15.10.2020 | Viro

Bocuse d’Or -kokkikilpailun Euroopan karsinta on käynnissä Tallinnassa – Viro ja Suomi mukana

Teksti ja kuvat Silja Hurskainen

Bocuse d’Or -kokkikilpailun Euroopan karsinta on käynnissä Tallinnassa – Viro ja Suomi mukanaKeittiömestari Artur Kazaritski (edessä) luotsaa Viron joukkuetta Bocuse d'Or -kilpailun Euroopan karsinnassa.

Eurooppalaisen kokkaustaidon ja gastronomian ehdoton huippu on parhaillaan koolla Tallinnassa. Virossa kilpaillaan ensimmäistä kertaa kokkauksen olympialaisiksikin kutsutun Bocuse d’Or -kilpailun Euroopan karsinta.

Tallinnan Saku Suurhall on muuttunut kilpailuareenaksi, jossa yhteensä 16 Euroopan maan kokkimaajoukkueet mittelevät torstaina ja perjantaina 15.–16. lokakuuta paremmuudestaan. Torstaina kilpailee ensimmäiset kahdeksan maata ja perjantaina toiset kahdeksan. Viron joukkue on mukana torstain ryhmässä. Suomi kilpailee kisassa perjantaina. 

Euroopan karsinnan voittajat julkistetaan perjantaina. Kisan 16:sta osallistujajoukkueesta kymmenen pääsee vuonna 2021 Ranskan Lyonissa kilpailtavaan maailmanlaajuiseen Bocuse d’Or -finaaliin.

Paikan päälle kisaa ei pääse koronavirusepidemian rajoitusten takia seuraamaan, mutta live-lähetyksiä seuraamalla voi olla mukana kisatunnelmassa. 

 

Pääraaka-aineina monni ja viiriäinen

Kilpailussa joukkueilla on 5 tuntia 35 minuuttia aikaa valmistaa lautas- ja vatitarjoiluannokset. Tuomaristo arvioi annosten ulkonäköä, makua, tekstuuria ja persoonallisuutta, mutta myös keittiöiden siisteyttä, joukkueen jäsenten yhteistyökykyä ja raaka-aineiden käsittelyä.

Bocuse d’Or -kilpailuissa on ennakkoon määrätyt pääraaka-aineet, jotka Virossa ovat monni ja viiriäinen. 

Tuomarit tarkkailivat Viron joukkueen työskentelyä torstaina 16.10. Bocuse d’Or -kilpailussa Tallinnassa.

 

Suru-uutinen juuri ennen kilpailua

Suomen joukkue ja koko Bocuse d’Or -kilpailu kohtasi suru-uutisen, kun keittiömestari Matti Jämsén menehtyi lyhyen sairauden jälkeen keskiviikkona 14. lokakuuta. 

Jämseń oli Suomen Bocuse d’Or Academyn presidentti. Bocuse d’Or -kilpailussa Jämsén edusti Suomea kaksi kertaa. 

Torstaina Saku Suurhallissa pidettiin tuomareiden esittelyn yhteydessä hiljainen hetki Jämsénin muistolle. 

 

Kilpailu siirtyi keväältä syksyyn

Bocuse d’Or Tallinn oli alun perin tarkoitus järjestää keväällä, mutta koronavirusepidemia siirti tapahtuman lokakuulle. 

The Baltic Guide kirjoitti kilpailun saamisesta Viroon tässä uutisessa

Tapahtumassa on tarkat terveystoimet eikä esimerkiksi lehdistö pääse paikalle ilman negatiivista koronavirustestiä. Paikan päällä muiden kuin kilpailijoiden on pakollista käyttää kasvomaskia. 


JUTTUA MUOKATTU 15.10.: Euroopan karsinnasta pääsee finaaliin 10 joukkuetta, ei vain yksi. 

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Bocuse d´Or ruoka Saku Suurhall Tallinna

18.11.2025 | Viro

Kolmen kopla syksyisessä Narvassa

Kolmen kopla syksyisessä Narvassa

Miten sujuu matka Viron itäisimpään kaupunkiin kahden koiran kanssa? Ja mitä kaikkea Narva tarjoaa karvaisille matkakumppaneille ja heidän ihmisilleen? … Lue lisää

13.11.2025 | Viro

Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan

Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan

Yöpyminen Tallinnassa muuttuu vuosi vuodelta helpommaksi, mukavammaksi ja ylellisemmäksi. Vuosi 2025 ei ole tässä poikkeus. The Baltic Guide esittelee … Lue lisää

9.11.2025 | Viro

Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan

Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan

Viron keskuspankki, Eesti Pank, julkaisi kolmannen vuosineljänneksen matkailutilaston. Suomalaisten osuus matkailijoista putosi alle 40 prosentin ja oli 35 prosenttia. … Lue lisää

7.11.2025 | Viro

Näistä puhutaan

Näistä puhutaan

Viron julkisen talouden velka on Euroopan pienin Eurostatin mukaan Viron julkisen talouden velka on 23,2 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Euroopan … Lue lisää

4.11.2025 | Viro

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!

Vuoden viimeisessä numerossa on paljon hyviä vinkkejä loman viettoon Virossa. Lisäksi löydät monipuolisen kattauksen Viron hyvin eri-ilmeisistä ja erilaisia … Lue lisää

4.11.2025 | Mainos | Viro

Nauti 5 päivää Tallinnassa

Mainos Nauti 5 päivää Tallinnassa

Tallinnassa osataan juhlistaa joulua. Kuvittele keskiaikaiset kadut, joita valaisee tuhansien jouluvalojen loiste, ilmassa leijuu glögin tuoksu ja joulun­ajan rauha … Lue lisää

19.10.2025 | Viro

Maailman paras uusi hotelli löytyy Tallinnasta

Maailman paras uusi hotelli löytyy Tallinnasta

Tallinnan vanhankaupungin sydämessä sijaitseva ja Bombay Clubin yhteydessä toimiva 17 huoneen luksushotelli The Burman Hotel on saanut The Michelin … Lue lisää

14.10.2025 | Viro

Suomalaisia viime kesää enemmän, mutta hotelliyöpymiset laskevat edelleen

Suomalaisia viime kesää enemmän, mutta hotelliyöpymiset laskevat edelleen

Suomalaisten laivamatkustajien määrä kasvoi kesäkuukausina 5,4 prosenttia. Tallinnan sataman mukaan tämän vuoden kesä-heinäkuussa suomalaiset tekivät noin 700 000 edestakaista … Lue lisää