Tuoretta tietoa Virosta
17.9.2021 | Viro

THL ei enää suosittele matkustamisen välttämistä – Nyt laivoilla on hyvin tilaa

Teksti ja kuvat Timo Huttunen

THL ei enää suosittele matkustamisen välttämistä – Nyt laivoilla on hyvin tilaa

 

Viimeisen viikon aikana ovat koronalinjaukset matkustamisen osalta muuttuneet Suomessa.

THL poisti keskiviikkona 15. syyskuuta suosituksensa, jonka mukaan tarpeetonta matkustamista ulkomaille tulee välttää.

THL:n turvallisuusosaston johtaja Mika Salminen ja HUS-johtaja Lasse Lehtonen ovat kertoneet suomalaismediassa, että kahden rokoteannoksen saaneet henkilöt voivat matkustaa varsin turvallisin mielin Euroopassa.

Lasse Lehtonen jopa suositteli matkustamaan nyt, kun annettujen rokotteiden suoja on tehokkaimmillaan.

Myös Suomen ulkoministeriö päivittää matkustussuosituksensa THL:n suositusten kanssa yhteneväiseksi.

Matka Viroon on helppo ja turvallinen niille, jotka ovat saaneet kaksi koronarokoteannosta. Tällä hetkellä Suomessa kaksi kertaa rokotettujen osuus on noin 65 prosenttia yli 12 vuotta täyttäneistä kansalaisista eli suurin osa suomalaisista voi matkustaa Viroon ja takaisin lähes vapaasti.

 

Katajanokan terminaalissa oli hyvin tilaa.
Hyttikäytävillä oli turvallista liikkua.

 

Nyt Tallinnan laivoilla on tilaa

Koska suomalaiset ovat vältelleet annettujen ohjeiden mukaisesti kaikkea ulkomaille suuntautuvaa matkustamista, ovat ulkomaanmatkat edullisia ja tilaa löytyy.

Myös Viroon suuntautuvat laivamatkat ovat nyt halpoja. Laivayhtiöillä on tällä hetkellä tarjouksia niin lauttalipuista kuin automatkoista ja hyteistäkin.

Matka Helsingistä Tallinnaan keskiviikkona 15. syyskuuta kello 10.30 lähtevällä Viking Linen XPRS-aluksella sujui varsin vaivattomasti.

Lipunmyynnissä ei koronatodistusta kyselty, eikä myöskään laivaan sisään mentäessä. Matkustajien vähäisyydestä johtuen myös turvaväleistä oli helppo pitää kiinni.

 

Hissin oven vieressä on laite käsien desinfioimiseksi.
Laivan ravintoloissa voi valita oman pöydän.
Tanssilattialla ei ollut tungosta.

 

Satamassa ja laivalla lähes kaikki matkustajat käyttivät maskia. XPRS-aluksen sisätiloissa oli väljää. Jokaisella laivamatkustajalla oli mahdollisuus valita oma pöytänsä tai istumapaikkansa niin, että turvaväli säilyi.

Lisäksi aluksella oli huolehdittu kiitettävän hyvin turvallisuudesta. Maski- ja turvaväliohjeistuksesta kertovia kylttejä oli laivalla paljon. Myös käsihygieniasta oli helppo huolehtia, koska desinfiointilaitteita oli esimerkiksi hissiovien vieressä ja kaikissa ravintolatiloissa.

Välttääkseen kokonaan koronatestauksen ja karanteenin, pitää Suomesta Viroon saapuvalla henkilöllä olla kaksi koronarokotusta. Viroon saapuessa kaikki eivät kuitenkaan joudu näyttämään korotodistustaan, koska Tallinnan satamassa koronasääntöjen noudattamista valvotaan pistokokein.

Matkan aikana ei missään vaiheessa muodostunut jonoja ja matkustajat sekä aluksen henkilökunta noudattivat kuuliaisesti turvallisuusohjeita.

Virossa otettiin elokuussa käyttöön määräys, jonka mukaan jokaisen esitettävä koronatodistus urheilutapahtumissa ja -kilpailuissa, harrastustapahtumissa, yleisissä saunoissa, kylpylöissä ja uimahalleissa sekä kaikissa julkisissa paikoissa, mukaan lukien teatterit, elokuvateatterit, konserttisalit, konferenssitilat, museot ja näyttelytilat, viihdetapahtumat sekä ravintolat, baarit ja kahvilat. Ilman koronatodistusta sisään ei pääse.

Järjestely takaa sen, että esimerkiksi ravintoloissa on asiakkaina vain kaksi kertaa rokotettuja, Covid-19 -taudin jo sairastaneita tai koronatestattuja ihmisiä.

Kahdesti rokotetut suomalaiset pääsevät Virossa tapahtumiin, yleisötilaisuuksiin ja ravintoloihin näyttämällä Omakannan rokotustodistuksen. Todistus voi olla digitaalisessa muodossa esimerkiksi älypuhelimessa tai sen voi tulostaa paperille.

 

Turvavälit säilyivät myös laivasta poistuttaessa.
Tallinnan sataman koronatestauspisteessä ei ollut jonoa.

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
autolautta Eckerö Line helsingin satama Helsinki–Tallinna matkustuskielto Tallink Tallinnan satama Viking Line

29.11.2025 | Viro

Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita

Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita

Virolaiset joulutorit tekevät vaikutuksen myös suurimpiin jouluvihaajiin. Kuuma glögi höyryää käsissä, piparkakut rouskuvat hampaissa, ja ilmassa leijuvat makkaran ja … Lue lisää

26.11.2025 | Viro

Valhe, emävalhe ja tilasto?

Valhe, emävalhe ja tilasto?

Tilastoiden tekeminen ja niiden analysointi on vaikea laji. Viron tilastokeskuksen eli Statistikaametin johtava analyytikko kommentoi syyskuun majoitustilastoa: ”Vaikka Suomesta … Lue lisää

18.11.2025 | Viro

Kolmen kopla syksyisessä Narvassa

Kolmen kopla syksyisessä Narvassa

Miten sujuu matka Viron itäisimpään kaupunkiin kahden koiran kanssa? Ja mitä kaikkea Narva tarjoaa karvaisille matkakumppaneille ja heidän ihmisilleen? … Lue lisää

13.11.2025 | Viro

Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan

Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan

Yöpyminen Tallinnassa muuttuu vuosi vuodelta helpommaksi, mukavammaksi ja ylellisemmäksi. Vuosi 2025 ei ole tässä poikkeus. The Baltic Guide esittelee … Lue lisää

9.11.2025 | Viro

Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan

Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan

Viron keskuspankki, Eesti Pank, julkaisi kolmannen vuosineljänneksen matkailutilaston. Suomalaisten osuus matkailijoista putosi alle 40 prosentin ja oli 35 prosenttia. … Lue lisää

7.11.2025 | Viro

Näistä puhutaan

Näistä puhutaan

Viron julkisen talouden velka on Euroopan pienin Eurostatin mukaan Viron julkisen talouden velka on 23,2 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Euroopan … Lue lisää

4.11.2025 | Viro

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!

Vuoden viimeisessä numerossa on paljon hyviä vinkkejä loman viettoon Virossa. Lisäksi löydät monipuolisen kattauksen Viron hyvin eri-ilmeisistä ja erilaisia … Lue lisää

4.11.2025 | Mainos | Viro

Nauti 5 päivää Tallinnassa

Mainos Nauti 5 päivää Tallinnassa

Tallinnassa osataan juhlistaa joulua. Kuvittele keskiaikaiset kadut, joita valaisee tuhansien jouluvalojen loiste, ilmassa leijuu glögin tuoksu ja joulun­ajan rauha … Lue lisää