Tuoretta tietoa Virosta
21.6.2021 | Viro

Tänään helpottuu liikkuminen Suomen ja Viron välillä

Teksti Timo Huttunen, kuva Tapio Haaja / Unsplash

Tänään helpottuu liikkuminen Suomen ja Viron välillä

 

Suomen uusien matkustusohjeiden mukaan työmatkaliikenne sallitaan 21.6. alkaen myös laivoilla. Tämä koskee erityisesti virolaisia matkustajia. Aiemmin työmatkaliikenne oli sallittu vain lentoliikenteessä.

Myös lomamatkailu Suomeen on mahdollista. Niistä EU- ja Schengen-maista, joissa ilmaantuvuusluku on alle 25, saa Suomeen tulla ilman koronatestausta tai karanteenia. Koska Virossa on ilmaantuvuusluku yli 25, joutuu Virosta tuleva matkustaja todistamaan, että on sairastanut koronataudin alle puoli vuotta sitten tai on sairastanut koronataudin ja saanut yhden rokoteannoksen tai on saanut kaksi rokoteannosta.

Matkustajien, jotka ovat saaneet kaksi rokoteannosta ei myöskään tarvitse tehdä koronatestiä maahantulopisteellä eikä heidän tarvitse jäädä karanteeniin.

Suomalaiset ovat voineet matkustaa ja voivat matkustaa vastaisuudessakin Viroon ilman minkäänlaisia rajoituksia. Perustuslain mukaan suomalaisella on aina oikeus palata kotimaahansa.

Ulkoministeriö lievensi myös suomalaisten matkustamista koskevaa suositustaan. Tähän asti kehotettiin välttämään tarpeetonta matkustamista. Nyt matkalle voi lähteä, kunhan noudattaa erityistä varovaisuutta.

Suomalaiset voivat tehdä EU- ja Schengen-alueelle niin työmatkoja kuin vapaa-ajanmatkojakin. Tarkempaa tietoa uusista ohjeista saa Suomen ulkoministeriön sivuilta. Muutokset astuvat voimaan tänään maanantaina 21.6.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
ilmaantuvuusluku koronarokote koronatauti koronatodistus laivaliikenne matkustusrajoitus rokoteannos työmatkaliikenne

29.11.2025 | Viro

Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita

Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita

Virolaiset joulutorit tekevät vaikutuksen myös suurimpiin jouluvihaajiin. Kuuma glögi höyryää käsissä, piparkakut rouskuvat hampaissa, ja ilmassa leijuvat makkaran ja … Lue lisää

26.11.2025 | Viro

Valhe, emävalhe ja tilasto?

Valhe, emävalhe ja tilasto?

Tilastoiden tekeminen ja niiden analysointi on vaikea laji. Viron tilastokeskuksen eli Statistikaametin johtava analyytikko kommentoi syyskuun majoitustilastoa: ”Vaikka Suomesta … Lue lisää

18.11.2025 | Viro

Kolmen kopla syksyisessä Narvassa

Kolmen kopla syksyisessä Narvassa

Miten sujuu matka Viron itäisimpään kaupunkiin kahden koiran kanssa? Ja mitä kaikkea Narva tarjoaa karvaisille matkakumppaneille ja heidän ihmisilleen? … Lue lisää

13.11.2025 | Viro

Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan

Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan

Yöpyminen Tallinnassa muuttuu vuosi vuodelta helpommaksi, mukavammaksi ja ylellisemmäksi. Vuosi 2025 ei ole tässä poikkeus. The Baltic Guide esittelee … Lue lisää

9.11.2025 | Viro

Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan

Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan

Viron keskuspankki, Eesti Pank, julkaisi kolmannen vuosineljänneksen matkailutilaston. Suomalaisten osuus matkailijoista putosi alle 40 prosentin ja oli 35 prosenttia. … Lue lisää

7.11.2025 | Viro

Näistä puhutaan

Näistä puhutaan

Viron julkisen talouden velka on Euroopan pienin Eurostatin mukaan Viron julkisen talouden velka on 23,2 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Euroopan … Lue lisää

4.11.2025 | Viro

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!

Vuoden viimeisessä numerossa on paljon hyviä vinkkejä loman viettoon Virossa. Lisäksi löydät monipuolisen kattauksen Viron hyvin eri-ilmeisistä ja erilaisia … Lue lisää

4.11.2025 | Mainos | Viro

Nauti 5 päivää Tallinnassa

Mainos Nauti 5 päivää Tallinnassa

Tallinnassa osataan juhlistaa joulua. Kuvittele keskiaikaiset kadut, joita valaisee tuhansien jouluvalojen loiste, ilmassa leijuu glögin tuoksu ja joulun­ajan rauha … Lue lisää