Tuoretta tietoa Virosta
23.4.2021 | Viro

Viron koronatilanne 23.4.2021: 392 uutta tartuntaa – Ilmaantuvuusluku alle 500

Teksti Timo Huttunen

Viron koronatilanne 23.4.2021: 392 uutta tartuntaa – Ilmaantuvuusluku alle 500

 

Virossa on todettu viimeisen vuorokauden aikana 392 uutta koronavirustartuntaa, kertoi Viron terveysvirasto eli Terviseamet. Koronavirustestejä tehtiin 5 037, joista 7,8 prosenttia oli positiivisia.

Pandemian aikana on Virossa todettu 119 610 koronavirustartuntaa. Rokotteen on saanut 303 952 ihmistä eli 22,9 prosenttia väestöstä. Tiukkojen rajoitusten ja rokotusten ansiosta on koronavirustartuntojen määrä kääntynyt laskuun. Hallituksen suunnitelmien mukaan rajoituksia aletaan purkamaan asteittain toukokuun alussa.

Tartuntakerroin R on nyt noin 0,8. Jos tartuntakerroin pysyy alle yhdessä, tulee virustartuntojen määrä laskemaan.

Eniten uusia tartuntoja todettiin Harjun maakunnassa (218), joista Tallinnassa 169. Seuraavaksi eniten tartuntoja oli Itä-Virun maakunnassa (59). Kaikissa muissa maakunnissa tartuntojen määrä oli alle 30.

Ilmaantuvuusluku on nyt 490,6. Ilmaantuvuusluku näyttää, kuinka monta tartuntaa on todettu viimeisen 14 päivän aikana 100 000 asukasta kohden. Suomessa vastaava luku on noin 70.

Sairaalahoidossa on 426 ihmistä, joista tehohoidossa on 61 potilasta. Vuorokauden aikana kuoli kuusi koronapotilasta. Koronavirukseen on Virossa kuollut 1 126 ihmistä.

Tarkempaa tietoa Viron koronatilanteesta saa koronakarttasivustolta.

 

Koronarokotteen on saanut 303 952 ihmistä

Koronarokotteen on saanut Virossa 303 952 ihmistä eli 22,9 prosenttia väestöstä. 93 250 henkilöä on saanut kaksi rokoteannosta.

Maassa on rokotettu tähän mennessä terveydenhuollon henkilöstöä, hoivakotien asukkaita, iäkkäitä ihmisiä, opettajia ja muuta kouluhenkilökuntaa. Riskiryhmien rokotukset ovat myös alkaneet. Yli 70-vuotiaista virolaisista noin 60 prosenttia on saanut ensimmäisen rokoteannoksen.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Covid-19 ilmaantuvuusluku koronakartta koronakuolema koronarokote rokote tallinna koronavirus Viro

29.11.2025 | Viro

Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita

Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita

Virolaiset joulutorit tekevät vaikutuksen myös suurimpiin jouluvihaajiin. Kuuma glögi höyryää käsissä, piparkakut rouskuvat hampaissa, ja ilmassa leijuvat makkaran ja … Lue lisää

26.11.2025 | Viro

Valhe, emävalhe ja tilasto?

Valhe, emävalhe ja tilasto?

Tilastoiden tekeminen ja niiden analysointi on vaikea laji. Viron tilastokeskuksen eli Statistikaametin johtava analyytikko kommentoi syyskuun majoitustilastoa: ”Vaikka Suomesta … Lue lisää

18.11.2025 | Viro

Kolmen kopla syksyisessä Narvassa

Kolmen kopla syksyisessä Narvassa

Miten sujuu matka Viron itäisimpään kaupunkiin kahden koiran kanssa? Ja mitä kaikkea Narva tarjoaa karvaisille matkakumppaneille ja heidän ihmisilleen? … Lue lisää

13.11.2025 | Viro

Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan

Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan

Yöpyminen Tallinnassa muuttuu vuosi vuodelta helpommaksi, mukavammaksi ja ylellisemmäksi. Vuosi 2025 ei ole tässä poikkeus. The Baltic Guide esittelee … Lue lisää

9.11.2025 | Viro

Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan

Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan

Viron keskuspankki, Eesti Pank, julkaisi kolmannen vuosineljänneksen matkailutilaston. Suomalaisten osuus matkailijoista putosi alle 40 prosentin ja oli 35 prosenttia. … Lue lisää

7.11.2025 | Viro

Näistä puhutaan

Näistä puhutaan

Viron julkisen talouden velka on Euroopan pienin Eurostatin mukaan Viron julkisen talouden velka on 23,2 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Euroopan … Lue lisää

4.11.2025 | Viro

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!

Vuoden viimeisessä numerossa on paljon hyviä vinkkejä loman viettoon Virossa. Lisäksi löydät monipuolisen kattauksen Viron hyvin eri-ilmeisistä ja erilaisia … Lue lisää

4.11.2025 | Mainos | Viro

Nauti 5 päivää Tallinnassa

Mainos Nauti 5 päivää Tallinnassa

Tallinnassa osataan juhlistaa joulua. Kuvittele keskiaikaiset kadut, joita valaisee tuhansien jouluvalojen loiste, ilmassa leijuu glögin tuoksu ja joulun­ajan rauha … Lue lisää