Viron koronatilanne 6.4.2021: tartuntojen määrän kasvu taittunut – Ilmaantuvuusluku on jo alle tuhat
Teksti Timo Huttunen, kuva Andrei Chertkov
Virossa on todettu viimeisen vuorokauden aikana 899 uutta koronavirustartuntaa, kertoi Viron terveysvirasto eli Terviseamet. Tallinna on edelleen pahin tautipesäke.
Pandemian aikana on Virossa todettu 110 680 koronavirustartuntaa. Rokotteen on saanut 229 241 ihmistä eli 17,2 prosenttia väestöstä. Rajoitusten ja rokotusten ansiosta on koronavirustartuntojen määrä kääntynyt hienoiseen laskuun.
Eniten uusia tartuntoja todettiin Harjun maakunnassa (563), joista Tallinnassa 426. Seuraavaksi eniten tartuntoja oli Itä-Virun maakunnassa (111). Kaikissa muissa maakunnissa tartuntojen määrä oli alle 40.
Ilmaantuvuusluku on nyt 995,2, kun se muutama viikko sitten oli yli 1 500. Ilmaantuvuusluku näyttää, kuinka monta tartuntaa on todettu viimeisen 14 päivän aikana 100 000 asukasta kohden. Suomessa vastaava luku on noin 135.
Sairaalahoidossa on 686 ihmistä, joista tehohoidossa on 70 potilasta. Vuorokauden aikana koronaan kuoli 13 ihmistä. Koronavirukseen on Virossa kuollut 963 ihmistä.
Tarkempaa tietoa Viron koronatilanteesta saa koronakarttasivustolta.
Koronarokotteen on saanut 229 241 ihmistä
Koronarokotteen on saanut Virossa 229 241 ihmistä, joista 69 779 on saanut kaksi rokoteannosta. Vuorokauden aikana tehtiin 3 511 koronarokotusta.
Maassa on rokotettu tähän mennessä terveydenhuollon henkilöstöä, hoivakotien asukkaita, iäkkäitä ihmisiä, opettajia ja muuta kouluhenkilökuntaa. Riskiryhmien rokotukset ovat myös alkaneet.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
- Loppukesän ja syksyn tapahtumia Virossa
- Virosta löytyy menoa ja meininkiä –
- Tällä viikolla tapahtuu Virossa
Lue lisää samasta aiheestaCovid-19 ilmaantuvuusluku koronakartta koronakuolema koronarokote rokote tallinna koronavirus Viro