7.11.2020 | Ravintolat
Kaksi päivää kasvisruokaherkkuja – Tallinnan kasvisruokamessut järjestetään Kulttuurikattilassa 7.–8.11.
Teksti Mikko Virta, kuva Ken Mürk
Kasvisruokamessuilla pääsee tutustumaan alan uusimpiin trendeihin ja maistelemaan kasvisherkkuja.
Tallinnan Kulttuurikattilassa järjestetään viikonloppuna 7.–8. marraskuuta kasvisruokamessut jo kymmenettä kertaa.
Tällä kertaa tapahtuman keskiössä on virolainen ruoka ja täkäläiset yritykset. Mukana on lähes 70 yrittäjää eri puolilta Viroa.
Messuilla on tarjolla laaja valikoima ruokia, raaka-aineita, valmistuotteita ja luontoystävällistä kosmetiikka sekä käyttöesineitä. Messuilla pääsee kokeilemaan usein myös erilaisia uutuustuotteita.
Ohjelmassa on lisäksi työpajoja, dokumenttielokuvia ja luentoja. Messulavalla esiintyvät muun muassa näyttelijä Terje Pennie, sometähdet Lauri Pedaja ja Gethel Burlaka sekä lääkäri Marta Velgan.
Koronapandemiasta johtuen lippuja myydään vain rajoitettu määrä ja messuboksit on sijoitettu mahdollisimman väljästi.
Lippuja messuille myydään etukäteen tapahtuman kotisivuilla. Messut ovat lauantaina ja sunnuntaina avoinna kello 10–18.
The Baltic Guide on kertonut aiemmin Tallinnan vegaanisista ravintoloista. Jutun voi lukea tästä.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
Lue lisää samasta aiheestakasvisruoka
kasvisruokamessut
vegaaniravintola tallinnassa
vegaaniruoka
10.4.2026 | Ravintolat
Ravintola LaBocca laajenee Telliskiveen
Tallinnassa, sataman ja Rotermannin korttelin välisessä kullanvärisessä Golden Gate -talossa vajaan vuoden toiminut italialainen ravintola LaBocca avaa toisen toimipisteen. … Lue lisää
2.4.2026 | Ravintolat
Pärnussa syödään huhtikuun ajan kuoretta
Yksi Pärnun edustan merialueen antimista, joka jäiden sulamisen aikaan saapuu suurina parvina rannikkovesiin kutemaan, on hopeanhohtoinen ”meritint” eli kuore. … Lue lisää
29.3.2026 | Ravintolat
Viron ravintolat on taas rankattu
Ulkomailta oppinsa hakeneet keittiömestarit uudistavat Viron ravintolakenttää, vaalien ja arvostaen toistaen myös ruoanlaiton perinteisiä tekniikoita. Monipuolisuutta ja autenttisuutta korostava … Lue lisää
23.3.2026 | Mainos | Ravintolat
Mainos La Bocca – Tallinnan suurin pizza ja aitoa italialaista tunnelmaa
Tallinnan ravintolatarjonta on viime vuosina monipuolistunut, mutta harva paikka onnistuu yhdistämään aidon italialaisen tunnelman, herkullisen ruoan ja modernin perheravintolan … Lue lisää
17.3.2026 | Ravintolat
Viro maistui Helsingin Gastro-messuilla
Virolaiset elintarvike- ja ruokatapahtuma-alan yritykset esittäytyivät edukseen viime viikolla Helsingissä, jossa järjestettiin Suomen suurin ja pitkäikäisin ravintola-, hotelli- ja … Lue lisää
11.3.2026 | Ravintolat
Ensi viikolla Saarenmaallakin on ravintolaviikko
Väitetään, että 13 on epäonnen luku, mutta Saarenmaalla ajatellaan toisin. Sikäläiset yrittäjät laskevat, että lukuhan tarkoittaa täyttää tusinaa plus … Lue lisää
7.3.2026 | Ravintolat
Baskimaan katuruokaa fine dining -tyyliin
Tallinnan sataman ja Rotermanni-korttelin välille kohonneessa Golden Gate -talossa on uusi à la carte -ravintola Fume. Se kuuluu huippukokki … Lue lisää
25.2.2026 | Ravintolat
Ravintolaviikon myynti alkoi jo
Viron ravintolayrittäjien liiton vuonna 2011 aloittama Tallinn Restaurant Week -kampanja viettää maaliskuussa tuplakekkereitä – 15 vuoden ikäinen TRW on … Lue lisää