Viron koronatilanne – viikon aikana 36 tartuntaa ja 2 kuollutta
Koronavirustartuntojen määrä on Virossa pysynyt jo viikkona hyvin vakaana.
Viron terveysviraston (Terviseamet) tilastojen mukaan maassa on tämän viikon aikana (29.5. tilanne mukaan lukien) todettu 36 uutta koronavirustartuntaa. Viimeisen vuorokauden aikana tartuntoja on todettu kahdeksan.
Viime viikkojen aikana tartuntamäärä on pysytellyt hyvin tasaisesti noin kymmenessä tapauksessa vuorokaudessa. Toistaiseksi vähiten tartuntoja on todettu maanantaina 25.5., jolloin tartuntoja todettiin yksi.
Tämän viikon aikana koronaviruksen aiheuttamaan covid-19-tautiin on Virossa kuollut kaksi henkilöä. Kaikkiaan kuolintapauksia on kevään aikana ollut 67.
Virossa on tehty lähes 82 000 koronavirustestiä. Niistä positiivisia on ollut 1 859.
Tarkempaa tilastotietoa Viron tartuntatilanteesta saa tältä Viron terveysviranomaisten koronakartta-nettisivustolta.
Matkusta Viroon terveenä
Viron hallitus teki torstaina 28. toukokuuta päätöksen, että Viroon voi 1. kesäkuuta alkaen tulla esimerkiksi Suomesta vapaa-ajan matkalle ilman karanteenia.
The Baltic Guide uutisoi aiheesta heti päätöksen tultua julki. Lue uutinen tästä.
Viron hallitus toteaa päätöksessään että maahan pääsee, jos on terve ja on viettänyt ennen matkaa kaksi viikkoa maassa, jossa on viimeisen kahden viikon aikana todettu alle 15 koronatartuntaa 100 000:aa henkilöä kohden.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia:
- Loppukesän ja syksyn tapahtumia Virossa
- Virosta löytyy menoa ja meininkiä –
- Tällä viikolla tapahtuu Virossa
Lue lisää samasta aiheestakoronavirus Viro