Tuoretta tietoa Virosta
5.9.2019 | Viro

TBG suosittelee syyskuussa

TBG suosittelee syyskuussa

Kahvilanautintoja Peipsijärven rantakylissä

Peipsijärven rannan lähistön kylissä vietetään 14. syyskuuta jo neljännen kerran kahvilapäivää (Sibulatee puhvetite päev). Paikalliset tilat ja matkailutoimijat laittavat pystyyn omat kahvilansa kello 10–18 ja tarjoilevat parhaimpia herkkujaan. Monet kahvilat ovat ulkosalla, joten kannattaa varustautua säähän sopivilla vaatteilla.

 

Suuri autonäyttely Tartossa

Nelipyöräisistä kiinnostuneet suuntaavat 27.–29. syyskuuta Tarton messukeskukseen, jossa järjestetään Viron suurin autonäyttely Tartu Motoshow. Eri automerkit esittelevät näyttelyssä uusimpia mallejaan, ja nähtävää on myös leluautojen harrastajille. Viime vuonna tapahtumassa vieraili yli 16 000 kävijää.

 

Yli esteiden Tallinnassa

Viron vuosittainen hevosurheilun suurtapahtuma, Tallinn International Horse Show, kilpaillaan jälleen Tallinnan Saku Suurhallissa 4.–6. lokakuuta. Viikonlopun aikana kilpaillaan sekä este- että kouluratsastuksen maailmancupia. Tapahtumaan kuuluu kisatapahtumien lisäksi monenlaista viihdeohjelmaa, ja ostosalueella on
hevostarvikkeiden kauppiaita Virosta ja muista maista.

 

Kuvat: Sibulatee, AS Tartu Näitused, Mari Ann Selge

 

Lue lisää samasta aiheesta
autonäyttely tartto esteratsastus tallinna Saku Suurhall sipulitie kotikahvila tallinnan horse show tallinn horse show tarton autonäyttely tartu motoshow

29.11.2025 | Viro

Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita

Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita

Virolaiset joulutorit tekevät vaikutuksen myös suurimpiin jouluvihaajiin. Kuuma glögi höyryää käsissä, piparkakut rouskuvat hampaissa, ja ilmassa leijuvat makkaran ja … Lue lisää

26.11.2025 | Viro

Valhe, emävalhe ja tilasto?

Valhe, emävalhe ja tilasto?

Tilastoiden tekeminen ja niiden analysointi on vaikea laji. Viron tilastokeskuksen eli Statistikaametin johtava analyytikko kommentoi syyskuun majoitustilastoa: ”Vaikka Suomesta … Lue lisää

18.11.2025 | Viro

Kolmen kopla syksyisessä Narvassa

Kolmen kopla syksyisessä Narvassa

Miten sujuu matka Viron itäisimpään kaupunkiin kahden koiran kanssa? Ja mitä kaikkea Narva tarjoaa karvaisille matkakumppaneille ja heidän ihmisilleen? … Lue lisää

13.11.2025 | Viro

Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan

Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan

Yöpyminen Tallinnassa muuttuu vuosi vuodelta helpommaksi, mukavammaksi ja ylellisemmäksi. Vuosi 2025 ei ole tässä poikkeus. The Baltic Guide esittelee … Lue lisää

9.11.2025 | Viro

Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan

Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan

Viron keskuspankki, Eesti Pank, julkaisi kolmannen vuosineljänneksen matkailutilaston. Suomalaisten osuus matkailijoista putosi alle 40 prosentin ja oli 35 prosenttia. … Lue lisää

7.11.2025 | Viro

Näistä puhutaan

Näistä puhutaan

Viron julkisen talouden velka on Euroopan pienin Eurostatin mukaan Viron julkisen talouden velka on 23,2 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Euroopan … Lue lisää

4.11.2025 | Viro

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!

Vuoden viimeisessä numerossa on paljon hyviä vinkkejä loman viettoon Virossa. Lisäksi löydät monipuolisen kattauksen Viron hyvin eri-ilmeisistä ja erilaisia … Lue lisää

4.11.2025 | Mainos | Viro

Nauti 5 päivää Tallinnassa

Mainos Nauti 5 päivää Tallinnassa

Tallinnassa osataan juhlistaa joulua. Kuvittele keskiaikaiset kadut, joita valaisee tuhansien jouluvalojen loiste, ilmassa leijuu glögin tuoksu ja joulun­ajan rauha … Lue lisää