Peipsijärven rannan lähistön kylissä vietetään 14. syyskuuta jo neljännen kerran kahvilapäivää (Sibulatee puhvetite päev). Paikalliset tilat ja matkailutoimijat laittavat pystyyn omat kahvilansa kello 10–18 ja tarjoilevat parhaimpia herkkujaan. Monet kahvilat ovat ulkosalla, joten kannattaa varustautua säähän sopivilla vaatteilla.
Suuri autonäyttely Tartossa
Nelipyöräisistä kiinnostuneet suuntaavat 27.–29. syyskuuta Tarton messukeskukseen, jossa järjestetään Viron suurin autonäyttely Tartu Motoshow. Eri automerkit esittelevät näyttelyssä uusimpia mallejaan, ja nähtävää on myös leluautojen harrastajille. Viime vuonna tapahtumassa vieraili yli 16 000 kävijää.
Yli esteiden Tallinnassa
Viron vuosittainen hevosurheilun suurtapahtuma, Tallinn International Horse Show, kilpaillaan jälleen Tallinnan Saku Suurhallissa 4.–6. lokakuuta. Viikonlopun aikana kilpaillaan sekä este- että kouluratsastuksen maailmancupia. Tapahtumaan kuuluu kisatapahtumien lisäksi monenlaista viihdeohjelmaa, ja ostosalueella on
hevostarvikkeiden kauppiaita Virosta ja muista maista.
Kuvat: Sibulatee, AS Tartu Näitused, Mari Ann Selge
Yritykset ja sijoittavat kohtaavat sTARTUp Day -tapahtumassa
Tartossa järjestetään jokavuotinen yritysfestivaali sTARTUp Day 29.–31. tammikuuta. Tapahtuma kokoaa yhteen startup-yritysten perustajat, yrittäjät, sijoittajat, innovaattorit ja opiskelijat. sTARTUp … Lue lisää
23.1.2025 | Viro
airBaltic yksi maailman turvallisimmista lentoyhtiöistä
Baltian suurin lentoyhtiö airBaltic on saavuttanut merkittävän tunnustuksen pääsemällä ensimmäistä kertaa maailman turvallisimpien lentoyhtiöiden listalle, jonka on laatinut Airline … Lue lisää
23.1.2025 | Viro
Karl ja Mari-Liis hallitsevat Viron yhdysnimien kärkeä
Virossa yhdysnimien suosio on kasvanut huomattavasti maan uudelleenitsenäistymisen jälkeen. Viime vuosikymmeninä lähes kuudesosa pojista ja lähes viidennes tytöistä on … Lue lisää
21.1.2025 | Viro
5
Virolainen ruoka edustettuna Berliinissä
Viron maatalous- ja kauppakamari osallistuu tänä vuonna jo 30. kerran maailman suurimmille elintarvike- ja maatalousmessuille Grüne Wochelle, jotka järjestetään … Lue lisää
19.1.2025 | Viro
Koululaiset nostivat lokakuun matkailijamäärää
Vuosi 2024 oli suomalaisten matkailulle Viroon positiivinen, mutta kovin suurista kehitysluvuista ei kuitenkaan ole kysymys. Vuosi loppui pienoiseen alamäkeen. … Lue lisää
7.1.2025 | Viro
Tallink julkaisi vuoden 2024 matkustaja- ja rahtitilastot
Tallink Grupp julkaisi vuoden 2024 neljännen vuosineljänneksen ja joulukuun matkustaja- ja rahtitilastot ja vuoden 2024 kuljetettujen matkustaja-, ajoneuvo- ja … Lue lisää
6.1.2025 | Mainos | Viro
Mainos Maailman arktisten alueiden ja Viron Polar-kerhon 40-vuotisjuhlanäyttely
Tänä talvena Viron merenkulkumuseossa Paksu Margareetan tykkitornissa on esillä näyttely, joka käsittelee kylmää, jäätä, arktisia alueita ja Etelämannerta. Näyttely … Lue lisää
5.1.2025 | Viro
Liettua ehdottaa Virolle ja Latvialle yhteisen voimalaitoksen rakentamista
Liettuan energiaministeri Žygymantas Vaičiūnas haluaa ehdottaa uuden voimalaitoksen rakentamista yhteistyössä Viron ja Latvian kanssa. Aloitteen tavoitteena on varmistaa kolmen … Lue lisää