Tuoretta tietoa Virosta
17.5.2019 | Ravintolat

Olutta ja oivaa evästä

Olutta ja oivaa evästäPõhjala Tap Roomin avokeittiössä valmistuu herkkuja teksasilaisen barbequen hengessä. Kymmeniä eri oluita voi testailla pieninä maisteluannoksina.

Tallinnan panimoravintolat tarjoavat kokonaisvaltaisia elämyksiä.

 

Põhjala Brewery

Tallinnan panimoravintoloiden uusin tulokas, käsityöoluistaan tunnetun Põhjala-panimon Tap Room on kaupungin kuumin tärppi alalla. Tsaarinaikaisen Noblessnerin varustamon tiloihin viime joulukuussa muuttanut panimo keskittyy omassa tuotannossaan pääasiassa IPA-, stout- ja porter-oluihin. 

Toisen kerroksen Tap Roomin avarassa 120 hengen salissa huomio iskeytyy ensin suureen baaritiskiin, jonka takana on Viron suurin hanaolutvalikoima. Tarjolla on 24 olutta ja talon oman tuotannon lisäksi myös muiden pienpanimoiden, kuten Tankerin oluita. Avonaisessa keittiössä käy kova tohina, ja toisella pitkällä sivulla olevan lasiseinän läpi näkee panimon tuotantotiloihin, jonne voi varata myös opastetun kierroksen.

Põhjala Tap Roomin keittiön konseptissa on keskipisteenä teksasilainen barbeque, eli ruokavalikoima on sangen vahvasti lihapainotteinen. Puupelleteillä toimivissa uuneissa savustetaan naudanlihat, porsaankyljykset, kanat ja makkarat. Raaka-aineet tulevat mahdollisimman suurelta osin lähituottajilta.

Poikkeuksen tekee keittiön ylpeys, Yhdysvalloista rahdattu naudanrinta, brisket, jonka haluttua rasvaisuutta ei Virossa tuoteta. Runsaisiin ja maukkaisiin liha-annoksiin saa jenkkityylisiä lisukkeita, kuten maissileipää, sipulirenkaita ja juustomakaronia.

Hieman pienempi ruokahalu tyydyttyy vaikkapa lämpimillä voileivillä, kanansiivillä tai olutsnackseilla. Tarjolla on myös muutama kasvisvaihtoehto, makeita jälkiruokia ja suppea lasten menu.

Viikonloppuiltoina ravintolaan suositellaan pöytävarausta. Sunnuntaisin on BBQ-ruokalistan sijaan tarjolla jenkkihenkinen diner-tyyppinen aamiaismenu kello 10–17. Talossa on myös kahden hengen ylellinen tilaussauna. Talon myymälästä saa mukaan olutta ja matkamuistoja. 

Põhjala Brewery, Peetri 5,  Tallinna. 

 

 

Tallinnan kenties pisin terassi on Beer Housella vanhankaupungin ytimessä.

Beer House

Tallinnan vanhan kaupungin ytimessä sijaitseva Beer House on 17-vuotiaana kaupungin vanhin panimoravintola. Sen erikoisuudet ovat oman panimon suodattamattomat, elävät ja pastöroimattomat oluet, joita on seitsemää eri laatua. Oluita myydään myös mukaan, mutta tällöin on muistettava elävän oluen lyhyt säilymisaika, joka on noin kaksi viikkoa.

Interiöörissä on otettu mallia keskieurooppalaisista oluttuvista. 300-paikkaisella Beer Housella on vanhan kaupungin pisin kesäterassi, jolle mahtuu 140 asiakasta.

 

Ruokalistan pääanti on perinteistä oluttupamuonaa: olutsnacksien lisäksi on muun muassa pizzaa, hampurilaisia, makkaroita ja ribsejä. Ruokaa saa myös mukaanotettavaksi.

Torstaista perjantaihin on tarjolla elävää musiikkia. Beer Houseen pääsee myös pyörätuolilla, lapsille on oma menu, ja talo tarjoaa ilmaisen wifin. 

Beer House, Dunkri 5, Tallinna. 

 

Kochi Aidad -panimoravintolassa on elävää musiikkia ja karaoke perjantai- ja lauantai-iltaisin.

Kochi Aidad

Tallinnan sataman D-terminaalin vanhoihin satamavarastoihin seitsemän vuotta sitten avatun Kochi Aidad -kompleksin lippulaiva on kaksikerroksinen 350-paikkainen panimoravintola, joka palvelee erityisesti laivalla saapuvia turisteja. Kesäaikaan ulkona on lisäksi 50 hengen terassi.

Ruokalista on laadittu panimomestarin ja keittiöpäällikön yhteistyöllä olutvalikoimaan sopivaksi. Pienpanimo tekee oluita vaaleasta ja tummasta lagerista tuimiin stouteihin ja erilaisiin kausituotteisiin.

 

 

Ruokalista on runsas, samoin suosituimmat annokset. Turistien suosiossa ovat yleensä olleet tutut leikkeet, mutta listan uusi suosikki on ylikypsä porsaan sisäfile. Mitään turistille erityisen vierasta ei ole myöskään kokeilluissa puisilla lankuilla tarjotuissa juhlavadeissa.

Kylmä snack-versio sisältää muun muassa valkosipulileipää, savujuustoa, pieniä olutmakkaroita, hillosipulia ja suolakurkkua.

Lämpimällä laudalla lepää muun muassa paneroitua kananrintaa, sipulirenkaita, paahdettua perunaa, kanansiipiä ja savustettua porsaanposkea. Tarjolla on myös pelkästään juustoja, kalaa tai lihaa sisältävät lautaset. 

Kochi Aidad, Lootsi 10, Tallinna. 

 

 

Teksti Vesa Häkli, kuvat Andrei Chertkov

Lue lisää samasta aiheesta
hyvä terassi tallinnassa kaljaa sataman lähellä käsityöolut oluthana panimo tallinnassa pienolut tallinnan pienpanimot viron pienpanimot

6.8.2026 | Ravintolat

Tallinnan Rotermannin korttelissa tarjotaan aasialaisia makuelämyksiä

Tallinnan Rotermannin korttelissa tarjotaan aasialaisia makuelämyksiä

Historiallinen Rotermannin kortteli tunnetaan urbaanista arkkitehtuuristaan ja kaupungin kuumimmista ravintoloistaan. Alueesta onkin tullut Tallinnan uusi iltaelämän keskus. Yhtenä kirkkaimpana tähtenä … Lue lisää

5.8.2026 | Ravintolat

Peipsin ruokakatu -tapahtuma 2026

Peipsin ruokakatu -tapahtuma 2026

Yhdeksättä kertaa järjestettävää Peipsin ruokakatu -tapahtumaa (Peipsi Toidutänav) vietetään 15.–16.8. Peipsijärven rantaseuduilla Itä-Virossa. Tapahtuma ulottuu eteläiseltä Setomaalta pohjoiseen Vasknarvaan asti. … Lue lisää

3.8.2026 | Mainos | Ravintolat

LaBocca avasi uuden ravintolan Telliskiveen

Mainos LaBocca avasi uuden ravintolan Telliskiveen

Tallinnan ravintolatarjonta saa heinäkuun alussa herkullisen lisän, kun aidoista italialaisista mauistaan tunnettu LaBocca avaa uuden ravintolan Telliskiveen. Sataman ja Rotermannin … Lue lisää

30.7.2026 | Ravintolat

camera icon7
Muhun ruokakatu on suursaarten maukkain pysähdyspaikka

Muhun ruokakatu on suursaarten maukkain pysähdyspaikka

Kun suuntaa auton keulan kohti Saaremaata ja rantautuu Kuivastun satamaan, ei kannata painaa kaasua pohjaan. Päätien varressa, vain muutaman kilometrin … Lue lisää

27.7.2026 | Mainos | Ravintolat

Telliskivi on kesän gourmet-kohde

Mainos Telliskivi on kesän gourmet-kohde

Jos Tallinnasta pitäisi valita yksi paikka, jossa viettää aikaa tänä kesänä, on se Telliskivi TLN. Baltian rautatieaseman ja Vanhankaupungin rajalla … Lue lisää

23.7.2026 | Ravintolat

Ylellinen vuorokausi luonnon ja fine diningin äärellä

Ylellinen vuorokausi luonnon ja fine diningin äärellä

Kun saapuu Maidla Nature Resortiin, huomio kiinnittyy ensimmäisenä pysäköintialueeseen. Se on pieni – ja juuri se kertoo paljon paikasta. Entinen … Lue lisää

20.7.2026 | Mainos | Ravintolat

Sesongin maut löytyvät F.Restosta

Mainos Sesongin maut löytyvät F.Restosta

Kalamajan sydämessä, aivan kalatorin ja Linnahallin tuntumassa, odottaa elämys, joka hurmaa niin ensikertalaisen kuin vaativankin ruokailijan. F.Resto on kodikas, … Lue lisää

16.7.2026 | Ravintolat

Riva tarjoaa Michelin-tason ruokaa sataman kupeessa

Riva tarjoaa Michelin-tason ruokaa sataman kupeessa

Riva on uusi tallinnalainen kalaravintola, joka on päässyt uusimpaan Michelin-oppaaseen. Ravintola sijaitsee Sadama-kadulla, samassa rakennuksessa arvostetun Hyatt Place Tallinn -hotellin … Lue lisää