Tuoretta tietoa Virosta
23.11.2018 | Ravintolat

Voimaa verimakkarasta

Voimaa verimakkarastaKun laittaa verimakkaran päälle pekonisiivuja, on nälkä vasta seuraavana päivänä.

Kuldse Notsu Kõrts on Vanhankaupungin kotoisa krouvi.

 

Monikielinen puheensorina täyttää tilan Kuldse Notsu Kõrts -ravintolassa. Matkailijat ovat selvästi hoksanneet, että virolaisen keittiön kulmakiviin tutustuminen onnistuu Kultaisen Possun Krouvissa hyvin.

Alkuruokalistalla on muun muassa hapankurkkua, silliä ja virolainen juustovalikoima. Pääruokalistalla on vankkoja virolaisklassikoita: verimakkaraa, porsaanpotkaa ja hirvipaistia.

Testasimme alkuruuaksi sõir-nimistä etelävirolaista kotijuustoa. Juusto oli vahvasti kuminalla maustettu. Yhdessä paahdetun leivän ja puolukkahillon kanssa kokonaisuus oli oikein maukas.

 

Kun kerran virolaisravintolaan tultiin, niin pääruuaksi valikoituivat verimakkarat hapankaalin, marinoidun kurpitsan, puolukkahillon ja paistettujen perunoiden kera. Laihduttajat älkööt vaivautuko: annos oli koristeltu kahdella paksulla pekonisiivulla. Oli hyvää ja täyttävää!

Jälkiruuaksi pyysimme tarjoilijalta kevyintä ja pienintä annosta. Saimme rahkavaahtoa raparperihillon kera. Raparperi tuo aina kotoisen ja kesäisen tunnelman ruokaan.

Vaikka ravintola oli aivan täynnä, palvelu pelasi hämmästyttävän nopeasti ja ystävällisesti. Sisustuskin on viihtyisä ja valoisa. Viereisessä pöydässä jätettiin komea 12 euron tippi.

Mistä löytää?

Kuldse Notsu Kõrts, Dunkri 8, Tallinna.
www.hotelstpetersbourg.com/restaurant/golden-piglet-inn/

 

Teksti Silja Hurskainen, kuva Kuldse Notsu Kõrts, kartta, Eve Jaansoo

Lue lisää samasta aiheesta
verimakkara

20.11.2025 | Ravintolat

Rannalle piilotettu huippuravintola

Rannalle piilotettu huippuravintola

Kogu Resto sijaitsee paikassa, jota on vähän vaikea löytää. Ravintola on Tallinnassa meren rannalla Kalamajan kaupunginosassa, Linnahallin ja vanhan … Lue lisää

16.11.2025 | Ravintolat

Korealaisen keittiön täydellinen fuusio

Korealaisen keittiön täydellinen fuusio

Kun ajattelemme aasialaista ruokaa, mieleen tulevat yleensä ensin wokatut nuudelit ja riisi. Ne ovat toki herkullisia, mutta mitä jos … Lue lisää

15.11.2025 | Ravintolat

Yksi Tallinnan omaperäisimmistä katuruokapaikoista

Yksi Tallinnan omaperäisimmistä katuruokapaikoista

Vaikka Burger Boxin julkisivu ei herätä suuria odotuksia, sisällä odottaa Liisa Ihmemaassa -kaltainen omaleimainen maailma: pieni ja hämärä ruokailutila, … Lue lisää

13.11.2025 | Ravintolat

Pohjoismaisia makuja Aasian mausteilla

Pohjoismaisia makuja Aasian mausteilla

O2 on uusi moderni ravintola, joka selvästi pyrkii Viron Michelin-ravintoloiden sarjaan. Keittiömestari Martin Meikas on luonut ravintolamiljöön ja menun, … Lue lisää

12.11.2025 | Ravintolat

Tähtiravintolassa syödään taideteoksia

Tähtiravintolassa syödään taideteoksia

Saksalainen Matthias Diether aloitti kokin uransa vuonna 1995. Vuodesta 2016 alkaen hän toimi keittiömestarina Muhun saarella Pädasten kartanon Alexander-ravintolassa … Lue lisää

10.11.2025 | Mainos | Ravintolat

Pikk-kadun merihenkinen ruokapaikka

Mainos Pikk-kadun merihenkinen ruokapaikka

Ports on sanaleikki, joka viroksi tarkoittaa annosta ja englanniksi satamia. Ports Kitchen/Bar -ravintolassa molemmat merkitykset toimivat. Ravintolan ruokalista rakentuu … Lue lisää

6.11.2025 | Ravintolat

Itä-Viron Makuseikkailu tarjoaa paikallisia makuja ja elämyksiä

Itä-Viron Makuseikkailu tarjoaa paikallisia makuja ja elämyksiä

Itä-Viron alueen suosittu Makuseikkailu alkoi eilen 5. marraskuuta. Tapahtuma järjestetään jo seitsemättä kertaa. Kahden viikon ajan alueen ravintolat ja … Lue lisää

4.11.2025 | Ravintolat

Etelä-Viron ravintolat tarjoavat kulinaarisia mestariteoksia 

Etelä-Viron ravintolat tarjoavat kulinaarisia mestariteoksia 

Etelä-Viro muuttuu pariksi viikoksi todelliseksi gastronomiseksi taivaaksi, kun vuosittainen Metsast taldrikule -tapahtuma (suomeksi Metsästä lautaselle) järjestetään jo kuudetta kertaa. … Lue lisää