Tuoretta tietoa Virosta
8.9.2017 | Ravintolat

Satama-alueen uusi helmi

Satama-alueen uusi helmiKahvila Mötistä saa vaikkapa lounasta ja suussasulavia leivonnaisia.

Tallinnan satama-alue kehittyy vauhdilla ja kehitys tuo mukanaan myös uusia ravintoloita. Möt on yksi niistä.

Kohvik Möt puoliksi kahvila, puoliksi ravintola, jossa voi nauttia kaikkea nimikkococktaileista täydellisiin ateriakokonaisuuksiin.

 

Me vierailimme Mötissä lounasaikaan. Aurinkoinen sää oli houkutellut runsaasti väkeä ulos terassille nauttimaan kesän parhaista keleistä.

Arkisin Möt tarjoaa lounaana päivän keiton ja pääruuan (3,70–4,50 euroa) kello 11–14. Lounasannokset ovat hyvää perusruokaa, joissa maut ovat kohdillaan. Esimerkiksi parsakaalipohjainen sosekeitto toi hienosti esiin sesongin maukuja.

Listaruokien annoskoot ovat reiluja. Esimerkiksi klassiset salaatit, kuten caesar tai kreikkalainen sisältävät reilusti tuoreita ja rapeita vihanneksia ja maukkaita kastikkeita.

 

Ravintolan sisätilat ovat avarat ja kotoisat seinän vierustoja kiertävine penkkeineen. Tila on valoisa ja suurista ikkunoista avautuu näkymä kävelykadulle. Palvelu oli kiireestä huolimatta ripeää ja kohteliasta. Jälkiruokaa voi olla vaikea jättää väliin, sillä niin houkuttelevan näköisiä ovat vitriinissä esillä olevat kakut.

Satama-alueen rakennustyöt häiritsevät alueen tunnelmaa ja liikennettä vielä tovin aikaa, ja saattaa näyttää, että rakennusprojektien keskellä ei olisi mitään valmista. Se on väärä huomio, ja kannattaakin uskaltautua tutkimaan jo valmiita osia kokonaisuudesta, sillä silloin saattaa päätyä Mötin kaltaisiin helmiin. 

Screen Shot 2017-09-04 at 15.55.00

Mistä löytää?

Kohvik Möt, Poordi 1, Tallinna. 
www.facebook.com/M%C3%96T-Brasserie-312860785807666/

 

Klikkaa osoitetta, jos haluat nähdä sijainnin kartalla.

Teksti Kristina Lupp, kuvat Andrei Chertkov

Lue lisää samasta aiheesta
KAHVILA Kohvik Möt ravintola Tallinna satama alue

16.9.2026 | Ravintolat

Kymmenen vihjettä hyvään retroruokailuun

Kymmenen vihjettä hyvään retroruokailuun

Oletko fine dining -elämysaterioiden sijasta konstailemattoman, järkevin hinnoin vatsaa täyttävän ja kotoiselta maistuvan ruoan ystävä myös matkaillessasi? Visit Estoniassa suomalaisten … Lue lisää

2.9.2026 | Ravintolat

Kasvihuoneiden, puutarhojen ja verantojen päivä Pohjois-Virossa

Kasvihuoneiden, puutarhojen ja verantojen päivä Pohjois-Virossa

Pohjois-Virossa voi sunnuntaina 6.9. kello 11–17 välillä vierailla paikallisissa kasvihuoneissa, puutarhoissa ja verannoilla. Alueen 24 erilaista matkailuyrittäjää tarjoavat mahdollisuuden tutustua … Lue lisää

2.9.2026 | Ravintolat

Tallinnaan avattiin itsepalvelu-pikanuudeliravintola

Tallinnaan avattiin itsepalvelu-pikanuudeliravintola

Ravintoloita mahtuu maailmaan monenlaisia. On pikaruokapaikkoja ja -kioskeja, nostalgiahenkisiä ruokaloita sekä kriitikkolistausten kärkeen yltäviä fine dining -päivällispaikkoja seitsemän tai yhdeksän … Lue lisää

6.8.2026 | Ravintolat

Tallinnan Rotermannin korttelissa tarjotaan aasialaisia makuelämyksiä

Tallinnan Rotermannin korttelissa tarjotaan aasialaisia makuelämyksiä

Historiallinen Rotermannin kortteli tunnetaan urbaanista arkkitehtuuristaan ja kaupungin kuumimmista ravintoloistaan. Alueesta onkin tullut Tallinnan uusi iltaelämän keskus. Yhtenä kirkkaimpana tähtenä … Lue lisää

5.8.2026 | Ravintolat

Peipsin ruokakatu -tapahtuma 2026

Peipsin ruokakatu -tapahtuma 2026

Yhdeksättä kertaa järjestettävää Peipsin ruokakatu -tapahtumaa (Peipsi Toidutänav) vietetään 15.–16.8. Peipsijärven rantaseuduilla Itä-Virossa. Tapahtuma ulottuu eteläiseltä Setomaalta pohjoiseen Vasknarvaan asti. … Lue lisää

3.8.2026 | Mainos | Ravintolat

LaBocca avasi uuden ravintolan Telliskiveen

Mainos LaBocca avasi uuden ravintolan Telliskiveen

Tallinnan ravintolatarjonta saa heinäkuun alussa herkullisen lisän, kun aidoista italialaisista mauistaan tunnettu LaBocca avaa uuden ravintolan Telliskiveen. Sataman ja Rotermannin … Lue lisää

30.7.2026 | Ravintolat

camera icon7
Muhun ruokakatu on suursaarten maukkain pysähdyspaikka

Muhun ruokakatu on suursaarten maukkain pysähdyspaikka

Kun suuntaa auton keulan kohti Saaremaata ja rantautuu Kuivastun satamaan, ei kannata painaa kaasua pohjaan. Päätien varressa, vain muutaman kilometrin … Lue lisää

27.7.2026 | Mainos | Ravintolat

Telliskivi on kesän gourmet-kohde

Mainos Telliskivi on kesän gourmet-kohde

Jos Tallinnasta pitäisi valita yksi paikka, jossa viettää aikaa tänä kesänä, on se Telliskivi TLN. Baltian rautatieaseman ja Vanhankaupungin rajalla … Lue lisää