Tuoretta tietoa Virosta
11.3.2025 | Viro

Tallinna haluaa rakentaa itsensä – yhä uudelleen 

Teksti Stewart Johnson

Tallinna haluaa rakentaa itsensä – yhä uudelleen 

 

Legendan mukaan Ülemiste-järven vanha ukko (Ülemiste vanake), paikallishistorian myyttinen hahmo, tuhoaa Tallinnan tulvalla, jos kaupunki koskaan ”valmistuu”. Tallinnan kaupunginhallitus näyttää ottavan tämän uhan vakavasti – huolimatta yli kaksi vuotta kestäneistä ja vasta äskettäin valmistuneista mittavista tietöistä, uudet rakennushankkeet ovat jo suunnitteilla.

Kaupunki panostaa voimakkaasti autoliikenteen vähentämiseen, jalankulku- ja kevyen liikenteen väylien kehittämiseen, viheralueiden lisäämiseen ja uusien raitiovaunulinjojen rakentamiseen, joista ensimmäinen on jo toiminnassa. Asukkaat ja matkailijat muistavat hyvin, kuinka koko keskustan alue oli muutamia vuosia suurten mullistusten vallassa loputtomilta näyttävien tietöiden vuoksi. Suurin osa rakentamisesta tapahtui Tallinnan sataman ja Viru Keskuksen välisellä alueella ydinkeskustassa, joka on koko kaupungin vilkkainta aluetta.

Uusilla rakennustöillä on tarkoitus korjata edellisten rakennusprojektien virheitä ja ratkaista niiden aikana havaittuja ongelmia. Joukkoliikenteen sujuvuus on avainasemassa, ja siksi harkinnassa on jopa Viru Keskuksen alla sijaitsevan maanalaisen bussiaseman sulkeminen. Apulaispormestari Pärtel-Peeter Pere perustelee päätöstä sillä, että näin linja-autoliikenne voisi toimia tehokkaammin tulevien tietöiden keskellä.

Lisäksi suunnitteilla on uuden raitiovaunulinjan lisääminen Liivalaialle, yhdelle Tallinnan keskustan alueen suurimmista liikenneväylistä. Uuden raitiovaunulinjan rakennustyöt alkavat vuonna 2027 ja kestävät vähintään kaksi vuotta.

Näyttää siltä, että Ülemiste-järven vanhaa ukkoa ei tulla (onneksi) näkemään Tallinnassa pitkiin aikoihin!


The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
liikenne liikenne tallinnassa raitiovaunuliikenne Tallinna tallinnan joukkoliikenne tallinnan tietyöt tietyöt

29.11.2025 | Viro

Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita

Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita

Virolaiset joulutorit tekevät vaikutuksen myös suurimpiin jouluvihaajiin. Kuuma glögi höyryää käsissä, piparkakut rouskuvat hampaissa, ja ilmassa leijuvat makkaran ja … Lue lisää

26.11.2025 | Viro

Valhe, emävalhe ja tilasto?

Valhe, emävalhe ja tilasto?

Tilastoiden tekeminen ja niiden analysointi on vaikea laji. Viron tilastokeskuksen eli Statistikaametin johtava analyytikko kommentoi syyskuun majoitustilastoa: ”Vaikka Suomesta … Lue lisää

18.11.2025 | Viro

Kolmen kopla syksyisessä Narvassa

Kolmen kopla syksyisessä Narvassa

Miten sujuu matka Viron itäisimpään kaupunkiin kahden koiran kanssa? Ja mitä kaikkea Narva tarjoaa karvaisille matkakumppaneille ja heidän ihmisilleen? … Lue lisää

13.11.2025 | Viro

Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan

Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan

Yöpyminen Tallinnassa muuttuu vuosi vuodelta helpommaksi, mukavammaksi ja ylellisemmäksi. Vuosi 2025 ei ole tässä poikkeus. The Baltic Guide esittelee … Lue lisää

9.11.2025 | Viro

Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan

Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan

Viron keskuspankki, Eesti Pank, julkaisi kolmannen vuosineljänneksen matkailutilaston. Suomalaisten osuus matkailijoista putosi alle 40 prosentin ja oli 35 prosenttia. … Lue lisää

7.11.2025 | Viro

Näistä puhutaan

Näistä puhutaan

Viron julkisen talouden velka on Euroopan pienin Eurostatin mukaan Viron julkisen talouden velka on 23,2 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Euroopan … Lue lisää

4.11.2025 | Viro

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!

Vuoden viimeisessä numerossa on paljon hyviä vinkkejä loman viettoon Virossa. Lisäksi löydät monipuolisen kattauksen Viron hyvin eri-ilmeisistä ja erilaisia … Lue lisää

4.11.2025 | Mainos | Viro

Nauti 5 päivää Tallinnassa

Mainos Nauti 5 päivää Tallinnassa

Tallinnassa osataan juhlistaa joulua. Kuvittele keskiaikaiset kadut, joita valaisee tuhansien jouluvalojen loiste, ilmassa leijuu glögin tuoksu ja joulun­ajan rauha … Lue lisää