Tuoretta tietoa Virosta
11.3.2025 |

Tallinna haluaa rakentaa itsensä – yhä uudelleen 

Teksti Stewart Johnson

Tallinna haluaa rakentaa itsensä – yhä uudelleen 

 

Legendan mukaan Ülemiste-järven vanha ukko (Ülemiste vanake), paikallishistorian myyttinen hahmo, tuhoaa Tallinnan tulvalla, jos kaupunki koskaan ”valmistuu”. Tallinnan kaupunginhallitus näyttää ottavan tämän uhan vakavasti – huolimatta yli kaksi vuotta kestäneistä ja vasta äskettäin valmistuneista mittavista tietöistä, uudet rakennushankkeet ovat jo suunnitteilla.

Kaupunki panostaa voimakkaasti autoliikenteen vähentämiseen, jalankulku- ja kevyen liikenteen väylien kehittämiseen, viheralueiden lisäämiseen ja uusien raitiovaunulinjojen rakentamiseen, joista ensimmäinen on jo toiminnassa. Asukkaat ja matkailijat muistavat hyvin, kuinka koko keskustan alue oli muutamia vuosia suurten mullistusten vallassa loputtomilta näyttävien tietöiden vuoksi. Suurin osa rakentamisesta tapahtui Tallinnan sataman ja Viru Keskuksen välisellä alueella ydinkeskustassa, joka on koko kaupungin vilkkainta aluetta.

Uusilla rakennustöillä on tarkoitus korjata edellisten rakennusprojektien virheitä ja ratkaista niiden aikana havaittuja ongelmia. Joukkoliikenteen sujuvuus on avainasemassa, ja siksi harkinnassa on jopa Viru Keskuksen alla sijaitsevan maanalaisen bussiaseman sulkeminen. Apulaispormestari Pärtel-Peeter Pere perustelee päätöstä sillä, että näin linja-autoliikenne voisi toimia tehokkaammin tulevien tietöiden keskellä.

Lisäksi suunnitteilla on uuden raitiovaunulinjan lisääminen Liivalaialle, yhdelle Tallinnan keskustan alueen suurimmista liikenneväylistä. Uuden raitiovaunulinjan rakennustyöt alkavat vuonna 2027 ja kestävät vähintään kaksi vuotta.

Näyttää siltä, että Ülemiste-järven vanhaa ukkoa ei tulla (onneksi) näkemään Tallinnassa pitkiin aikoihin!


The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
liikenne liikenne tallinnassa raitiovaunuliikenne Tallinna tallinnan joukkoliikenne tallinnan tietyöt tietyöt

1.3.2025 | Mainos | Ostokset

Prisman maailiskuun tarjoukset

Mainos Prisman maailiskuun tarjoukset

20.1.2025 | Mainos | Kulttuuri

Hyvinvointia, luontoelämyksiä ja historiaa Narva-Jõesuussa

Mainos Hyvinvointia, luontoelämyksiä ja historiaa Narva-Jõesuussa

Narva-Jõesuu on viihtyisä ja viehättävä pikkukaupunki erityisesti niille, jotka arvostavat luonnonläheisyyttä ja rauhallisempaa elämäntahtia. Viron pisin valkohiekkainen ranta ja … Lue lisää

20.1.2025 | Mainos | Vapaa-aika

Koe Viro toisin: ainutlaatuinen luontokokemus Viron sydämessä

Mainos Koe Viro toisin: ainutlaatuinen luontokokemus Viron sydämessä

Keskellä Viron kaunista luontoa sijaitseva Toosikannu on Viron suurin luonnonvaraisten villieläinten puisto satoine saksanhirvineen. Se on samalla maan suurin … Lue lisää

20.1.2025 | Mainos | Kulttuuri

Tallinna täynnä jazzia!

Mainos Tallinna täynnä jazzia!

Jazzkaar tuo lavalle kansainvälisiä huippunimiä ja esittelee Viron parhaat muusikot. Ohjelmassa on perinteistä ja modernia jazzia sekä maailmanmusiikkia. Festivaalin … Lue lisää

20.1.2025 | Mainos | Kauneus

camera icon7
Viron suositut kylpylähotellit Viimsi SPA, Grand Rose SPA ja Meresuu SPA kutsuvat sinut rentoutumaan!

Mainos Viron suositut kylpylähotellit Viimsi SPA, Grand Rose SPA ja Meresuu SPA kutsuvat sinut rentoutumaan!

Viimsi SPA – kuin pääkaupungissa, mutta silti poissa kaupungin hälinästä Mitä Viimsi SPA pitää sisällään? Viimsi SPA sijaitsee lyhyen … Lue lisää

19.3.2025 | Kulttuuri

Metsän ja virolaisuuden sydänmailla

Metsän ja virolaisuuden sydänmailla

Pärnun nykytaiteen museon uusin valokuvanäyttely Metslased (suom. Villit) pohtii luontoa javirolaista identiteettiä. Ovatko virolaiset metsäkansaa, ja miten puut ja … Lue lisää

19.3.2025 | Kulttuuri

Ranskalainen chanson lumoaa yleisön Tallinnassa

Ranskalainen chanson lumoaa yleisön Tallinnassa

Tänä vuonna juhlistetaan Ranskan tunnetuimman chanson-laulajan, Édith Piafin, 110-vuotissyntymäpäivää. Laulajattaren tarina herää henkiin musiikkiteatteriesityksenä Alexela-konserttitalon näyttämöllä torstaina 20. maaliskuuta. … Lue lisää

18.3.2025 | Kulttuuri

Pussy Riot pääesiintyjä Tallinn Colors -festivaalilla 

Pussy Riot pääesiintyjä Tallinn Colors -festivaalilla 

Venäläinen Pussy Riot keulahahmonaan Nadja Tolokonnikova saapuu esiintymään Tallinn Colors 25 -festivaalille. Tapahtuma järjestetään tänä vuonna 11.–13. heinäkuuta. Pussy … Lue lisää

18.3.2025 | Kulttuuri

Tallinn Music Week!

Tallinn Music Week!

Tallinn Music Week (3.–6.4.) on vakiinnuttanut asemansa yhtenä Viron tärkeimmistä musiikkifestivaaleista – maassa, joka tunnetaan niin musiikistaan kuin festivaaleistaankin. … Lue lisää

17.3.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

19.10.2024–11.1.2026 Kuuluisat merimatkat -näyttely, Tallinna Hiljattain remontoitu upea merimuseo Lennusadam eli Lentosatama kutsuu kaikki tutustumaan uuteen näyttelyyn, joka kertoo … Lue lisää

16.3.2025 | Kulttuuri

Kolmen suuren säveltäjän musiikkia Viron musiikki- ja teatteriakatemiassa

Kolmen suuren säveltäjän musiikkia Viron musiikki- ja teatteriakatemiassa

Viron musiikki- ja teatteriakatemian suuressa konserttisalissa kuullaan sunnuntaina 16. maaliskuuta kolmen suuren säveltäjän, Arvo Pärtin, Pjotr Tšaikovskin ja Jean … Lue lisää

15.3.2025 | Viro

Viro matkailijoiden suosiossa

Viro matkailijoiden suosiossa

Viron tilastokeskuksen mukaan majoitusliikkeissä yöpyi tammikuussa 2025 yhteensä 205 000 turistia, mikä on 6 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. … Lue lisää

14.3.2025 | Kulttuuri

Kolme naistaiteilijaa Kumussa

Kolme naistaiteilijaa Kumussa

Kumun taidemuseossa Tallinnassa avataan perjantaina 14. maaliskuuta näyttely Mein siskokset: Avantgarde ja arkielämä. Näyttely esittelee katsojalle kolmen virolaisen taiteilijasisaruksen … Lue lisää