Tuoretta tietoa Virosta
28.8.2023 | Ravintolat

Maan ja meren antimia

Paatista hyvää ruokaa merinäkymistä nauttien.
Teksti Susanna Poikela
Kuvat Ruth Raja, Roman Neimann 

Maan ja meren antimiaRavintola Paatin terassilla nautit hyvästä ruoasta ja upeasta merinäkymästä.

 

Ravintola Paat on helppo tunnistaa. Se sijaitsee näyttävässä rakennuksessa, joka muistuttaa jättimäistä ylösalaisin käännettyä puuvenettä. Arkkitehti Indrek Suigusaar on onnistunut luomaan vanhan kalastajakylän rantaan täydellisesti istuvan rakennuksen. 

Paat avattiin vuonna 2001. Ravintolan johtaja ja pääkokki Ruth Raja aloitti työt ravintolassa kymmenen vuotta sitten. Aluksi hän oli vastuussa kylmistä ruoista. ”Kylmien ruokien suunnittelu on antoisaa, koska vain kekseliäisyys on rajana”, selittää Ruth Raja. 

Nykyään Ruth Raja on astunut uuteen tehtävään ja johtaa ravintolaa. ”Enää minulla ei ole niin paljon aikaa olla keittiössä, mutta meillä on täällä hyvä kokkitiimi, jonka kanssa yhdessä suunnittelemme vuodenaikojen menut. Emme muuta koskaan radikaalisti ruokalistaa. Eniten teemme muutoksia alkupaloihin tai jälkiruokiin, varovaisemmin pääruokiin.” 

Tämän kesän maut ovat keveitä ja raikkaita. Monessa ruoassa käytetään esimerkiksi minttua ja vihanneksia tuomaan lautaselle sopivaa keveyttä. Kesällä toimii myös ravintolan ulkokeittiö, jolla oma grillimenu.

Ruth Rajan taival keittiössä alkoi Milanossa 13 vuotta sitten, jossa hän tapasi kokki Alberto Barronen. Myöhemmin he avasivat ravintolan kuuluisalla Naviglin alueella. Paat ei ole kuitenkaan italialainen ravintola, vaan ruokalistalla on edustettuna klassisia maan ja meren antimia modernisti valmistettuna.

 

Raikas Pil Pil-katkarapuannos. 

 

Annoksia moneen makuun

Kun ruokalistaa lukee, tulee väistämättä halu kokeilla montaakin eri annosta, esimerkiksi alkupalaksi ravintolan johtajan suosikkia katkarapuja limenlehtimajoneesilla, sitten eksoottista kookoskalakeittoa, pääruoaksi suosittua ruijanpallasfileetä ja jälkiruoaksi talkkuna-tuorejuustokakkua. Ruokalistan annoksista 90 prosenttia on laktoosittomia. 

Ravintolan tunnelma on välitön, vastaanottavainen ja rento. Pönötyksen makua ei ole, vaikka olemmekin pääkaupunkiseudun ”Solsidanissa”. Paikkoja on yli sata, ja kesäisin asiakkaiden käyttöön avataan iso terassi, josta löytyy myös tuulelta suojattuja pöytiä. Näkymät merelle ja Tallinnan keskustaan ovat upeat. Pöytävaraus kannattaa tehdä arki-illallisille ja viikonloppuaterioille. Varausjärjestelmä löytyy ravintolan sivuilta. Hyvin käyttäytyvät koirat ovat tervetulleita asiakkaiksi.

Samalla kun vierailet Paatin maittavassa pöydässä, kannattaa tutustua myös paikalliskulttuuriin. Ravintolan vierestä löytyy Viimsin ulkoilmamuseo, jonka niityillä laiduntavat lampaat. Lauantaisin alueella järjestetään maatilamarkkinat kello 10–14 välisenä aikana. Lähellä on myös uimaranta ja siideritalo ”Siidrimaja”.

 

PaatRohuneeme tee 53, Viimsi.

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Indrek Suigusaar Paat rantaravintola Ruth Raja tallinnan ravintolat viimsi virolainen keittiö virolainen ruoka

20.11.2025 | Ravintolat

Rannalle piilotettu huippuravintola

Rannalle piilotettu huippuravintola

Kogu Resto sijaitsee paikassa, jota on vähän vaikea löytää. Ravintola on Tallinnassa meren rannalla Kalamajan kaupunginosassa, Linnahallin ja vanhan … Lue lisää

16.11.2025 | Ravintolat

Korealaisen keittiön täydellinen fuusio

Korealaisen keittiön täydellinen fuusio

Kun ajattelemme aasialaista ruokaa, mieleen tulevat yleensä ensin wokatut nuudelit ja riisi. Ne ovat toki herkullisia, mutta mitä jos … Lue lisää

15.11.2025 | Ravintolat

Yksi Tallinnan omaperäisimmistä katuruokapaikoista

Yksi Tallinnan omaperäisimmistä katuruokapaikoista

Vaikka Burger Boxin julkisivu ei herätä suuria odotuksia, sisällä odottaa Liisa Ihmemaassa -kaltainen omaleimainen maailma: pieni ja hämärä ruokailutila, … Lue lisää

13.11.2025 | Ravintolat

Pohjoismaisia makuja Aasian mausteilla

Pohjoismaisia makuja Aasian mausteilla

O2 on uusi moderni ravintola, joka selvästi pyrkii Viron Michelin-ravintoloiden sarjaan. Keittiömestari Martin Meikas on luonut ravintolamiljöön ja menun, … Lue lisää

12.11.2025 | Ravintolat

Tähtiravintolassa syödään taideteoksia

Tähtiravintolassa syödään taideteoksia

Saksalainen Matthias Diether aloitti kokin uransa vuonna 1995. Vuodesta 2016 alkaen hän toimi keittiömestarina Muhun saarella Pädasten kartanon Alexander-ravintolassa … Lue lisää

10.11.2025 | Mainos | Ravintolat

Pikk-kadun merihenkinen ruokapaikka

Mainos Pikk-kadun merihenkinen ruokapaikka

Ports on sanaleikki, joka viroksi tarkoittaa annosta ja englanniksi satamia. Ports Kitchen/Bar -ravintolassa molemmat merkitykset toimivat. Ravintolan ruokalista rakentuu … Lue lisää

6.11.2025 | Ravintolat

Itä-Viron Makuseikkailu tarjoaa paikallisia makuja ja elämyksiä

Itä-Viron Makuseikkailu tarjoaa paikallisia makuja ja elämyksiä

Itä-Viron alueen suosittu Makuseikkailu alkoi eilen 5. marraskuuta. Tapahtuma järjestetään jo seitsemättä kertaa. Kahden viikon ajan alueen ravintolat ja … Lue lisää

4.11.2025 | Ravintolat

Etelä-Viron ravintolat tarjoavat kulinaarisia mestariteoksia 

Etelä-Viron ravintolat tarjoavat kulinaarisia mestariteoksia 

Etelä-Viro muuttuu pariksi viikoksi todelliseksi gastronomiseksi taivaaksi, kun vuosittainen Metsast taldrikule -tapahtuma (suomeksi Metsästä lautaselle) järjestetään jo kuudetta kertaa. … Lue lisää