Tuoretta tietoa Virosta
16.1.2023 | Viro

Matkamessut ovat tällä viikolla – The Baltic Guide -lehti on tapahtumassa mukana

Teksti Timo Huttunen
Kuva Andrei Chertkov

Matkamessut ovat tällä viikolla – The Baltic Guide -lehti on tapahtumassa mukana

 

Pohjois-Euroopan suurin matkailualan tapahtuma Matkamessut on 19.–22. tammikuuta 2023 Messukeskuksessa Helsingissä. Messuilla on yli 850 näytteilleasettajaa 70 eri maasta.

Jo 35 kerran järjestettävä tapahtuma oli edellisen kerran tammikuussa 2020. Kahden vuoden tauko johtui koronapandemian aiheuttamista rajoituksista.

Messuilla on luvassa kansainvälistä tunnelmaa, ajankohtaisia aiheita ja elämyksiä 70 eri maasta.

Suurimpia näytteilleasettajia ovat suomalaisten suosikkimaat Kreikka, Espanja, Kroatia, Kypros, Portugali, Puola, Viro ja Latvia.

Matkamessujen Second Home -alueella on mahdollista tutustua myös kakkoskodin tai lomahuoneiston hankintaan ulkomailla.

Etätyömahdollisuuksien lisäännyttyä on kiinnostus lomakodin hankintaan ulkomailla kasvanut. Tuoreen matkailututkimuksen mukaan etätyömahdollisuus pidentää lomamatkojen kestoa maksullisissa majoituksissa jopa 3–5 päivää.

Alueella on oma ohjelmalava, jossa kuullaan muun muassa ajankohtaisia vinkkejä ja kokemuksia kakkoskodin hankintaan liittyen.

Viro esittäytyy Matkamessuilla omalla suurella osastollaan. The Baltic Guide löytyy Viron osastolta, jossa myös jaetaan tuoretta The Baltic Guide -lehteä.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
matkailu Matkamessut messukeskus näytteilleasettaja The Baltic Guide -lehti Viro Viron osasto

23.9.2026 | Viro

Virolle kaksi mestaruutta Baltian sommelier-kisassa

Virolle kaksi mestaruutta Baltian sommelier-kisassa

Viron Aleksei Pogrebnoi voitti Tallinnassa viikonvaihteessa jo 20. kertaa järjestetyn Baltic Sommelier Grand Prix -kilpailun ja nousi toistamiseen Baltian maiden … Lue lisää

22.9.2026 | Viro

Uusia hotelleja Tallinnaan ja Itä-Viroon

Uusia hotelleja Tallinnaan ja Itä-Viroon

Tallinnaan ja Viroon nousee uusia hotelleja sekä vaihtoehtoisia majoituskohteita kuin sieniä sateen jäljiltä. Viime viikon torstaina muurattiin Tallinnan sataman viereisellä … Lue lisää

9.9.2026 | Viro

Tallinnan lentoasema teki taas ennätyksen

Tallinnan lentoasema teki taas ennätyksen

Tallinnan lentoasema on tehnyt uuden kautta aikain kuukausikohtaisen matkustajaennätyksen. Lentoaseman kautta kulki elokuussa lähes 390 000 matkustajaa, mikä oli 16 … Lue lisää

2.9.2026 | Viro

Kuka on Viron presidentiksi valittu Ülle Madise?

Kuka on Viron presidentiksi valittu Ülle Madise?

Tänään 2.9.2026 Viron Riigikogussa eli parlamentissa järjestettiin presidentinvaalit. Tasavallan seuraavaksi presidentiksi vuosille 2026-2031 valittiin maan nykyinen oikeuskansleri Ülle Madise. Hän … Lue lisää

28.8.2026 | Viro

Sata syytä vierailla Põltsamaalla

Sata syytä vierailla Põltsamaalla

Mitä mieleesi tulee paikannimestä Põltsamaa? Kenties vahva sinappi tai some-kuvista nähty linna tai  tienviitta Tallinna-Tartto -maantien varressa – tosin jo … Lue lisää

23.8.2026 | Viro

Näin Länsisatama uudistuu Tallinnaan matkustamisen keskukseksi

Näin Länsisatama uudistuu Tallinnaan matkustamisen keskukseksi

Helsinki–Tallinna-väli on yksi Euroopan vilkkaimmista kansainvälisistä merireiteistä, ja monelle meistä laivamatka Viroon on osa säännöllistä arkea tai odotettua vapaa-aikaa. Lähivuosina … Lue lisää

20.8.2026 | Viro

Paljon onnea, Viro ja virolaiset! Palju õnne, Eesti ja eestlased!

Paljon onnea, Viro ja virolaiset! Palju õnne, Eesti ja eestlased!

”Süda, kuis sa ruttu tõused kuumalt rinnus tuksuma, kui su nime suhu võtan, püha Eesti – isamaa!” …eli vapaasti suomennettuna: … Lue lisää

18.8.2026 | Viro

Nyt se vahvistui, Tallinna saa oman merikylpylänsä 

Nyt se vahvistui, Tallinna saa oman merikylpylänsä 

Tallinnan Linnahallin vieressä sijaitsevalle Kalasadaman ranta-alueelle rakennetaan ympärivuotinen, sekä ulkoilma- että sisäaltaita käsittävä merikylpylä. Rakennusluvan äskettäin saanutta keskusta alkaa sen … Lue lisää