 |
|
|
|
V i r o t u t u k s i:
Entäpä sitten?
|
Hyvät tarinat päättyvät onnellisesti, Viro saavutti vapautensa 20.8.1991 ja sen pituinen se. Mutta mitä tapahtuikaan sen jälkeen?
| Punalippu vaihtui sini- musta- valkeaan. |
|
|
|
 iimeiset vuodet ennen itsenäistymistä Virossa oli tehty tosissaan työtä sen puolesta että maata hallittaisiin Tallinnasta eikä käskytettäisi Moskovasta. Oli oma parlamentti, Korkein neuvosto, oli oma hallitus. Paikalliset ministeriöt olivat olemassa, samoin poliisi ja rajavartiosto, tullikin oli ja Viron pankki. Silti kaikki päätökset oli aina tehty Moskovassa.
Virolla oli kaksi ongelmaa: Saada pystyyn uusi demokraattinen valtio ja toisaalta selvitä talouskaaoksesta. Poliittinen puoli oli helpompi.
Heti itsenäistymisen jälkeen Viron hallitus kansallisti yleisliittolaisen omaisuuden, eli suuret Moskovan ministeriöille suoraan kuuluvat tehtaat otettiin Viron valtion haltuun. Sitten varmistettiin itsenäisyyttä ja neuvostomielinen kommunistinen puolue kiellettiin, kansallismielinen kommunistinen puolue sai vielä jatkaa. Samalla kiellettiin Moskovan vallankaappausta tukenut Interliike.
Heti palautettiin henkiin vanhoja asioita, syyskuun alussa 1991 perustettiin Tarton yliopistoon jälleen teologinen tiedekunta ja tehtiin parlamentin päätös oman armeijan perustamisesta. Lokakuun alusta laskettiin liikkeelle omat postimerkit, mutta rahana pysyi edelleen Neuvostoliiton rupla.
Ulkopoliittisesti nuorella valtiolla meni lujaa, miltei viikoittain tuli uusia hyviä uutisia. Syyskuussa liityttiin YK: n jäseneksi ja Kansainväliseen Olympiakomiteaan. Lokakuussa Baltian maiden presidentit antoivat allekirjoituksensa vuoden 1974 Helsingin ETY- kokouksen päätösasiakirjaan tasavertaisina eurooppalaisina valtionpäämiehinä. Virolla oli suuri kiire luoda oikea ulkoministeriö ja lähettää suurlähettiläitä maailmalle, ei ollut rahaa eikä koulutettuja virkamiehiä, niinpä aluksi lähetettiin kulttuuri- ihmisiä. Esimerkiksi Suomeen tuli suurlähettilääksi kirjailija Jaak Jõeruut ja Ruotsiin ruotsia puhuva nuori sotahistorioitsija Margus Laidre.
Hyvin tärkeää oli että syyskuun puolessa välissä pääsi aloittamaan työnsä perustuslakikokous jonka tehtävänä oli säätää Virolle uusi perustuslaki. Vaikka kansainvälisen oikeuden mukaan Viro oli itsenäinen, miehityksestä vapautunut valtio, sen vanhaa perustuslakia ei voitu ottaa käyttöön. Vanhan perustuslain mukaan parlamenttivaalit määräsi pidettäviksi presidentti ja presidentin valitsi puolestaan parlamentti. Edellinen presidentti Konstantin Päts oli kuollut vankeudessa eikä vanhasta parlamentista ollut enää niin paljon kansanedustajia elossa että se olisi voitu päätösvaltaisena kutsua kokoon.
Talous tiukalla
Poliittiset ongelmat olivat loppujen lopuksi helppoja ratkaistaviksi, todelliset ongelmat olivat taloudessa. Neuvostoliiton hajoaminen vallankaappaukseen syöksi koko rupla- alueen talouden syöksykierteeseen. Kaikesta oli pulaa ja inflaatio laukkasi mieletöntä vauhtia. Vuoden 1991 elinkustannukset kallistuivat Virossa yli kuusinkertaisiksi ja elintarvikkeet yli seitsenkertaisiksi. Talvella 1991 säännöstely laajeni, ennenkin oli ollut ostokortteja mutta nyt niitä tuli lisää. Yksi ihminen sai kuukaudessa riisiä 1kg, vehnäjauhoja 2kg, makaroneja 1,2kg, suolaa 1kg, sokeria 2kg, viinaa puolen litran pullon, viisi askia savukkeita, viisi rasiaa tulitikkuja, sukkia tai sukkahousuja kaksi paria, sähkölamppuja kaksi kappaletta ja voita 600g. Tietenkin sillä edellytyksellä että kaupoissa sattui olemaan tavaraa. Valuuttakaupoista sai tietenkin ihan mitä tahansa ja toreilta löytyi kaikkea, mutta aivan toisenlaisilla hinnoilla kuin normaaleista kaupoista.
Ihmiset sitkuttelivat aikaisemmin kerätyillä varastoilla ja valuuttasäästöillään.
Virolaisilla oli tapana pitää säästönsä käteisinä dollareina tai markkoina ja nyt nämä säästöt tulivat tarpeeseen. Samoin oli tapana kasvattaa kesämökillä talven vihannekset ja kasvisruualla virolaiset elivät talven yli.
Asunnoissa oli kylmä, sillä lämmitystä oli vähennetty eikä kuumaa vettä jaettu kuin kerran kuukaudessa, yhdeksi pyykkilauantaiksi.
Silti lämmitysöljyn tilanne oli niin surkea että Tallinnassa jo aivan vakavissaan pohdittiin suurten lähiöiden evakuoimista maaseudulle. Lämmitysöljyä saatiin kuitenkin lainaksi Suomesta.
Koko kevään 1992 hinnat nousivat koko ajan mutta silti kaupoissa ei ollut ostettavaa. Inflaatio oli niin suuri että setelit alkoivat loppua. Seteleitä tarvittiin enemmän kuin Venäjän setelipainot ehtivät painaa ja rahalähetyksen tuloa Siperiasta seurattiin joka ilta televisiouutisissa. Ihmiset eivät saaneet rahoja tileiltään kun seteleitä ei ollut, otettiin käyttöön sekkivihot ja kauppaa käytiin myös “tiliruplilla” pankkisiirtoina. Raha oli menettänyt arvoaan niin että pieniä seteleitä laskettiin sadan kappaleiden nipuiksi pankeissa ja näillä nipuilla maksettiin kaupoissa, eikä kukaan enää viitsinyt niitä edes uudelleen laskea.
Odotettiin rahauudistusta ja 20. kesäkuuta 1992 se sitten lopultakin tuli. Ilmoitettiin että virolaiset saavat vaihtaa vain 1500 ruplaa ja kaikille tuli kiire kuluttaa ylimääräinen käteinen rahauudistusta edeltävinä parina päivänä. Sellaista ostohulluutta on vaikea edes kuvitella, kaikki kävi kaupaksi mitä vain myynnissä oli sillä kohta ylimääräiset ruplat olisivat arvottomia. Rahauudistuksessa jokainen virolainen sai 150 kruunua ja sillä piti selvitä yli heinäkuun. Palkkojen nousu ylitti hintojen nousun vasta maaliskuussa 1993 joten siihen asti kaikki virolaiset vain köyhtyivät köyhtymistään.
Uusi perustuslaki
Samoihin aikoihin oli huolellisen työskentelyn tuloksena valmistunut Viron uusi perustuslaki. Se hyväksyttiin kansanäänestyksessä 28.6.1992. Uuden perustuslain mukaiset parlamenttivaalit pidettiin 20.9.1992.
Viron valtiolliset perustukset olivat nyt kunnossa. Uusi pääministeri Mart Laarin johtama hallitus aloitti radikaalin uudistuspolitiikan joka koski kaikkia yhteiskunnan aloja. Viro teki talouden shokkiterapiaa ja veti äärimmäisen liberaalia markkinataloutta. Seuraavana keväänä se alkoikin tuottaa ensimmäisiä hedelmiään kun palkat saivat hinnat kiinni. Sosiaalisia ongelmia syntyi ja niitä ratkotaan vielä tänäkin päivänä.
Itsenäisyyden ensimmäinen vuosi oli virolaisille pelkää kaaosta. Kaikki muuttui ja oli pakko vain sopeutua. Taloudellisesti se oli tavalliselle kansalaiselle musertavaa, kaikki köyhtyivät ja onneton oli se joka hyvinä päivinä ei ollut säästänyt. Siitä kuitenkin selvittiin ja vähitellen elämä alkoi asettua raiteilleen. Nyt virolaisen keskipalkka on noin 5000 kruunua kun se heinäkuussa 1992 oli 150 kruunua. Rahan ostovoima on sama, sillä Viron kruunu on edelleen sidottu kiinteällä vaihtokurssilla Saksan markkaan.
Nyt kymmenen vuotta myöhemmin Viro on aivan toinen maa kuin mitä se oli kesällä 1991. Puhutaan kasvavista sosiaalisista eroista, toiset ovat rikastuneet, toisten elintaso on jäänyt sosialismin aikojen tasolle. Työttömyys vaivaa maaseutua ja rakennemuutos rassaa yhteiskuntaa. Ihmiset ovat pettyneitä sillä odotukset olivat niin suuret. Haaveiltiin Suomen elintasosta ja aatteellisista ja rehellisistä valtiomiespoliitikoista. Kumpikaan haave ei toteutunut, mutta sehän on vain tavallista arkea, ei enää sankaritarinaa itsenäistymään pyrkivästä kansakunnasta. Sen pituinen se.
[Teksti: Antti Sarasmo]
[Kuvat: Viron Historiallinen Museo]
|
|
