23.4.2023 | Viro
Virosta pääsee lentäen tänä vuonna 47 kohteeseen – lentomatkustajien määrä voi tänä vuonna nousta kolmeen miljoonaan
Teksti Timo Huttunen
Kuva Andrei Chertkov

Tallinnan lentoasemalla palveli maaliskuussa 232 951 matkustajaa, mikä on 35 prosenttia enemmän kuin viime vuoden maaliskuussa. Tulos on kautta aikojen maaliskuun suurin matkustajamäärä Tallinnan lentoasemalla.
Maaliskuun lentomatkustajamäärä ylitti myös koroaikaa edeltävän vuoden 2019 matkustajamäärän. Tämä kertoo yleisemminkin matkailun elpymisestä pandemian jälkeen. Asiasta kertoi verkkojulkaisu Delfi.
Tallinnan lentoasemaltalta pääsee tänä vuonna suoraan 47 kohteeseen. Lentoasema arvioi matkustajamäärän nousevan tänä vuonna lähes kolmeen miljoonaan.
Maaliskuun alussa Airports Council International (ACI) World julkisti yhteistyössä matkailuteknologiayhtiö Amadeuksen kanssa 2022 Airport Service Quality (ASQ) -palkinnon voittajat. Tallinnan lentoasema valittiin Euroopan parhaaksi lentoasemaksi kahdesta viiteen miljoonan matkustajan sarjassa.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
Lue lisää samasta aiheestakorona
lentoasema
lentokone
lentomatkustaja
lentoyhteys
matkustaja
pandemia
Tallinnan lentokenttä
9.6.2023 | Viro
Majoittuneiden ulkomaalaisten matkailijoiden määrä Virossa kasvoi huhtikuussa – virolaisia matkailijoita oli vähemmän
Viron tilastokeskuksen mukaan huhtikuussa 2023 maan majoitusliikkeissä yöpyi 250 000 turistia. Määrä on 6 prosenttia enemmän kuin viime vuoden … Lue lisää
8.6.2023 | Viro
Toukokuussa airBaltic kuljetti Tallinnasta 40 prosenttia enemmän matkustajia kuin vuotta aiemmin
Baltian suurin lentoyhtiö airBaltic lennätti tämän vuoden toukokuun aikana 77 142 Virosta lähtenyttä matkustajaa. Tämä on 40 prosenttia enemmän … Lue lisää
2.6.2023 | Viro
Tallinna Vesi avasi yli 30 julkista juomavedenottopistettä
Tallinna Vesi avasi kesäkaudeksi Tallinnaan yli 30 yleistä vedenottopistettä, joista saa ilmaista raikasta ja puhdasta juomavettä syyskuun loppuun asti. … Lue lisää
29.5.2023 | Mainos | Viro
Mainos Euroopan vihreä pääkaupunki Tallinna kutsuu kylään luontomatkalle
Tallinnan Euroopan vihreän pääkaupunkivuoden 2023 pääteemoja ovat luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen, ilmasto, vihreät teknologiat ja kestävän kehityksen periaatteiden mukainen hallinto. … Lue lisää
25.5.2023 | Viro
Viron uusi oikeistolainen hallitus päätti yllättäen nostaa veroja
Maaliskuussa pidettyjen parlamenttivaalien suurimmat voittajat olivat reformipuolue ja Eesti 200. Pääministeri Kaja Kallaksen toinen hallitus koostuu 13 ministeristä, joista … Lue lisää
25.5.2023 | Luonto
Vihreä pääkaupunki pyöräilee, kierrättää ja suojelee hyönteisiä
Vuonna 2023 Tallinna on saanut kunnian kantaa ”Euroopan vihreä pääkaupunki” -titteliä. Kaupungin vihreitä teemoja ovat biologisen elinympäristön monimuotoisuuden säilyttäminen, … Lue lisää
22.5.2023 | Mainos | Viro
Mainos Kesäkausi alkaa ”Narvan maut” -ruokamarkkinoilla
Kauan odotettu kesä saapuu pian ja on aika tehdä lomasuunnitelmat. Miksi tänä kesänä et matkustaisi Viron itäiseen rajakaupunkiin Narvaan? … Lue lisää
20.5.2023 | Viro
Ulkomaalaiset matkailijat toivat Viroon ensimmäisellä vuosineljänneksellä 95 miljoonaa euroa enemmän kuin vuonna 2022
Viron pankinjulkaiseman tiedon mukaan ulkomaalaiset matkailijat toivat Viroon ensimmäisellä vuosineljänneksellä 95 miljoonaa euroa enemmän kuin vuonna 2022. Vuoden 2023 … Lue lisää