Tuoretta tietoa Virosta
23.3.2020 | Viro

Verkkouutinen Virossa on todettu 352 koronavirustartuntaa – suhteessa eniten tapauksia on Saarenmaalla

Virossa on todettu 352 koronavirustartuntaa – suhteessa eniten tapauksia on SaarenmaallaTallinnan vanhankaupungin kaduilla on poikkeustilan takia tällä hetkellä varsin hiljaista.

Maanantaiaamun 23.3. tilanteen mukaan Virossa on todettu 352 vahvistettua koronavirustartuntaa. Testejä on tehty 3 724. Sairaalahoidossa on viruksen takia 15 henkilöä, joista neljä on tehohoidossa. Kahden tehohoidossa olevan tila on kriittinen. Koronaviruksesta johtuvia kuolintapauksia Virossa ei ole ollut.

Absoluuttisina lukemina tartuntoja on eniten Harjumaan maakunnassa (128), johon muun muassa Tallinna kuuluu. Esimerkiksi Viljandin maakunnassa todettuja tartuntoja on kaksi ja keskivirolaisissa Jõgevan ja Järvan maakunnissa kummassakin yksi.

Suhteessa maakunnan väkilukuun vahvistettuja virustartuntoja on kuitenkin eniten Saarenmaan saarella, jossa on todettu 110 tartuntaa. Toiseksi eniten tartuntoja suhteessa väkilukuun on etelävirolaisessa Võrumaan maakunnassa (38).

Saarenmaan koronavirustartunnat saivat todennäköisimmin alkunsa milanolaisen lentopallojoukkueen vierailusta saarella 4.–5. maaliskuuta. Lentopallojoukkue Saaremaa Võrkpalliklubi pelasi Kuressaaressa kaksi ottelua Milano Powervolleyta vastaan.

Saarenmaalle sekä Muhun, Hiidenmaan, Vormsin, Kihnun, Ruhnun ja Manijan saarille on suljettu kaikki liikenne Viron mantereelta lukuun ottamatta esimerkiksi lääkäreiden ja muun terveydenhoitohenkilöstön liikkumista.

Viron koronavirustartuntoja ja -tilastoja esittelevää tietoa löytyy tältä Viron terveysviranomaisten sivulta.

Tästä löydät The Baltic Guiden koronavirusaiheisen tietopaketin.

 

Teksti Silja Hurskainen, kuva Andres Raudjalg / Toolbox Estonia

 

 

 

Lue lisää samasta aiheesta
corona tallinnassa covid viro eckerö line korona korona laivoilla koronavirus viro laivaliikenne korona tallink korona viking line korona

26.3.2024 | Viro

Vähemmän ihmisiä liikkuu julkisilla kulkuvälineillä tai jalan Virossa

Vähemmän ihmisiä liikkuu julkisilla kulkuvälineillä tai jalan Virossa

Kävely ja julkisten kulkuvälineiden käyttö on vähentynyt työmatkaliikenteessä. Sen sijaan ihmiset matkaavat töihin mieluummin omilla autoillaan. Viimeisen 20 vuoden … Lue lisää

25.3.2024 | Viro

Kirjallisuus ei ole unohtanut kyydityksen uhreja 

Kirjallisuus ei ole unohtanut kyydityksen uhreja 

Tänään Virossa vietetään maaliskuun kyyditysten muistopäivää. 25. maaliskuuta vuonna 1949 neuvostojoukot kyydittivät väkivaltaisesti 22 000 Viron kansalaista Siperiaan. Tragedia … Lue lisää

23.3.2024 | Viro

Tietyömaat runnovat jälleen Tallinnan sataman edustaa

Tietyömaat runnovat jälleen Tallinnan sataman edustaa

Talvitauon jälkeen satamaa ja sen edustaa myllänneet tietyötovat taas alkaneet. Molempien terminaalienliikenne on normaalia hitaampaa. Tämä kannattaa muistaa erityisesti, … Lue lisää

20.3.2024 | Viro

Kauneuden taika -näyttelyssä pohditaan kauneuden käsitettä

Kauneuden taika -näyttelyssä pohditaan kauneuden käsitettä

Kauneuden taika -taidenäyttelyn avajaisia vietetään 23. maaliskuuta Ajamaja -galleriassa Kuressaaressa Saarenmaalla. Nykytaiteilija Eduard Zentšikkäsittelee äärettömältä ja rajattomalta vaikuttavaa kauneutta … Lue lisää

19.3.2024 | Viro

Kansainväliset opiskelijat ja valmistuneet maksoivat yli 23 miljoonaa euroa veroja Viron valtiolle

Kansainväliset opiskelijat ja valmistuneet maksoivat yli 23 miljoonaa euroa veroja Viron valtiolle

Viron tilastokeskuksen tietojen mukaan kansainväliset opiskelijat maksoivat tulo- ja sosiaaliveroa lukuvuonna 2022/2023 16,6 miljoonaa euroa ja edellisvuonna valmistuneet 6,9 … Lue lisää

11.3.2024 | Viro

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

9.3.–18.5. Sade joulukuussa -baletti, Tartto 11.3. Mike Oldfielding Tubular Bells -levyn 50-vuotisjuhlakonsertti, Tallinna 11.–17.3. Tallinnan ravintolaviikko, Tallinna 13.3. Foil, … Lue lisää

28.2.2024 | Luonto

Viro on pienentynyt neljällä neliökilometrillä

Viro on pienentynyt neljällä neliökilometrillä

Viron maanmittausviraston laatimassa uudessa kartassa Viron maa-ala on pienentynyt neljä kilometriä. Mutta kompensoiva uutinen on se, että maassa onkin … Lue lisää

24.2.2024 | Viro

The Baltic Guide toivottaa kaikille hyvää Viron itsenäisyyspäivää 24.2.2024!

The Baltic Guide toivottaa kaikille hyvää Viron itsenäisyyspäivää 24.2.2024!