Tuoretta tietoa Virosta
14.4.2020 | Viro

Verkkouutinen Viron parlamentissa perustettiin matkailun tukiryhmä

Viron parlamentissa perustettiin matkailun tukiryhmäViron parlamentissa Riigikogussa on nyt matkailun tukiryhmä.

Viron parlamentissa Riigikogussa perustettiin maanantaina 13.4. tukiryhmä, jonka tavoitteena on kiinnittää huomiota matkailuun, joka on koronavirusepidemian takia yksi pahimmin kärsineistä talouden osa-alueista.

”Matkailuyritysten toiminta on lähes kokonaan loppunut. Samalla on kuitenkin kyse osa-alueesta, joka on viime vuosina tuottanut kahdeksan prosenttia Viron bruttokansantuotteesta ja maksanut keskimäärin 700 miljoonaa euroa veroja”, kommentoi matkailun tukiryhmän puheenjohtaja Annely Akkermann (Reformipuolue) Riigikogun tiedotteessa.

Tukiryhmän mukaan Viron hallituksen suunnittelema 25 miljoonan euron tukipaketti matkailulle on toivottoman vähäinen.

”Valtion pitää miettiä asianmukaisia keinoja, jotta kymmenet tuhannet matkailualalla työskentelevät ihmiset eivät jäisi lähikuukausina työttömiksi. Muut talouden osa-alueet eivät pysty tarjoamaan niin paljon uusia työpaikkoja. Lisäksi matkailu on monien palvelualojen, kuten majoituksen, liikennöinnin, ravintola-alan sekä kauneus- ja hampaidenhoitopalvelujen, käynnistävä voima”, Akkermann lisää.

Tukiryhmän varapuheenjohtaja on Raimond Kaljulaid (Sosiaalidemokraattinen puolue). Lisäksi ryhmään kuuluu seitsemän muuta kansanedustajaa eri puolueista. Tukiryhmien avulla kansanedustajat ja parlamenttiryhmät voivat kiinnittää huomiota konkreettisempaan aiheeseen ja tukea yhteiskunnan kapeampaa elämänaluetta.

 

Teksti Silja Hurskainen, kuva Andrei Chertkov

Lue lisää samasta aiheesta
corona tallinnassa covid viro eckerö line korona korona laivoilla laivaliikenne korona tallink korona viking line korona Viron parlamentti

17.4.2024 | Viro

Ulkomaalaiset matkailijat valitsevat edelleen Tallinnan matkakohteekseen 

Ulkomaalaiset matkailijat valitsevat edelleen Tallinnan matkakohteekseen 

Viron tilastokeskuksen tietojen mukaan maan majoitusliikkeissä yöpyi helmikuussa 2024 lähes 225 000 matkailijaa, mikä oli prosentin enemmän kuin viime … Lue lisää

9.4.2024 | Viro

Inflaatio hidastui maaliskuussa

Inflaatio hidastui maaliskuussa

Viron tilastokeskuksen julkaisemien tietojen mukaan kuluttajahintaindeksi nousi tämän vuoden maaliskuussa 3,9 prosenttia vuoden 2023 maaliskuuhun verrattuna. Tavarat olivat 1,9 … Lue lisää

6.4.2024 | Viro

camera icon5
Liki 300 esiintyjää Viron kansallismuseon lavalla Tartossa

Liki 300 esiintyjää Viron kansallismuseon lavalla Tartossa

Tartossa juhlitaan euroviisujen hengessä 7.–8. huhtikuuta. Yleisö voi nauttia illan aikana euroviisukappaleista, joita lavalla esittävät nuoret tanssijat, lauluryhmä ja … Lue lisää

5.4.2024 | Viro

Talouden taantuma iskenyt voimakkaasti vähittäiskauppaan

Talouden taantuma iskenyt voimakkaasti vähittäiskauppaan

Viron tilastokeskuksen julkaisemien tietojen mukaan maan vähittäiskaupan yritysten liikevaihto oli 739 miljoonaa euroa helmikuussa 2024, mikä oli 3 prosenttia … Lue lisää

2.4.2024 | Viro

NATO esittelee yleisölle kalustoa ja varusteita 75-vuotisjuhlan kunniaksi

NATO esittelee yleisölle kalustoa ja varusteita 75-vuotisjuhlan kunniaksi

ERR kirjoittaa artikkelissaanNaton sotilaiden esittelevän joukkoja, kalustoa ja sotilasvarusteita yleisölle eri puolilla Viroa puolustusliiton 75-vuotisjuhlan kunniaksi. NATOperustettiin 4. huhtikuuta … Lue lisää

1.4.2024 | Viro

Virolaiset näyttelijät keskustelevat suomalaisten onnellisuudesta

Virolaiset näyttelijät keskustelevat suomalaisten onnellisuudesta

Viime kuussa julkistettiin jälleen vuosittainen Maailman onnellisuusraportti (World Happiness Report). Ykkössijalla keikkuivat taas suomalaiset ja Viro sijoittui listalla vasta … Lue lisää

28.3.2024 | Viro

Visit Tallinnan laatima lista Tallinnan suosituimpien kohteiden aukioloajoista pääsiäisenä 

Visit Tallinnan laatima lista Tallinnan suosituimpien kohteiden aukioloajoista pääsiäisenä 

Kun matkustat Viroon pääsiäisenä, kannattaa muistaa että pitkäperjantai 29. maaliskuuta ja pääsiäissunnuntai 31. maaliskuuta ovat myös Virossa pyhäpäiviä. Toinen … Lue lisää

26.3.2024 | Viro

Vähemmän ihmisiä liikkuu julkisilla kulkuvälineillä tai jalan Virossa

Vähemmän ihmisiä liikkuu julkisilla kulkuvälineillä tai jalan Virossa

Kävely ja julkisten kulkuvälineiden käyttö on vähentynyt työmatkaliikenteessä. Sen sijaan ihmiset matkaavat töihin mieluummin omilla autoillaan. Viimeisen 20 vuoden … Lue lisää