1.8.2020 | Viro
Viron MM-rallin lipunmyynti alkaa 4.8. – lue, mitä suomalaisen rallifanin kannattaa tietää
Teksti Silja Hurskainen, kuva Jaanus Ree / Red Bull Content Pool
Kuvassa vuoden 2019 Rally Estoniassa kaasuttavat Viron Ott Tänak ja kartturinsa Martin Järveoja pääsevät kisaamaan MM-rallin voitosta kotoisille teille.
Virossa 4.–6. syyskuuta ajettavan rallin maailmanmestaruussarjan osakilpailun Rally Estonian rallipassien myynti alkaa 4. elokuuta kello 10 rallin internet-sivuilla.
Viron MM-rallia pääsee seuraamaan vain etukäteen ostettavalla rallipassilla. Ralliviikonlopun aikana ei myydä yksittäislippuja yksittäisille erikoiskokeille.
Koronavirusepidemian takia lipunmyynti järjestetään normaalista poikkeavalla tavalla, jotta katsojat saataisiin liikkumaan hajautetusti.
Rallipasseja tulee myyntiin yhteensä 16 000 kappaletta. Rallipassit on puolestaan jaettu 16 eri ryhmään. Passia ostaessa tulee valita, minkä ryhmän passin valitsee.
Yhdellä passilla pääsee katsomaan kisaa viidelle eri katselualueelle.
Rallipasseja ei lähetetä Suomeen
Rallin tiedottaja Margus Kiiver kertoo The Baltic Guidelle, että suomalaiselle rallifanille rallipassin ostaminen aiheuttaa hieman miettimistä, sillä järjestäjä ei lähetä ostettua passia Suomeen.
Rallijärjestäjä toimittaa rallipasseja Omnivan pakettiautomaatteihin vain Virossa, Latviassa ja Liettuassa.
Kiiver suositteleekin, että suomalainen rallipassin ostaja tulee joko itse hakemaan passinsa Virosta Omnivan automaatista tai etsii Virosta jonkun, joka voi hakea passin automaatista ostajan itsensä puolesta.
”Korostamme, että kukaan ei yrittäisi tulla seuraamaan rallia ilman rallipassia. Tavoitteena on turvallinen ralliviikonloppu”, Kiiver muistuttaa.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
Lue lisää samasta aiheestarally estonia
9.9.2026 | Viro
Tallinnan lentoasema teki taas ennätyksen
Tallinnan lentoasema on tehnyt uuden kautta aikain kuukausikohtaisen matkustajaennätyksen. Lentoaseman kautta kulki elokuussa lähes 390 000 matkustajaa, mikä oli 16 … Lue lisää
2.9.2026 | Viro
Kuka on Viron presidentiksi valittu Ülle Madise?
Tänään 2.9.2026 Viron Riigikogussa eli parlamentissa järjestettiin presidentinvaalit. Tasavallan seuraavaksi presidentiksi vuosille 2026-2031 valittiin maan nykyinen oikeuskansleri Ülle Madise. Hän … Lue lisää
28.8.2026 | Viro
Sata syytä vierailla Põltsamaalla
Mitä mieleesi tulee paikannimestä Põltsamaa? Kenties vahva sinappi tai some-kuvista nähty linna tai tienviitta Tallinna-Tartto -maantien varressa – tosin jo … Lue lisää
23.8.2026 | Viro
Näin Länsisatama uudistuu Tallinnaan matkustamisen keskukseksi
Helsinki–Tallinna-väli on yksi Euroopan vilkkaimmista kansainvälisistä merireiteistä, ja monelle meistä laivamatka Viroon on osa säännöllistä arkea tai odotettua vapaa-aikaa. Lähivuosina … Lue lisää
20.8.2026 | Viro
Paljon onnea, Viro ja virolaiset! Palju õnne, Eesti ja eestlased!
”Süda, kuis sa ruttu tõused kuumalt rinnus tuksuma, kui su nime suhu võtan, püha Eesti – isamaa!” …eli vapaasti suomennettuna: … Lue lisää
18.8.2026 | Viro
Nyt se vahvistui, Tallinna saa oman merikylpylänsä
Tallinnan Linnahallin vieressä sijaitsevalle Kalasadaman ranta-alueelle rakennetaan ympärivuotinen, sekä ulkoilma- että sisäaltaita käsittävä merikylpylä. Rakennusluvan äskettäin saanutta keskusta alkaa sen … Lue lisää
15.8.2026 | Viro
5
Leirikoulu Virossa avaa nuorten silmät
Miltä kuulostaisi leirikoulu, jossa oppilaat laskeutuvat maanalaiseen kaivokseen, kokeilevat keskiaikaisia ritaritaitoja oikeassa linnassa, tutustuvat tiedekeskuksen ihmeisiin ja päivän päätteeksi polskuttelevat … Lue lisää
14.8.2026 | Viro
Viron hotelli- ja ravintolaliitto: Kulujen nousu kaataa nyt ravintoloita
Viron hotellit ovat kesällä saaneet varsin hyvin asiakkaita, mutta huonekohtaiset tuotot laskevat. Samaan aikaan ravintoloiden vaikea tilanne jatkuu, ja yrityksiä … Lue lisää