30.7.2021 | Viro
Viron koronatilanne 30.7.2021: 197 uutta tartuntaa – Ilmaantuvuusluku jatkaa kasvua
Teksti Timo Huttunen, kuva Andrei Chertkov

Virossa on todettu viimeisen vuorokauden aikana 197 uutta koronavirustartuntaa, kertoi Viron terveysvirasto eli Terviseamet. Koronavirustestejä tehtiin 8 016, joista 2,5 prosenttia oli positiivisia.
Pandemian aikana on Virossa todettu 133 308 koronavirustartuntaa. Rokotteen on saanut 633 846 ihmistä eli 47,7 prosenttia väestöstä. Aikuisväestöstä 56,9 prosenttia on saanut rokotteen. Viimeisen vuorokauden aikana tehtiin 5 232 koronarokotusta.
Toukokuusta alkaen on koronarajoituksia purettu asteittain. 28. kesäkuuta alkaen saa tapahtumiin osallistua enemmän yleisöä. Nyt rokottamattomien rajoituksia kiristetään.
Eniten uusia tartuntoja todettiin Harjun maakunnassa (76), joista Tallinnassa 64. Seuraavaksi eniten tartuntoja oli Tartumaalla (29), Pärnumaalla (23) ja Viljandimaalla (13). Muissa maakunnissa tartuntojen määrä oli alle kymmenen.
Ilmaantuvuusluku on nyt 118. Ilmaantuvuusluku näyttää, kuinka monta tartuntaa on todettu viimeisen 14 vuorokauden aikana 100 000 asukasta kohden.
Sairaalahoidossa on 39 ihmistä, joista tehohoidossa on kaksi potilasta.
Tarkempaa tietoa Viron koronatilanteesta saa koronakarttasivustolta.
Koronarokotteen on saanut 633 846 ihmistä
Koronarokotteen on saanut Virossa 633 846 ihmistä eli 47,7 prosenttia väestöstä. 558 563 henkilöä on saanut kaksi rokoteannosta.
Yli 70-vuotiaista 69,1 prosenttia on saanut ensimmäisen rokoteannoksen. Nyt rokotusvuorossa ovat kaikki yli 16-vuotiaat virolaiset.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
Lue lisää samasta aiheestaCovid-19
ilmaantuvuusluku
korona
koronarajoitus
koronarokote
koronatilanne
tallinna koronavirus
Viro
2.9.2026 | Viro
Kuka on Viron presidentiksi valittu Ülle Madise?
Tänään 2.9.2026 Viron Riigikogussa eli parlamentissa järjestettiin presidentinvaalit. Tasavallan seuraavaksi presidentiksi vuosille 2026-2031 valittiin maan nykyinen oikeuskansleri Ülle Madise. Hän … Lue lisää
28.8.2026 | Viro
Sata syytä vierailla Põltsamaalla
Mitä mieleesi tulee paikannimestä Põltsamaa? Kenties vahva sinappi tai some-kuvista nähty linna tai tienviitta Tallinna-Tartto -maantien varressa – tosin jo … Lue lisää
23.8.2026 | Viro
Näin Länsisatama uudistuu Tallinnaan matkustamisen keskukseksi
Helsinki–Tallinna-väli on yksi Euroopan vilkkaimmista kansainvälisistä merireiteistä, ja monelle meistä laivamatka Viroon on osa säännöllistä arkea tai odotettua vapaa-aikaa. Lähivuosina … Lue lisää
20.8.2026 | Viro
Paljon onnea, Viro ja virolaiset! Palju õnne, Eesti ja eestlased!
”Süda, kuis sa ruttu tõused kuumalt rinnus tuksuma, kui su nime suhu võtan, püha Eesti – isamaa!” …eli vapaasti suomennettuna: … Lue lisää
18.8.2026 | Viro
Nyt se vahvistui, Tallinna saa oman merikylpylänsä
Tallinnan Linnahallin vieressä sijaitsevalle Kalasadaman ranta-alueelle rakennetaan ympärivuotinen, sekä ulkoilma- että sisäaltaita käsittävä merikylpylä. Rakennusluvan äskettäin saanutta keskusta alkaa sen … Lue lisää
15.8.2026 | Viro
5
Leirikoulu Virossa avaa nuorten silmät
Miltä kuulostaisi leirikoulu, jossa oppilaat laskeutuvat maanalaiseen kaivokseen, kokeilevat keskiaikaisia ritaritaitoja oikeassa linnassa, tutustuvat tiedekeskuksen ihmeisiin ja päivän päätteeksi polskuttelevat … Lue lisää
14.8.2026 | Viro
Viron hotelli- ja ravintolaliitto: Kulujen nousu kaataa nyt ravintoloita
Viron hotellit ovat kesällä saaneet varsin hyvin asiakkaita, mutta huonekohtaiset tuotot laskevat. Samaan aikaan ravintoloiden vaikea tilanne jatkuu, ja yrityksiä … Lue lisää
12.8.2026 | Viro
Rullasuksilla lähes koko Viron ympäri
Kahden Guinness-ennätyksen haltija, suomalainen kestävyysurheilija ja TV-toimittaja Teemu Virtanen (57) teki elokuun alussa Virossa jälleen uuden maailmanennätyksen. Hän hiihti rullasuksilla … Lue lisää