18.2.2022 | Viro
Viron koronatilanne 18.2.2022 – sairaalahoidossa 301 potilasta, koronapassista ei vielä luovuta
Teksti Timo Huttunen

Virossa koronan omikronmuunnoksen aiheuttamien tartuntojen määrä kasvaa, mutta koronan takia sairaalahoidossa olevien potilaiden määrä on pysynyt jo pitkään samalla tasolla.
Vaikka tartuntojen määrä on noussut, ei sairaaloiden kuormitus ole oleellisesti kasvanut. Viron sairaaloissa on nyt 301 potilasta covid-19-taudin vuoksi.
Viimeisen vuorokauden aikana kuoli neljä koronapotilasta. Kaikkiaan on Virossa kuollut 2 152 koronapotilasta.
Virossa täyden rokotesarjan saaneiden elämä on lähes normaalia, koska koronapassi eli rokotustodistus mahdollistaa sisäänpääsyn joka paikkaan. Suomalainen rokotustodistus toimii koronapassina myös Virossa.
Viimeisen vuorokauden aikana joutui sairaalahoitoon 49 oireista potilasta covid-19-taudin vuoksi. Viimeisten kymmenen päivän aikana on keskimäärin 44 covid-19-potilasta joutunut sairaalaan.
Viron hallitus on kertonut, että kun kymmenen päivän keskimääräinen sairaalahoitoa vaativien covid-19-potilaiden määrä on alle 25, voidaan koronapassista luopua.
Tarkempaa tietoa Viron koronatilanteesta saa koronakarttasivustolta.
Viron terveysviraston mukaan on 62,9 prosenttia virolaisista saanut täyden rokotesarjan.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
Lue lisää samasta aiheestakoronapassi
koronarajoitus
koronarokotus
koronatartunta
koronatodistus Virossa
maski
pandemia
viron koronatilanne
9.6.2023 | Viro
Majoittuneiden ulkomaalaisten matkailijoiden määrä Virossa kasvoi huhtikuussa – virolaisia matkailijoita oli vähemmän
Viron tilastokeskuksen mukaan huhtikuussa 2023 maan majoitusliikkeissä yöpyi 250 000 turistia. Määrä on 6 prosenttia enemmän kuin viime vuoden … Lue lisää
8.6.2023 | Viro
Toukokuussa airBaltic kuljetti Tallinnasta 40 prosenttia enemmän matkustajia kuin vuotta aiemmin
Baltian suurin lentoyhtiö airBaltic lennätti tämän vuoden toukokuun aikana 77 142 Virosta lähtenyttä matkustajaa. Tämä on 40 prosenttia enemmän … Lue lisää
2.6.2023 | Viro
Tallinna Vesi avasi yli 30 julkista juomavedenottopistettä
Tallinna Vesi avasi kesäkaudeksi Tallinnaan yli 30 yleistä vedenottopistettä, joista saa ilmaista raikasta ja puhdasta juomavettä syyskuun loppuun asti. … Lue lisää
29.5.2023 | Mainos | Luonto
Mainos Euroopan vihreä pääkaupunki Tallinna kutsuu kylään luontomatkalle
Tallinnan Euroopan vihreän pääkaupunkivuoden 2023 pääteemoja ovat luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen, ilmasto, vihreät teknologiat ja kestävän kehityksen periaatteiden mukainen hallinto. … Lue lisää
25.5.2023 | Viro
Viron uusi oikeistolainen hallitus päätti yllättäen nostaa veroja
Maaliskuussa pidettyjen parlamenttivaalien suurimmat voittajat olivat reformipuolue ja Eesti 200. Pääministeri Kaja Kallaksen toinen hallitus koostuu 13 ministeristä, joista … Lue lisää
25.5.2023 | Viro
Vihreä pääkaupunki pyöräilee, kierrättää ja suojelee hyönteisiä
Vuonna 2023 Tallinna on saanut kunnian kantaa ”Euroopan vihreä pääkaupunki” -titteliä. Kaupungin vihreitä teemoja ovat biologisen elinympäristön monimuotoisuuden säilyttäminen, … Lue lisää
22.5.2023 | Mainos | Viro
Mainos Kesäkausi alkaa ”Narvan maut” -ruokamarkkinoilla
Kauan odotettu kesä saapuu pian ja on aika tehdä lomasuunnitelmat. Miksi tänä kesänä et matkustaisi Viron itäiseen rajakaupunkiin Narvaan? … Lue lisää
20.5.2023 | Viro
Ulkomaalaiset matkailijat toivat Viroon ensimmäisellä vuosineljänneksellä 95 miljoonaa euroa enemmän kuin vuonna 2022
Viron pankinjulkaiseman tiedon mukaan ulkomaalaiset matkailijat toivat Viroon ensimmäisellä vuosineljänneksellä 95 miljoonaa euroa enemmän kuin vuonna 2022. Vuoden 2023 … Lue lisää