Tuoretta tietoa Virosta
13.8.2021 | Viro

Viron koronatilanne 13.8.2021: 282 uutta tartuntaa – Aikuisväestöstä yli 60 prosenttia on saanut ainakin yhden rokoteannoksen

Teksti Timo Huttunen, kuva Andrei Chertkov

Viron koronatilanne 13.8.2021: 282 uutta tartuntaa – Aikuisväestöstä yli 60 prosenttia on saanut ainakin yhden rokoteannoksen

13.08.2021

Virossa on todettu viimeisen vuorokauden aikana 282 uutta koronavirustartuntaa, kertoi Viron terveysvirasto eli Terviseamet. Koronavirustestejä tehtiin 7 888, joista 3,6 prosenttia oli positiivisia. 

Pandemian aikana on Virossa todettu 136 500 koronavirustartuntaa. Ainakin yhden rokotteen on saanut 683 042 ihmistä eli 51,4 prosenttia väestöstä. Aikuisväestöstä 60,6 prosenttia on saanut ainakin yhden rokotteen. Viimeisen vuorokauden aikana tehtiin 5 713 koronarokotusta.

Toukokuusta alkaen on koronarajoituksia purettu asteittain. 28. kesäkuuta alkaen saa tapahtumiin osallistua enemmän yleisöä. Nyt rokottamattomien rajoituksia kiristetään.

Eniten uusia tartuntoja todettiin Harjun maakunnassa (115), joista Tallinnassa 76. Seuraavaksi eniten tartuntoja oli Tartumaalla (46) ja Pärnumaalla (26). Muissa maakunnissa tartuntojen määrä oli alle 15.

Ilmaantuvuusluku on nyt 241,9. Ilmaantuvuusluku näyttää, kuinka monta tartuntaa on todettu viimeisen 14 vuorokauden aikana 100 000 asukasta kohden.

Sairaalahoidossa on 67 ihmistä, joista tehohoidossa on kuusi potilasta.

Yhteensä Virossa on kuollut 1 279 ihmistä Covid-19 -tautiin.

Tarkempaa tietoa Viron koronatilanteesta saa koronakarttasivustolta.

 

Koronarokotteen on saanut 683 042 ihmistä

Koronarokotteen on saanut Virossa 683 042 ihmistä eli 51,4 prosenttia väestöstä. 591 229 ihmisen rokotuskuuri on viety loppuun asti.

Yli 70-vuotiaista 70,3 prosenttia on saanut ensimmäisen rokoteannoksen.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Covid-19 ilmaantuvuusluku korona koronarajoitus koronarokote koronatilanne tallinna koronavirus Viro

4.12.2022 | Mainos | Ostokset

camera icon9
Löydä erityiset lahjat Tallinnan museomyymälöistä

Mainos Löydä erityiset lahjat Tallinnan museomyymälöistä

Jos etsit erityisiä ja epätavallisia lahjoja, museomyymälä on juuri oikea paikka! Seuraavassa on listattu seitsemän Tallinnan kiehtovinta ja omaleimaisinta … Lue lisää

23.11.2022 | Viro

Joulukuusi oli jo keskiajalla Tallinnan Raatihuoneentorilla

Joulukuusi oli jo keskiajalla Tallinnan Raatihuoneentorilla

Raatihuoneentori on ollut keskiajalta lähtien Tallinnan alakaupungin keskus, kauppapaikka ja juhla-aukio. Torilta alkavat Vanhankaupungin vanhimmat kadut: Apteegi, Dunkri, Kinga … Lue lisää

19.11.2022 | Viro

Yli kolme neljästä virolaisesta puhuu jotain vierasta kieltä

Yli kolme neljästä virolaisesta puhuu jotain vierasta kieltä

Väestönlaskentatietojen mukaan arviolta 76 prosenttia Viron väestöstä puhuu jotain vierasta kieltä. Kun kymmenen vuotta sitten Viron puhutuin vieras kieli … Lue lisää

14.11.2022 | Viro

Matkailulehti Wanderlust: ”Tallinna on yksi Euroopan halutuimmista matkailukohteista”

Matkailulehti Wanderlust: ”Tallinna on yksi Euroopan halutuimmista matkailukohteista”

Yksi Ison-Britannian suosituimmista matkailulehdistä Wanderlust palkitsi Tallinnan toisella sijalla Euroopan halutuimman kaupungin kategoriassa. Voittaja oli Kroatian Dubrovnik ja kolmannelle sijalle … Lue lisää

14.11.2022 | Mainos | Vapaa-aika

camera icon5
Virumaa on kuin minikokoinen Viro

Mainos Virumaa on kuin minikokoinen Viro

Historiallisen merkityksensä myötä Virumaa-sanasta on johdettu kutsumanimi koko valtiolle ja kansalle. Mitä kiehtovaa seudulla nykyisin on? He, jotka ovat … Lue lisää

14.11.2022 | Mainos | Vapaa-aika

Sipulitie‭ ‬‮!‬–‭ ‬yksi alue‭, ‬kaksi kansakuntaa‭, ‬kolme kulttuuria

Mainos Sipulitie‭ ‬‮!‬–‭ ‬yksi alue‭, ‬kaksi kansakuntaa‭, ‬kolme kulttuuria

Suuren Peipsijärven rannalla olevalla Sipulitiellä tekeminen jatkuu myös syksyllä ja talvella. Tietysti kesäaikana vaihtoehtoja on enemmän, mutta kylmä sää … Lue lisää

13.11.2022 | Viro

Tallink lisää vuoroja Helsinki–Tallinna-reitille joulukuun alussa

Tallink lisää vuoroja Helsinki–Tallinna-reitille joulukuun alussa

Tallink lisää Helsinki–Tallinna-reitin vuoroja 8. joulukuuta alkaen tuomalla reitille jopa neljä täysin uutta päivittäistä laivavuoroa Star-aluksellaan. Tallinkin uusin laiva … Lue lisää

9.11.2022 | Viro

Majoittuneiden suomalaisturistien määrä kasvoi syyskuussa

Majoittuneiden suomalaisturistien määrä kasvoi syyskuussa

Viron tilastokeskuksen mukaan Viron majoitusliikkeissä vieraili syyskuussa 2022 lähes 260 000 matkailijaa, mikä on 21 prosenttia enemmän kuin viime … Lue lisää