2.4.2015 | Ravintolat
Viides perusmaku

Umami on leib Resto & aed -ravintolan omistajien uudempi ravintola, jossa näkyy sama intohimoinen suhtautuminen hyvään ruokaan, viineihin ja viihtyisyyteen.
Umami ei sijaitse aivan Tallinnan keskustassa, mutta sinne kannattaa tehdä tutustumismatka jo pelkästään upean pihan sekä sisustuksen takia. Ravintolarakennus on 1930-luvun huvilatyyliä ja kalustus retroa skandinaavista muotoilua. Jopa kaiuttimet on uusittua vanhaa laatua. ”Olemme halunneet vähän leikitellä aidolla vintagella”, kertoi Kristjan Peäske, toinen Umamin omistajista.
Talo on rakennettu 1930-luvulla ja sen omistaja oli jo pitkään halunnut muuttaa sen ravintolaksi. Ja hyvin sellainen paikkaan istuukin.
Umami on viides perusmaku (muita ovat hapan, makea, suolainen ja karvas). Sitä löytyy muun muassa sienistä, tomaatista ja parmesaanista. ”Leib-ravintolassa keskitymme täysin paikalliseen ruokakulttuuriin, mutta täällä voimme seikkailla vähän kaukaisemmillakin vesillä”, selittää Kristjan Umamin ruoka-ajattelua. ”Käytämme toki aina kun mahdollista kotimaisia raaka-aineita,mutta listalta löytyy myös kansainvälisiä vaikutteita.”
Umamiin kannattaa suunnata sekä lounaalle että illalliselle. Viikoittain vaihtuva lounaslista on aina kiinnostava ja täynnä houkutuksia. Tarjolla on myös kasvisvaihtoehtoja ja lisäksi monet listan annoksista, kuten curryt, voidaan tarjoilla kasvisversioina. Ja koska Kristjan on sommelier, niin viinilistan erinomaisuus ei yllätä.
Kesäkaudeksi avautuva pihaterassi tarjoaa ehkä kaupungin parhaat puitteet ruokailuun ulkoilmassa. Sisältä löytyy lapsiperheille oma huone, jossa lapset pysyvät tyytyväisinä leikkinurkkauksessa vanhempien valvovien silmien ulottuvilla.
Mistä löytää?
Umami, kadaka tee 141, Tallinna.
Katso kartalta
TEKSTI KRISTINA LUPP, KUVAT ANDREI CHERTKOV
Lue lisää samasta aiheesta
26.5.2025 | Mainos | Ravintolat
Mainos Laulun iloa ja suomalaista tunnelmaa Tallinnan sydämessä
Tallinnan vanhankaupungin vilkkaimmalla kävelykadulla sijaitseva Helsinki Karaoke Baar on vakiinnuttanut asemansa suosittuna illanviettopaikkana erityisesti suomalaismatkailijoiden keskuudessa. Lavalle nousee iltaisin … Lue lisää
23.5.2025 | Ravintolat
Italian herkkuja yli 30 vuotta eikä suotta
Italialainen ravintola Controvento on toiminut samassa rakennuksessa Tallinnan vanhankaupungin sydämessä jo yli 30 vuotta. Paikka on onnistunut säilyttämään korkean … Lue lisää
22.5.2025 | Kulttuuri
Katuruokafestivaali Tallinnassa
Viidettä kertaa järjestettävällä Toidutänavad -ruokafestivaalilla kävijöitä odottaa puoli kilometriä katuruokaa, juomia ja viihdettä. Toukokuun lopussa tapahtuma saapuu Tallinnan vanhan … Lue lisää
19.5.2025 | Ravintolat
6
Yhden perheen kahvilat Tallinnassa – vehreyden ja historian syleilyssä
Tallinna kätkee sisäänsä monia viihtyisiä ja perheystävällisiä kahviloita, jotka yhdistävät kauniin luonnon, historiallisen miljöön ja maukkaan ruoan. Näitä paikkoja … Lue lisää
19.5.2025 | Mainos | Ravintolat
Mainos Tommi Grill palvelee nyt myös Rocca al Maressa
Tommi Grill on koko perheen ruokapaikka. Ruokalistalta löytyvät niin kevyet ruoat, kuten keitot ja salaatit sekä painavammat ruoat pihveistä … Lue lisää
19.5.2025 | Mainos | Ravintolat
Mainos Suosittu Lido-ravintola avaa ovensa Coca-Cola Plazassa!
Ravintolaketju Lido avaa uuden ravintolan Tallinna ydinkeskustaan, Coca-Cola Plazaan. Viron viidennen Lido-ravintolan ovet aukesivat 30. huhtikuuta. Luvassa ei ole … Lue lisää
9.5.2025 | Mainos | Ravintolat
Mainos Merimuseon kesäterassit avaavat ovensa toukokuussa!
Viron merimuseo toivottaa toukokuusta alkaen vierailijat tervetulleiksi kolmelle viihtyisälle kesäterassille. Ensimmäinen niistä sijaitsee Paksun Margareetan tykkitornin katolla, toinen lentosataman … Lue lisää
7.5.2025 | Ravintolat
Etelä-Viron suurin ruokatapahtuma on alkanut
UMA MEKK kevät-gourmet on ruokatapahtuma, joka järjestetään Etelä-Virossa 2.–11.5. Kymmenen päivän ajan paikalliset ravintolat ja kahvilat tarjoavat vierailleen parasta … Lue lisää