Tuoretta tietoa Virosta
9.1.2023 | Viro

Ukrainalaisia pakolaisia lähetetään Virosta Suomeen

Kuva Diana Vyshniakova / Unsplash

<strong>Ukrainalaisia pakolaisia lähetetään Virosta Suomeen</strong>

 

Virossa pakolaisten vastaanottojärjestelmä on kuormittunut. Viroon on tullut Venäjän Ukrainaan aloittaman hyökkäyssodan jälkeen noin 120 000 ukrainalaista pakolaista. Heistä 65 000 on jäänyt maahan. Tämä tarkoittaa, että noin viisi prosenttia Virossa olevista ihmisistä on ukrainalaisia sotapakolaisia.

Viron valtion tekemät taloudelliset panostukset ovat olleet suuret. Pakolaiset saavat rahallista avustusta ja valtio on pyrkinyt järjestämään heille myös asunnon. Esimerkiksi Tallinkin Isabella-laiva on vuokrattu kelluvaksi asuntolaksi ukrainalaisille.

Pakolaisten suuri määrä on johtanut siihen, että Tallinnan vuokra-asuntomarkkinat ovat kuumentuneet ja vuokrat nousseet.

Lähes kaikki ukrainalaiset puhuvat ukrainan lisäksi venäjää. Koska suuri osa virolaisista puhuu myös venäjää, on englantia osaamattomien ukrainalaisten helpompi integroitua Viron yhteiskuntaan kuin esimerkiksi Suomessa tai Ruotsissa, joissa venäjää puhutaan vähemmän.

Suomi on tarjoutunut vastaan­ottamaan Virossa olevia ukrainalaisia. Suomi on valmis vastaanottamaan Virosta 50–100 ukrainalaista pakolaista viikossa, kertoi Suomen sisäministeriö.

Vuoden 2022 lopussa oli noin 46 000 ukrainalaista hakenut Suomesta tilapäistä suojelua. Uusia hakemuksia rekisteröidään viikoittain noin 400–500.

Tällä hetkellä ei vielä tiedetä kuinka moni ukrainalainen haluaa muuttaa Virosta Suomeen.

Viron väkiluku oli vuoden 2022 alussa 1,3 miljoonaa ja Suomen 5,6 miljoonaa.

Siirrot alkavat tammikuussa.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
erikoisoperaatio hyökkäys pakolainen Putin sota sotapakolainen ukraina venäjä

1.7.2026 | Viro

Rocca al Mare -kauppakeskus kiristi pysäköintisääntöjään

Rocca al Mare -kauppakeskus kiristi pysäköintisääntöjään

Tallinnassa sijaitseva Rocca al Mare -kauppakeskus on tänään 1.7. ottanut käyttöön uuden maksullisen pysäköinnin järjestelmän, joka poikkeaa selvästi muiden suurten … Lue lisää

23.6.2026 | Viro

Kickstart: Tallinn Motor Weekend

Kickstart: Tallinn Motor Weekend

Tallinnan Laulukentällä koetaan tulevana viikonloppuna eli 26.–27.6. kaksi vauhdin ja adrenaliinin täyteistä päivää. Kickstart: Tallinn Motor Weekend on koko perheen … Lue lisää

19.6.2026 | Viro

Tallinnan raitiotielinjoihin uudistuksia

Tallinnan raitiotielinjoihin uudistuksia

Raitiovaunuliikenne Tallinnan keskustasta Ülemiste CItyn kautta lentokentälle palautuu elokuussa, kun lentoasemaa alkavat palvella raitiotielinjat T2 ja T4. Samalla kaikkien linjanumeroiden … Lue lisää

17.6.2026 | Viro

Otepään Retrobest-festivaali jo 10-vuotias

Otepään Retrobest-festivaali jo 10-vuotias

Otepään Pühajärven rannalla järjestetään 26.–27.6. Retrobest-festivaalin 10-vuotisjuhla. Musiikkiin ja nostalgiaan keskittyvä tapahtuma tuo lavalle sekä kansainvälisiä tähtiä että virolaisia suosikkiartisteja … Lue lisää

10.6.2026 | Kauneus

Ülemisteen kylpylä syksyksi 2028

Ülemisteen kylpylä syksyksi 2028

Tallinnan Õismäellä Ring Spata sekä Viimsissä, Saarenmaalla ja Narva-Jõesuussa kolmea kylpylähotellia operoiva SPA Tours rakentaa Ülemiste Cityn kehitysyhtiön kanssa Tallinnan … Lue lisää

6.6.2026 | Viro

camera icon6
Pohjois-Viron piilotetut aarteet – kolme päiväretkeä pikkuteiden kätkettyihin helmiin

Pohjois-Viron piilotetut aarteet – kolme päiväretkeä pikkuteiden kätkettyihin helmiin

Jos Tallinna on nähty ja sinulla on auto alla, kannattaa suunnata ulos kaupungin vilskeestä ja ajella vaihteeksi Pohjois-Viron pikkuteille. Tässä … Lue lisää

3.6.2026 | Viro

Viron lipun päivä

Viron lipun päivä

Kansallislaulun ja vaakunan ohella Viron valtion tunnuksena on vuodesta 1918 asti ollut sinimustavalkoinen valtiolippu. Huomenna 4.6. vietetään Viron lipun päivää, … Lue lisää

29.5.2026 | Viro

Pilvenpiirtäjien Tallinnan keskellä pala neuvostonostalgiaa

Pilvenpiirtäjien Tallinnan keskellä pala neuvostonostalgiaa

Olet varmaan huomannut lähes ikkunattoman punatiilisen, kaarevaseinäisen rakennuksen Stockmannin tavaratalon lähellä Tallinnassa? Tiesitkö, että talon suunnittelijoilla oli esikuvanaan Alvar Aallon … Lue lisää