12.11.2018 | Henkilö
Turisti rysässä

Tuusulalainen Amanda Karttunen oli tullut ystävineen Tallinnaan vain pari tuntia ennen turistirysään osumistaan. Nuori nainen oli kaupungissa toista kertaa.
Matkaan olivat tarttuneet kengät ja tarkoitus oli hankkia ehkä vaatteitakin.
Ostospaikat Karttunen oli miettinyt jo etukäteen. Tavoitteena olivat Rotermannin korttelin Bershka, Pull&Bear sekä Stradivarius.
Mikko Castrén Heinolasta oli tullut Tallinnaan kahden yön matkalle. Suunta oli kohti F-Hoone-ravintolaa.
“Ollaan kerran aiemmin yritetty päästä sinne sisälle, mutta se oli täynnä. Nyt on pöytä varattu”, Castrén kertoi suunnitelmistaan.
Tallinnassa mies on käynyt usein.
“Tänne on lyhyt laivamatka ja Vanhakaupunki on hieno”, Castrén kiitteli.
Paula Tetikdur Helsingistä oli lapsen ja lapsenlasten kanssa Tallinnassa yhden yön kestävällä matkalla.
“Tallinna on aika lempipaikka. Täällä on hyvä tunnelma, tänne on lyhyt matka ja on heti ulkomailla. Täällä on myös hyviä hotelleja. Nytkin saatiin sviitti, vaikka ei ollut sellaista varattu”, hän kertoi.
Helsinkiläinen Tommi Ryyppö oli perheineen neljän päivän Tallinnan-matkalla.
“Olimme ensimmäisen päivän eläintarhassa ja eilen ajelimme raitiovaunulla Kadriorgin puistoon. Ostimme kolmen päivän matkakortin, joten olemme ajelleet ratikalla edestakaisin. Siinä näkee hyvin kaupunkia”, Ryyppö sanoi.
Koska Ryypön perheen majoitus oli kylpylässä, kuului reissuun myös uintia joka päivä.
Teksti Silja Hurskainen, kuvat Andrei Chertkov
Lue lisää samasta aiheestaamanda karttunen
mikko castrén
paula tetikdur
suomalainen matkailija virossa
suomalainen tallinnassa
suomalaiset virossa
tommi ryyppö
17.11.2023 | Henkilö
Kirjailija inspiroituu Virosta
Kirjailija ja toimittaja Eveliina Talvitie ei ollut ennen Viroon muuttoaan mikään tyypillinen Tallinnan kävijä, mutta niinä kertoina kun kirjailija … Lue lisää
14.11.2023 | Henkilö
”Tanssi auttoi Suomeen sopeutumisessa”
KatriRiihilahti on uransa huipulla oleva tanssija ja koreografi, jonka lähes kaikki suomalaiset tuntevat supersuositusta ”Tanssii tähtien kanssa” -ohjelmasta sekä … Lue lisää
1.9.2023 | Henkilö
J. Karjalainen: ”On hienoa nähdäeturivissä isä ja tytär tai äiti ja poika”
Kuulun siihen ikäpolveen, joka muistaa vielä Jukka Tapio Karjalaisen työskennelleennuorena miehenä SEK-mainostoimistossa. Harva nykyinen faniehkä tietää, ettäennen mahtavaa musiikkiuraansa … Lue lisää
27.8.2023 | Henkilö
Hulvaton humoristi
Kirjailija, käsikirjoittaja ja koomikko Antto Terras on ihastuttanut, ärsyttänyt ja naurattanut huumorillaan molemmin puolin Suomenlahtea jo pari vuosikymmentä. Hän … Lue lisää
24.8.2023 | Henkilö
Minnan kyydissä Tallinnassa
Kaksi vuotta sitten Minna Rytylä teki rohkean päätöksen ja otti vastaan alkuopetuksen opettajan sijaisuuden Tallinnan suomalaisesta koulusta. Edessä oli … Lue lisää
14.8.2023 | Henkilö
Viru-hotellin uusi johtaja: ”Iloitsen Tallinnan monipuolisista tapahtumista”
Viime lokakuussa työnsä Original Sokos Hotel Virun johtajana aloittanut Petri Schaaf iloitsee Tallinnan kesän monipuolisesta kulttuuri-, urheilu, ja -viihdetarjonnasta. … Lue lisää
4.6.2023 | Henkilö
Ilkka Alanko inspiroituu Tallinnasta
Ilkka Alanko on ollut rock-taivaan kiintotähti jo vuosikymmeniä. Tarkkaan ottaen hänen bändinsä Neljä Ruusua on tehnyt musiikkia jo yli … Lue lisää
29.5.2023 | Luonto
Wilman kukat ovat Kalamajan maamerkki
”Tämä kukkien istuttaminen ja julkisivun laitto oli ihan uutta kulttuuria, kun avasin tatuointistudion täällä kahdeksan vuotta sitten. Eihän tällä … Lue lisää