Tuoretta tietoa Virosta
15.1.2025 | Henkilö

Pojat, jotka päätyivät Võsun huvilalta Euroviisu-lavalle

Teksti Susanna Poikela 
Kuvat Stanislav Moshkov

Pojat, jotka päätyivät Võsun huvilalta Euroviisu-lavalle”Yhdessä tekeminen on aina ollut parasta bändissä", yhtyeen jäsenet toteavat yksimielisesti. 5MIINUST on tehnyt musiikkia ja keikkaillut jo kymmenen vuoden ajan.

 

5MIINUST on virolainen pop- ja hip hop -bändi, joka edusti yhdessä nykyfolk-yhtyeen Puuluupin kanssa Viroa vuoden 2024 Euroviisuissa Malmössa saavuttaen finaaleissa 20. sijan ja yleisöäänestyksessä 13. sijan. Haastatteluhetkellä yhtye viimeisteli 2. tammikuuta ilmestynyttä singleään Pilates. Tänä vuonna bändi täyttää 10 vuotta.

 

5MIINUST syntyi lähes vahingossa…

Istun alas päevakoeran kanssa Põhjala Tap Roomin pöytään. Ympärillä lounastajat lopettelevat ruokiaan, ja pöydät alkavat tyhjentyä. Ruokakärry kolistelee takaa rytmikkäästi, kun loput bändin jäsenistä saapuvat paikalle. Yksi on janoinen ja toinen on nälkäinen. Tässä ovat Viron tämän hetken kuuluisimman pop- ja hip hop -bändin kolme jäsentä, päevakoer (Mihkel Tamm), lancelot (Priit Tomson) ja kohver (Kristjan Jakobson). 

Haastattelun jälkeen koko porukka suuntaa bändiharkkoihin Pärnun maaseudulle, jonne yksi haastattelusta puuttuva jäsen, korea (Karl Kivastik), matkaa suoraan Tartosta. Mukaan liittyy myös salainen suomalainen kutsuvieras, jonka henkilöllisyyden lupasin pitää salaisuutena. Nimi paljastuu aikanaan, jos ja kun yhteistyöstä syntyy uutta musiikkia.

”Bändiharkkamme ovat yleensä vähintään kolmipäiväisiä. Me emme ole koskaan olleet sellainen bändi, joka lähtee studioon, viettää siellä pari tuntia ja lähtee sitten kotiin. Meille sopii paremmin se, että mennään jonnekin mökille. Ensimmäisenä iltana rentoudutaan, ja seuraavana päivänä aloitetaan musahommat”, lancelot kuvailee, ja päevakoer jatkaa samaan hengenvetoon: ”Illalla saunotaan eikä saunassa puhuta työjutuista, vaan ihan muista asioista. Saunan jälkeen tehdään vielä musaa aamuyön tunneille.” 

 

…eräänä myrskyisenä syysiltana

Milloin musiikki tuli sitten kaveriporukan elämään? ”Musiikki astui kuvioihin Võsulla, jossa korean vanhemmilla on suvun kesäpaikka. Meidän piti lähteä Mohnin saarelle. Sää oli kuitenkin todella huono, merellä myrskysi ja laineet olivat liian korkeat, niin emme päässeet matkaan”, lancelot muistelee vuoden 2015 reissua.

”Saari on tunnettu paranormaaleista ilmiöistä”, päevakoer tarkentaa. Myöhemmin googlaan nimen, ja kas, siellähän on vanhan munkkiluostarin rauniot. Munkit, jotka päätyivät lopulta merirosvoiksi. Vähän niin kuin kaverukset, jotka lähtivät viikonloppuretkelle Võsuun ja päätyivät kymmenen vuoden kuluttua Euroviisulavalle.

Jäsenistä korea teki jo silloin musiikkia, ja hän oli ottanut äänityslaitteensa mukaan. Kun kerran saarireissusta ei tullut mitään, he alkoivat ajan kuluksi musisoida yhdessä. ”Siellä korean isoisän rakentamalla talolla tehtiin kahden päivän aikana puolitosissaan neljä hip hop -kappaletta, joista yksi, ”Bänger”, päätyi ensimmäiselle levyllemme”, päevakoer kertoo.

”Kaikki meni tosi nopeasti ensimmäisestä Võsun sessiosta ensimmäisen levyn julkaisuun. ”K2lifaattia” soitettiin rap-musiikkiin erikoistuneessa radio-ohjelmassa, jonka jälkeen alettiin kokoontua poikien kanssa ja nauhoittaa lisää uutta materiaalia. Vajaassa vuodessa meillä oli kokonainen albumillinen materiaalia. Ensimmäinen albumi julkaistiin kesäkuussa 2016 ja ekalle keikalle mentiin saman vuoden heinäkuussa”, korea kertoo myöhemmin ”Pilates”-sinkun musiikkivideon kuvauspaikalla.

5MIINUST aloitti uransa rap- ja hip hop -lyriikoita rustaamalla, mutta viime aikoina yhtyeeltä on tullut ulos myös muun tyylistä musiikkia.

”Ikävystyisimme, jos me tekisimme vuodesta toiseen samanlaista musiikkia. Se, että löydämme uusia yhteistyötahoja ja projekteja, pitää meidät hengissä. Muuten kiinnostus katoaisi niin meillä kuin yleisölläkin. Ei ole järkeä tehdä vuodesta toiseen vain samoja asioita”, kohver sanoo.  

 

Kuvassa kohver pilateksen syövereissä.

 

Puuluup ja 5MIINUST lyövät hynttyyt yhteen

Ennen kuin 5MIINUST alkoi tehdä yhteistyötä Puuluupin kanssa, bändi oli syvässä kriisissä. ”Meillä ei ollut ideoita, miten mennä eteenpäin. Mutta kun aloimme tehdä yhteistyötä Puuluupin kanssa, se avasi aivan uusia näkymiä. Yhteinen albumi syntyi helposti. Koko prosessi repäisi auki jonkinlaisen ikkunan tai tsakran”, kohver kuvailee.

”Näimme Puuluupin esiintymässä, ja me kaikki pidimme heidän musiikistaan. Jäsenistä kohver soitti Puuluupin Markolle, ja alussa ideana oli vain järjestää yhteiskonsertti, eikä yhteisestä musiikkiprojektista ollut mitään puhetta. ”Ajateltiin, että kukaan ei odota meidän ja Puuluupin esiintyvän yhdessä, se oli koko jutun alkuperäinen idea”, lancelot tarkentaa.  

Bändi oli kypsä laajentamaan omaa musiikillista konseptia suuntaan, joka toisi yleisöllekin uusia elämyksiä. Yhtye kokoontui moneen otteeseen musisoimaan Puuluupin kanssa, ja harjoituksissa molemmat bändit mieltyivät toistensa soundiin, ideoihin ja tyyliin tehdä musiikkia. 

”Tapasimme Puuluupin studiolla, missä asiat lähtivät rullaamaan nopeaa vauhtia eteenpäin. Puuluup soitti jouhikkojaan, ja me keksimme sanoituksia musiikkiin. Tajusimme, että musiikki ja sanat sopivat todella hyvin yhteen. Söimme studiolla kasan kebabeja, ja loppu onkin historiaa”, päevakoer murjaisee. 

”Me olemme viihtyneet aina vanhempien muusikoiden seurassa. Nuorten kanssa on ollut vaikea löytää samanlaista menneisyyden ja nykyhetken tajua, mikä kokeneille artisteille on luontaista. Minä henkilökohtaisesti pidän työskentelystä vanhempien ihmisten kanssa. Heillä on ymmärrystä, tarinoita ja perspektiiviä tekemisessään. Minua ei kiinnosta kuunnella puolienglanninkielistä lätinää ja juttuja TikTok-trendeistä”, kohver lataa. 

 

Singlen kuvauksissa oli rento tunnelma eikä väsymyksestä tietoakaan. Kuvassa korea ja kuvausryhmää.

 

Kovaa vauhtia kohti euroviisuhumua

Alkuperäinen idea yhteisistä konserteista toteutui, mutta kiertueen jälkeen bändit päättivät vielä kokoontua uudelleen. Parin päivän aikana yhteisalbumi alkoi ottaa muotoaan, ja se julkaistiin vuonna 2024. Ensimmäinen demo oli mikäpä muukaan kuin Viron vuoden 2024 euroviisubiisi ”(nendest) narkootikumidest ei tea me (küll) midagi” (suomeksi ”(näistä) huumeista me ei (kyllä) tiedetä mitään”). 

Kappaleen melodia ja sanat olivat tarttuvia, ja kahden bändin yhteisesiintyminen hauskaa katsottavaa. Eesti laul -kisan jälkeen aina Euroviisuihin saakka kappale tuntui soivan joka puolella Viroa lastenjuhlista yökerhoihin, ja sitä tanssivat ja lauloivat kaikenikäiset virolaiset.

”Biisiä soitettiin päiväkodeissa ja kouluissa niin paljon, että se jouduttiin välillä kieltämään”, korea nauraa.

Pojat kertovat, että euroviisuhumu tuntui silmänräpäyksen nopealta. Päivät olivat niin tiukasti aikataulutettu harjoituksiin, tanssitreeneihin, lehdistötilaisuuksiin ja haastatteluihin, ettei millekään muulle euroviisuhässäkän ulkopuoliselle jäänyt aikaa. Olotilaa päevakoer kuvailee eräänlaiseksi ”euroviisukuplaksi”.

”Viron euroviisukarsintoihin osallistuminen oli luonnollista jatkumoa työllemme. Taisi olla päevakoeran idea lähteä kisaan mukaan. Meillä oli mielenkiintoinen kokoonpano folkia, hip hopia, jouhikkoa sekä menevää meininkiä. Ajattelimme että tällaista musiikkia ei kukaan muu ole aikaisemmin Virossa tehnyt”, korea sanoo.

 

5MIINUST uusimman singlensä kuvauksissa. ”Pilates” julkaistiin 2. tammikuuta.

 

Sananikkarit saavat myös kritiikkiä

Kaikki 5MIINUST -bändin jäsenet osallistuvat sanoitusten tekemiseen. He kokoontuvat säännöllisesti kirjoittamaan. Lyriikat kumpuavat omista kokemuksista sekä yhteiskunnallisista ja poliittista tilanteista. Kohverin mukaan sanoituksissa pitääkin maistua oma kokemus. Parhaiten tavoittaa sanoitusten takaiset merkitykset, kun tietää mistä laulaa. Kritiikistä kaikki jäsenet ovat samaa mieltä, sitä pitää olla, ja se täytyy kestää. Omille teksteille voi olla sokea, ja rakentava kritiikki vie eteenpäin ja kehittää.

”Kun aloitimme yhdeksän vuotta sitten, me aurasimme tietä muille nuorille rap- ja hip hop -artisteille. Jotta tulee kuulluksi ja nähdyksi musiikkikentällä, tulee joko tehdä sitä mitä on aina tehty, mutta paljon paremmin tai jotakin aivan uutta. Ainoa artisti, joka viime aikoina on ravisuttanut virolaista hip hopia, on Valge Tüdruk (Elina Masing). Yksikään nainen Virossa ei ole tähän mennessä tehnyt niin seksiä tihkuvia sanoituksia, kuin Valge Tüdruk. Nainen, joka laulaa rivoja, on ollut tähän asti Virossa tabu. Mutta koko Euroopan musiikkiteollisuus jäljittelee aina sitä, mitä Yhdysvalloissa tapahtuu”, kohver sanoo, ja on hyvillään siitä, että turhia mielikuvia naisten ja miesten artistirooleista ravistellaan. 

Mikä sitten on parasta olla osa 5MIINUST-bändiä? ”Parasta on vapaus tehdä sitä, mistä pitää eniten, tienata sillä ruoan pöytään ja tehdä musiikkia ystävien kanssa”, kohver toteaa. Myös lancelot tarttuu kohverin sanoihin: ”Tämä kymmenen vuotta on ollut uskomaton vaellus sieltä, mistä kaikki lähti – tyypit, jotka alkoivat jammailemaan Võsun talolla, tyypeiksi, jotka olivat edustamassa Viroa Euroviisuissa. Kaikki se, mitä jää näiden kahden hyvin erilaisen muiston väliin, on ikimuistoinen matka.” 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
5MIINUST haastattelu hip hop konsertit musiikki pop rap yhtye

31.1.2025 | Henkilö

camera icon5
Heikki Nenosen Itä-Viro huokuu kulttuuria, historiaa ja seikkailuja

Heikki Nenosen Itä-Viro huokuu kulttuuria, historiaa ja seikkailuja

Valokuvaaja, pappi ja kolumnisti Heikki Nenonen viihtyy Virossa. Hänen matkansa eteläiseen naapurimaahan alkoivat jo parikymmentä vuotta sitten tavallisina turistireissuina. … Lue lisää

27.1.2025 | Mainos | Kulttuuri

”Täällä on puuterilunta ja lämpimiä ihmisiä, täällä on aikaa ja rauhaa”

Mainos ”Täällä on puuterilunta ja lämpimiä ihmisiä, täällä on aikaa ja rauhaa”

Suomalainen kirjailija Mika Keränen, jonka koti on ollut Tartossa vuodesta 1993, rakastui Etelä-Viroon ensisilmäyksellä. Yliopistokaupunki Tartto ja Etelä-Viro tuntuivat … Lue lisää

23.1.2025 | Henkilö

Toimittaja Kaja Kunnas palkittiin journalistisesta työstään

Toimittaja Kaja Kunnas palkittiin journalistisesta työstään

Helsingin Sanomien Viron kirjeenvaihtaja Kaja Kunnas on saanut arvostetun Suomen Leijonan ritarikunnan ritarimerkin. Kunniamerkki myönnettiin 22. tammikuuta 2025 Suomen … Lue lisää

10.11.2024 | Henkilö

Rain Kooli: ”En koe itseäni Suomessa ulkomaalaiseksi”

Rain Kooli: ”En koe itseäni Suomessa ulkomaalaiseksi”

Toimittaja Rain Kooli sai arvostetun Suomen Leijonan ritarikunnan ritarimerkin ansioituneesta ja pitkäaikaisesta työstä Suomen hyväksi tämän vuoden toukokuussa. Kunniamerkki … Lue lisää

23.9.2024 | Henkilö

Rain Kooli sai arvostetun Suomen Leijonan ritarikunnan ritarimerkin

Rain Kooli sai arvostetun Suomen Leijonan ritarikunnan ritarimerkin

Viime viikon perjantaina 20. syyskuuta suomalais-virolaiselle toimittajalle Rain Koolille luovutettiin arvostettu Suomen Leijonan ritarikunnan ritarimerkki Viron Suomen suurlähetystössä. Kunniamerkin … Lue lisää

2.8.2024 | Henkilö

Severi Kaukiainen jatkaa Kalev/Cramon riveissä seuraavankin kauden

Severi Kaukiainen jatkaa Kalev/Cramon riveissä seuraavankin kauden

Severi Kaukiainen on viihtynyt hyvin legendaarisen koripalloseuran Kalev/Cramon riveissä eikä ole aikeissa vaihtaa seuraa seuraavallakaan kaudella. Seuran maine on … Lue lisää

18.7.2024 | Henkilö

Nuori suomalainen lentopallolupaus Viroon

Nuori suomalainen lentopallolupaus Viroon

Anton Välimaa solmi keväällä pelaajasopimuksen Võrun lentopalloklubin (Võru Võrkpalliklubi Barrus) kanssa. Välimaa aloittaa etelävirolaisen joukkueen riveissä tänä syksynä ja … Lue lisää

16.7.2024 | Henkilö

Virosta löytyy menoa ja meininkiä –

Virosta löytyy menoa ja meininkiä –

Näyttelijät Meri Nenonen ja Anu Palevaara hyppäävät kyytiini ja otamme suunnaksi Kahvila Boheemin. Ystävykset ovat viettäneet viimeiset viisi päivää … Lue lisää