Rain Kooli sai arvostetun Suomen Leijonan ritarikunnan ritarimerkin
Teksti ja kuvat Susanna Poikela
Toimittaja Rain Kooli ja Viron Suomen suurlähettiläs Vesa Vasara suurlähetystön sinisessä salissa.
Viime viikon perjantaina 20. syyskuuta suomalais-virolaiselle toimittajalle Rain Koolille luovutettiin arvostettu Suomen Leijonan ritarikunnan ritarimerkki Viron Suomen suurlähetystössä. Kunniamerkin luovutti paikan päällä tämän hetkinen Viron Suomen suurlähettiläs Vesa Vasara.
Rain Kooli työskentelee toimittajana molemmin puolin lahtea sekä suomen että viron kielellä. Pitkän uransa aikana hän on tullut tutuksi lukijoille monista suomalaisista ja virolaisista lehdistä ja julkaisuista. Kooli on kirjoittanut muun muassa Kouvolan Sanomissa, Kymin Sanomissa ja toiminut kolumnistina Turun Sanomissa ja Kymen Sanomissa sekä päätoimittajan tehtävissä Eesti Päevalehdessä ja Viron Yleisradiolla (ERR). Lisäksi hän on tullut tunnetuksi Viron ulkomaan kirjeenvaihtajana YLEllä ja radio- ja televisiotoimittajana.
”Kun olin 19-vuotias nuori mies ja matkustin Georg Ots -laivalla Suomeen, ei minulla ollut paljon muuta mukaan otettavaa, kuin kieli, tiedon ja ajattelun jano, luova leikkisyys sekä mielenkiinto toimittajan työtä kohtaan ja tahto tehdä sitä hyvin. Se on ollut minulle se resepti, joka on vienyt minua eteenpäin monenlaiseen hommaan”, Rain Kooli kertoo suurlähetystössä pitämässään puheessaan.
Rain Kooli arvostaa toimittajan työssä uskollisuutta tosiasioille ja tiedonvälittämisen selkeyttä. ”Olemme onnistuneet työssämme toimittajina, jos lukijalle tai kuulijalle herää mielenkiinto jotakin sellaista aihetta kohtaan, josta hän ei koskaan uskonut olevansa kiinnostunut.”
Severi Kaukiainen jatkaa Kalev/Cramon riveissä seuraavankin kauden
Severi Kaukiainen on viihtynyt hyvin legendaarisen koripalloseuran Kalev/Cramon riveissä eikä ole aikeissa vaihtaa seuraa seuraavallakaan kaudella. Seuran maine on … Lue lisää
18.7.2024 | Henkilö
Nuori suomalainen lentopallolupaus Viroon
Anton Välimaa solmi keväällä pelaajasopimuksen Võrun lentopalloklubin (Võru Võrkpalliklubi Barrus) kanssa. Välimaa aloittaa etelävirolaisen joukkueen riveissä tänä syksynä ja … Lue lisää
16.7.2024 | Henkilö
Virosta löytyy menoa ja meininkiä –
Näyttelijät Meri Nenonen ja Anu Palevaara hyppäävät kyytiini ja otamme suunnaksi Kahvila Boheemin. Ystävykset ovat viettäneet viimeiset viisi päivää … Lue lisää
18.6.2024 | Henkilö
Valdur Mikita: ”Parhaista paikoista ei kannata kertoa kenellekään”
Sinulta on julkaistu suomeksi kaksi teosta, Kantarellin kuuntelun taito ja Lingvistinen metsä. Molemmat ovat käyneet kirjastojen lainaustilastojen huipulla ja … Lue lisää
13.5.2024 | Henkilö
Kahden kansan ääni
Kun maidensa ykkösräppärit istuvat haastattelupöytään, on käytössä kolme kieltä. Nublu puhuu viroa, Mikael Gabriel suomea, keskenään muusikot kommunikoivat englanniksi. … Lue lisää
1.2.2024 | Henkilö
Vuoden 2023 matkailuvaikuttaja tarjoaa elämyksiä lukijoilleen
Viime vuoden lopussa Suomen matkailuala kokoontui vuotuiseen Finnish Travel Galaan palkitsemaan matkailualan yrittäjiä, vaikuttajia ja matkakohteita. Äänestyksiin kesä-heinäkuussa osallistui … Lue lisää
28.1.2024 | Henkilö
Heidi Iivari: ”Tartossa kulttuuri on käsitetty laajasti”
Heidi Iivari on asunut Tartossa lähes 18 vuotta. Nyt hänen kotikaupunkinsa paistattelee Euroopan kulttuuripääkaupunkina ja kuulimme parhaat kulttuuritärpit kaupunkiin. … Lue lisää
14.1.2024 | Henkilö
Nuoren Viron innostus siivitti Ella Kannisen opintoja Tartossa
Marraskuun lumisateisena sunnuntaina Helsingin Kaapelitehdas on täynnä ihmisiä. Käytävillä myydään virolaisia tuotteita ja maakunnat sekä kaupungit esittelevät omia kohteitaan … Lue lisää