Tuoretta tietoa Virosta
14.6.2025 | Kulttuuri

Kirjailija Paavo Matsinin matkassa kulttuurin ja makujen Tarttoon

Teksti Susanna Poikela
Kuvat Paavo Matsin, 
Laila Kaasik / Tartuff, 
Susanna Poikela

Kirjailija Paavo Matsinin matkassa kulttuurin ja makujen TarttoonMyös ulkomaan keikoillaan kirjailija Matsin kaipaa aina suosikkiravintolaansa Münchenia.

 

Mitkä ovat ne kulttuuripaikat, joissa viihdyt ja nautit olostasi?

Ensimmäisenä nostaisin esiin olutravintola Münchenin, joka sijaitsee aivan Tarton yliopiston päärakennusta vastapäätä. Se on epäilemättä lempipaikkani Tartossa, sillä siellä on kaikkea: ikkunasta näkyy upea uusklassinen yliopistorakennus, hanoista virtaa baijerilaista olutta, ja usein salissa kohtaa opiskelijalakkeihin sonnustautuneita korporaation jäseniä. Ravintolan seinillä on myös korporaatioiden vaakunoita.

Kun vatsa on täynnä, suosittelen kävelyä kasvitieteelliseen puutarhaan katsomaan palmuja ja kaloja. Myös jokiristeily Emajõella on tunnelmallinen elämys. Kannattaa tutustua myös Tarton taidenäyttelyihin ja lelumuseoon.

 

Tarton yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa voi kuvitella itsensä tropiikkiin.

 

Mitä tapahtumia tai festivaaleja suosittelet Tartossa kesällä?

Elokuussa järjestettävä rakkaus­elokuvien festivaali Tartuff on kokemisen arvoinen. Silloin elokuvia esitetään ulkoilmateatterissa Raatihuoneentorilla. Ensi keväänä kannattaa Tarttoon tulla ainakin vappuaattona, jolloin järjestetään korporaatioiden paraati ja koko kaupunki on opiskelijoiden vallassa.

 

Rakkauselokuvien festivaali on ulkoilmatapahtuma Tarton raatihuoneentorilla.

 

Missä syöt mielelläsi?

Ehdoton suosikkini on ravintola München, jossa tarjotaan baijerilaisia ruokia ja soitetaan saksalaista musiikkia. Kesällä voi ruokailla myös ulkona, ja palvelu on kaupungin parasta.

Jos ei tee mieli saksalaista ruokaa, niin ranskalaisia herkkuja saa kahvila Creppistä. Erityisesti nostaisin esiin hieman keskustan ulkopuolella, Emajõen toisella puolella sijaitsevan Urven kahvilan. Entisessä upseerikerhossa sijaitsevassa kahvilassa tarjoillaan herkullisia ja runsaita annoksia sekä retrotyylisiä makeisia ja piirakoita rouva Urven reseptien mukaan.

Myös kulttuuriväki on löytänyt tiensä Urven kahvilaan. Siellä on järjestetty lukuisia kirjallisuuteen liittyviä tapahtumia ja jopa naamiaisia. Kahvila sijaitsee dekadenttisessa kaupunkimaisemassa korkeakattoisessa salissa, jota koristavat upeat pylväät. Suosittelen erityisesti lounasta Urvessa. Ruoan kylkeen voi nauttia snapsin vodkaa ja sen jälkeen palata iloisin mielin alas kaupunkiin.

 

Miten kuvailisit Tarton kaupunkia ja sen henkeä?

Tartto on ennen kaikkea kulttuuri- ja yliopistokaupunki. Joka syksy tänne saapuu paljon nuoria viettämään elämänsä parhaita vuosia. Toisin kuin Tallinna, Tartto on mukavan kompakti ja kodikas. Kaupungissa on paljon ulkokahviloita, joki virtaa sen halki ja yleisilme on uusklassinen. Tartossa pääsee kaikkialle kävellen. Tarton henki on kulttuurin ja nuoruuden henki!

 

Paavo Matsin

Paavo Matsin on virolainen kirjailija, kirjallisuuskriitikko ja teologi. Hän on julkaissut seitsemän romaania, joista suomeksi ovat ilmestyneet Gogolin disko ja Leninin valssi. Matsin tunnetaan omaperäisestä tyylistään ja historiallisia aineksia yhdistelevistä teoksistaan. Vapaa-ajallaan hän nauttii hyvästä ruoasta, oluesta ja Holms-kissansa seurasta.

 

Tarton lelumuseosta pitävät myös aikuiset.

 

Paavon tärpit Tarttoon

 

Kesän kohokohdat Tartossa

10.5. Suuret kevätmarkkinat Tarton keskustassa

10.5. Äitienpäivä Viron kansallismuseossa

5.–11.5. Tarton kansainvälinen kirjallisuusfestivaali Prima Vista

12.–15.6. Katutaidefestivaali Stencibility

5.7. Suuri Tarton ruokakatu

12.–13.7. Hansamarkkinat

4.–9.8. Rakkauselokuvien festivaali Tartuff

8.–9.8. Ruoka- ja viinifestivaali

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Hansamarkkinat museot Paavo Matsin Suuri Tarton ruokakatu tapahtumat tartto

22.9.2026 | Kulttuuri

Oktoberfest 2026 Tallinnan Unibet Arenalla

Oktoberfest 2026 Tallinnan Unibet Arenalla

Oktoberfest on maailman tunnetuin saksalaista kulttuuria, ruokaa ja juomaa juhlistava festivaali. Virallinen ja kansanjuhlana suurin Oktoberfest järjestetään Münchenissä, mutta ei … Lue lisää

21.9.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

19.–27.9. Kansalliskulttuurien päivät, Tallinna Tallinna juhlistaa monikulttuurisuuttaan vuosittaisten tapahtumapäivien raameissa. Esillä eri puolilla kaupunkia ovat lukuisten maiden kansalliset tanssit, musiikki, … Lue lisää

20.9.2026 | Kulttuuri

Kahden abstraktitaiteilijan teoksia Pärnussa

Kahden abstraktitaiteilijan teoksia Pärnussa

Pärnun nykytaiteen museossa on avattu näyttely ”Dialoog”, joka koostuu kahden virolaisen pitkän linjan taidemaalarin, Mari Roosvaltin (s. 1945) ja Jaan … Lue lisää

19.9.2026 | Kulttuuri

Nahkiaisfestivaali Narva-Jõesuussa

Nahkiaisfestivaali Narva-Jõesuussa

Narva-Jõesuu sijaitsee Viron koilliskulmassa ja tunnetaan loma-alueena, jonka kylpylät, hotellit ja ravintolat toivottavat tervetulleiksi vierailijoita niin Virosta kuin ulkomailtakin. Syyskuun … Lue lisää

18.9.2026 | Kulttuuri

Matsalun luontoelokuvafestivaali

Matsalun luontoelokuvafestivaali

Matsalun luontoelokuvafestivaali on 23 vuoden ajan kasvattanut suosiotaan niin, että eräinä vuosina kilpailuun lähetettyjä elokuvia on ollut yli 1 200. … Lue lisää

17.9.2026 | Kulttuuri

Kansalliskulttuurien päivät Tallinnassa

Kansalliskulttuurien päivät Tallinnassa

Tallinna on enemmänkin kuin vain Viron pääkaupunki – se on Itämeren rannalla asuvien ihmisten koti, eivätkä heistä kaikki ole suinkaan … Lue lisää

17.9.2026 | Kulttuuri

Vivian Maierin valokuvia Fotografiskassa

Vivian Maierin valokuvia Fotografiskassa

Tallinnan Fotografiskassa avautuu 19.9. amerikkalaisen, katuvalokuvaajana kenties maailman arvoituksellisimmman suuruuden Vivian Maierin (1926–2009) tuotantoon keskittyvä näyttely. New Yorkin ja Shanghain … Lue lisää

15.9.2026 | Kulttuuri

Narva on Viron syyspääkaupunki tänäkin vuonna

Narva on Viron syyspääkaupunki tänäkin vuonna

”Narva – Viron syyspääkaupunki” -ohjelman virallinen avajaispäivä on sunnuntai 20.9. Tuolloin käynnistyy kolmikuukautinen kulttuuriohjelma, joka sisältää musiikkia, taidetta, historiaa, teatteria, … Lue lisää