7.9.2018 | Henkilö
Turisti rysässä
Henna ja Maria tykkäsivät Weekend Festivalin hyvästä tunnelmasta.
Pärnussa järjestettiin elokuussa jo neljännen kerran Weekend Festival Baltic. Baltian suurimmassa elektronisen tanssimusiikin tapahtumassa esiintyi yli 80 artistia, muun muassa David Guetta, The Prodigy ja Post Malone.
Kolmen päivän aikana festivaalilla ja sen oheistapahtumissa kävi lähes 80 000 ihmistä.
The Baltic Guide löysi festivaalin viimeisenä yönä Pärnun rannalta kaksi suomalaista nuorta naista, Hennan, 24 ja Marian, 24.
Molemmat naiset ovat kokeneita Weekendin-kävijöitä: takana on kolme Helsingin Weekend Festivalia ja yksi Tukholmassakin järjestetty festari.
Toista kertaa Pärnun Weekend Festivalilla vierailleet nuoret naiset eivät säästelleet kehujaan.
”Täällä on kaikki paljon paremmin järjestetty kuin Suomessa, meininki ja sijainti ovat myös hyviä”, kehui Henna.
”On tosi kiva, että festivaali järjestetään täällä rannalla”, kertoi Maria.
Pärnussa he olivat kolmen päivän aikana törmänneet muihinkin suomalaisiin ja kauempaakin saapuneisiin festivaalivieraisiin.
”Virolaisten ja suomalaisten lisäksi täällä on ollut esimerkiksi ruotsalaisia ja norjalaisia”, kertoi Henna.
Mikä oli tällä kertaa festivaalin paras esiintyjä?
”David Guetta”, molemmat vastasivat yhteen ääneen.
Teksti Mikko Virta, kuva Marie Soosaar-Virta
Lue lisää samasta aiheestaelektroninen tanssimusiikki
pärnun weekend
weekend pärnussa
1.9.2023 | Henkilö
J. Karjalainen: ”On hienoa nähdäeturivissä isä ja tytär tai äiti ja poika”
Kuulun siihen ikäpolveen, joka muistaa vielä Jukka Tapio Karjalaisen työskennelleennuorena miehenä SEK-mainostoimistossa. Harva nykyinen faniehkä tietää, ettäennen mahtavaa musiikkiuraansa … Lue lisää
27.8.2023 | Henkilö
Hulvaton humoristi
Kirjailija, käsikirjoittaja ja koomikko Antto Terras on ihastuttanut, ärsyttänyt ja naurattanut huumorillaan molemmin puolin Suomenlahtea jo pari vuosikymmentä. Hän … Lue lisää
24.8.2023 | Henkilö
Minnan kyydissä Tallinnassa
Kaksi vuotta sitten Minna Rytylä teki rohkean päätöksen ja otti vastaan alkuopetuksen opettajan sijaisuuden Tallinnan suomalaisesta koulusta. Edessä oli … Lue lisää
14.8.2023 | Henkilö
Viru-hotellin uusi johtaja: ”Iloitsen Tallinnan monipuolisista tapahtumista”
Viime lokakuussa työnsä Original Sokos Hotel Virun johtajana aloittanut Petri Schaaf iloitsee Tallinnan kesän monipuolisesta kulttuuri-, urheilu, ja -viihdetarjonnasta. … Lue lisää
4.6.2023 | Henkilö
Ilkka Alanko inspiroituu Tallinnasta
Ilkka Alanko on ollut rock-taivaan kiintotähti jo vuosikymmeniä. Tarkkaan ottaen hänen bändinsä Neljä Ruusua on tehnyt musiikkia jo yli … Lue lisää
29.5.2023 | Luonto
Wilman kukat ovat Kalamajan maamerkki
”Tämä kukkien istuttaminen ja julkisivun laitto oli ihan uutta kulttuuria, kun avasin tatuointistudion täällä kahdeksan vuotta sitten. Eihän tällä … Lue lisää
21.5.2023 | Henkilö
Miljonääri ja herrasmies
”Viron talouselämän supervaikuttaja, rantaruotsalainen monimiljonääri, Viron Wahlroos, tulevaisuusvisionääri”. 65-vuotiasinvestointipankkiiri ja liikemies Joakim Helenius on Virossa tunnettu mies. Kevään eduskuntavaaleissa … Lue lisää
1.3.2023 | Henkilö
Virolainen sankarikuvaaja
Kun suomalainen katsoo televisiosta dramaattisia kuvia Ukrainasta, Syyriasta, Afganistanista, Meksikosta ja Afrikasta tai seuraa ihmissalakuljettajien vaiheita Välimerellä, ovat otokset … Lue lisää