11.12.2017 | Viro
Verkkouutinen Tallinnaan monumentti Viron ja Suomen kansojen ystävyydelle – aloitteen takana yhdistetyn olympiamitalisti
Virolaiset pystyttävät Tallinnaan ensi vuonna patsaan virolaisten ja suomalaisten ystävyydelle. Internetissä voi osallistua äänestykseen omasta suosikistaan.
Calgaryssa 1988 yhdistetyn olympiapronssia voittanut Allar Levandi kokosi virolaisia yrityksiä ja vaikuttajia tekemään Suomen kansalle patsaan Tallinnan keskustaan Rotermannin kortteliin. Patsas julkistetaan ensi vuonna.
Patsaan luonnoksia esiteltiin maanantaina 11.12. Tallinnassa. Mukaan kilpailuun on kutsuttu kuvanveistäjiä, joista kuusi on jo esittänyt oman näkemyksensä tehtävästä patsaasta. Mukana on maan tunnetuimpia taiteilijoita, kuten Tauno Kangro, Mati Karmin ja Tiiu Kirsipuu.
Esittelytilaisuudessa puhunut Viron olympiakomitean puheenjohtaja Urmas Sõõrumaa mainitsi, että Levandin ehdotus tehdä patsas tavalliselle suomalaiselle liikutti häntä.
”Olemme oppineet Suomelta, mikä ero on työllä käymisellä ja sen arvostamisella. Meillä on yhteistä historiaa ja meidän pitää huolehtia, että vapautemme kestää.”
Rotermannin korttelin alueella on tulevaisuudessa esillä myös erilaisia tarinoita Suomesta ja Virosta.
Kilpailutöissä on käytetty terästä ja graniittia ja niiden teemat ovat musiikista ja Pohjolan yöstä Urho Kekkoseen ja Lennart Mereen. Mati Karminin teos kuvaa yhteistä kahvihetkeä ja Hannes Starkopf on tehnyt maapallon, jonka vastakkaisille puolille on leikattu maidemme siluetit. Ehkäpä suomalaiset näkevät maailmaa Viron kautta ja päinvastoin?
Kilpailuun osallistuvat työt ovat nähtävillä internetissä osoitteessa www.statue.ee ja Facebook-sivustolla Sõpruse märk. Kansalaiset voivat auttaa valintaraatia lopullisen työn valinnassa. Halukkaat voivat myös tukea projektia esimerkiksi vapaaehtoistyöllä tai rahallisesti.
Teksti Mikko Savikko, kuvat Andrei Chertkov
Lue lisää samasta aiheestaallar levandi
kiitospatsas
Mati Karmin
monumentti
muistopatsas
olympia
Tauno Kangro
virolaiset
1.7.2026 | Viro
Rocca al Mare -kauppakeskus kiristi pysäköintisääntöjään
Tallinnassa sijaitseva Rocca al Mare -kauppakeskus on tänään 1.7. ottanut käyttöön uuden maksullisen pysäköinnin järjestelmän, joka poikkeaa selvästi muiden suurten … Lue lisää
23.6.2026 | Viro
Kickstart: Tallinn Motor Weekend
Tallinnan Laulukentällä koetaan tulevana viikonloppuna eli 26.–27.6. kaksi vauhdin ja adrenaliinin täyteistä päivää. Kickstart: Tallinn Motor Weekend on koko perheen … Lue lisää
19.6.2026 | Viro
Tallinnan raitiotielinjoihin uudistuksia
Raitiovaunuliikenne Tallinnan keskustasta Ülemiste CItyn kautta lentokentälle palautuu elokuussa, kun lentoasemaa alkavat palvella raitiotielinjat T2 ja T4. Samalla kaikkien linjanumeroiden … Lue lisää
17.6.2026 | Viro
Otepään Retrobest-festivaali jo 10-vuotias
Otepään Pühajärven rannalla järjestetään 26.–27.6. Retrobest-festivaalin 10-vuotisjuhla. Musiikkiin ja nostalgiaan keskittyvä tapahtuma tuo lavalle sekä kansainvälisiä tähtiä että virolaisia suosikkiartisteja … Lue lisää
10.6.2026 | Kauneus
Ülemisteen kylpylä syksyksi 2028
Tallinnan Õismäellä Ring Spata sekä Viimsissä, Saarenmaalla ja Narva-Jõesuussa kolmea kylpylähotellia operoiva SPA Tours rakentaa Ülemiste Cityn kehitysyhtiön kanssa Tallinnan … Lue lisää
6.6.2026 | Viro
6
Pohjois-Viron piilotetut aarteet – kolme päiväretkeä pikkuteiden kätkettyihin helmiin
Jos Tallinna on nähty ja sinulla on auto alla, kannattaa suunnata ulos kaupungin vilskeestä ja ajella vaihteeksi Pohjois-Viron pikkuteille. Tässä … Lue lisää
3.6.2026 | Viro
Viron lipun päivä
Kansallislaulun ja vaakunan ohella Viron valtion tunnuksena on vuodesta 1918 asti ollut sinimustavalkoinen valtiolippu. Huomenna 4.6. vietetään Viron lipun päivää, … Lue lisää
29.5.2026 | Viro
Pilvenpiirtäjien Tallinnan keskellä pala neuvostonostalgiaa
Olet varmaan huomannut lähes ikkunattoman punatiilisen, kaarevaseinäisen rakennuksen Stockmannin tavaratalon lähellä Tallinnassa? Tiesitkö, että talon suunnittelijoilla oli esikuvanaan Alvar Aallon … Lue lisää