Tuoretta tietoa Virosta
10.12.2024 | Viro

Tallinna–Tartto–Riika–Vilna -reittiliikenne alkaa vuoden 2025 alussa

Teksti Susanna Poikela
Kuva Andrei Chertkov

Tallinna–Tartto–Riika–Vilna -reittiliikenne alkaa vuoden 2025 alussa

 

Viron, Latvian ja Liettuan junaliikenteen operaattorit Elron, Vivi ja LTG Link alkavat yhtenäistää aikataulujaan tarjotakseen matkustajille parempia mahdollisuuksia liikkua Baltian maiden välillä junalla. Tallinnasta Vilnaan pääsee 6. tammikuuta alkaen kahdella vaihdolla. 

Aluekehitysministeri Piret Hartman totesi lausunnossaan olevansa iloinen siitä, että kolme maata ovat löytäneet yhteisen ratkaisun. ”Kolme maan junaliikenteen operaattorien aikataulujen yhteensovittaminen on erityisen tärkeää Etelä-Viron kannalta, sillä se vahvistaa paikallista yritystoimintaa ja lujittaa Baltian maiden yhtenäisyyttä”, Hartman toteaa Elronin uutisessa.

”Uudet vuoden alusta voimaan tulevat uudet aikataulut tekevät vaihtamisesta joutuisampaa. Jatkamme myös suoran Tartto–Riika-yhteyden valmistelua, mutta väliaikaisena nopeampana ratkaisuna olemme sopineet Latvian ja Liettuan kollegoiden kanssa aikataulujen yhdenmukaistamisesta”, Elronin toimitusjohtaja Lauri Betlem kertoo.

Tallinna–Tartto–Riika–Vilna-yhteyden alkaessa matkustajien on aluksi ostettava liput kunkin operaattorin verkkosivuilta tai junasta, mutta yhteisen lipunmyyntiratkaisun kehittäminen on jo käynnistetty.

Tammikuusta alkaen voi siis jo matkustaa junalla Tallinnasta aina Varsovaan saakka, mutta se tarkoittaa vielä vaihtoja. Kun Rail Baltic -junalinja valmistuu tulevaisuudessa, matkustamisesta tulee helppoa ja nopeaa eikä junia tarvitse enää vaihtaa matkalla Puolan pääkaupunkiin.  


Vilna–Riika–Tartto–Tallinna -yhteyden aikataulut julkaistaan viimeistään 15. joulukuuta.


The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
elron henkilöjunaliikenne Junaliikenne junalla Riikaan junalla Tallinnasta Vilnaan matkustus Rail Baltic

1.7.2026 | Viro

Rocca al Mare -kauppakeskus kiristi pysäköintisääntöjään

Rocca al Mare -kauppakeskus kiristi pysäköintisääntöjään

Tallinnassa sijaitseva Rocca al Mare -kauppakeskus on tänään 1.7. ottanut käyttöön uuden maksullisen pysäköinnin järjestelmän, joka poikkeaa selvästi muiden suurten … Lue lisää

23.6.2026 | Viro

Kickstart: Tallinn Motor Weekend

Kickstart: Tallinn Motor Weekend

Tallinnan Laulukentällä koetaan tulevana viikonloppuna eli 26.–27.6. kaksi vauhdin ja adrenaliinin täyteistä päivää. Kickstart: Tallinn Motor Weekend on koko perheen … Lue lisää

19.6.2026 | Viro

Tallinnan raitiotielinjoihin uudistuksia

Tallinnan raitiotielinjoihin uudistuksia

Raitiovaunuliikenne Tallinnan keskustasta Ülemiste CItyn kautta lentokentälle palautuu elokuussa, kun lentoasemaa alkavat palvella raitiotielinjat T2 ja T4. Samalla kaikkien linjanumeroiden … Lue lisää

17.6.2026 | Viro

Otepään Retrobest-festivaali jo 10-vuotias

Otepään Retrobest-festivaali jo 10-vuotias

Otepään Pühajärven rannalla järjestetään 26.–27.6. Retrobest-festivaalin 10-vuotisjuhla. Musiikkiin ja nostalgiaan keskittyvä tapahtuma tuo lavalle sekä kansainvälisiä tähtiä että virolaisia suosikkiartisteja … Lue lisää

10.6.2026 | Kauneus

Ülemisteen kylpylä syksyksi 2028

Ülemisteen kylpylä syksyksi 2028

Tallinnan Õismäellä Ring Spata sekä Viimsissä, Saarenmaalla ja Narva-Jõesuussa kolmea kylpylähotellia operoiva SPA Tours rakentaa Ülemiste Cityn kehitysyhtiön kanssa Tallinnan … Lue lisää

6.6.2026 | Viro

camera icon6
Pohjois-Viron piilotetut aarteet – kolme päiväretkeä pikkuteiden kätkettyihin helmiin

Pohjois-Viron piilotetut aarteet – kolme päiväretkeä pikkuteiden kätkettyihin helmiin

Jos Tallinna on nähty ja sinulla on auto alla, kannattaa suunnata ulos kaupungin vilskeestä ja ajella vaihteeksi Pohjois-Viron pikkuteille. Tässä … Lue lisää

3.6.2026 | Viro

Viron lipun päivä

Viron lipun päivä

Kansallislaulun ja vaakunan ohella Viron valtion tunnuksena on vuodesta 1918 asti ollut sinimustavalkoinen valtiolippu. Huomenna 4.6. vietetään Viron lipun päivää, … Lue lisää

29.5.2026 | Viro

Pilvenpiirtäjien Tallinnan keskellä pala neuvostonostalgiaa

Pilvenpiirtäjien Tallinnan keskellä pala neuvostonostalgiaa

Olet varmaan huomannut lähes ikkunattoman punatiilisen, kaarevaseinäisen rakennuksen Stockmannin tavaratalon lähellä Tallinnassa? Tiesitkö, että talon suunnittelijoilla oli esikuvanaan Alvar Aallon … Lue lisää