Tuoretta tietoa Virosta
1.2.2016 | Pääkirjoitus

Taas teimme ennätyksen!

Taas teimme ennätyksen!

Suomenlahdella kulkee satojatuhansia matkustajia, joiden syyt matkustaa ovat erilaisia. Joku menee töihin, toinen lomailemaan, kolmas ostoksille, neljäs kulkee silmät pyöreinä ihmetellen laivaa ja viides, yksinäinen kulkija torkahtelee kahvilan pöydässä.

Meitä matkailijoita on moneksi. Ja meitä on paljon, uuden ennätyksen verran. Viime vuonna Helsingin ja Tallinnan satamien tilastojen mukaan kaupunkien välillä tehtiin kahdeksan miljoonaa matkaa! Siis yhteen suuntaan. Suuri osa matkustajista tekee matkan monta kertaa vuodessa.

Matka-messuilla Helsingissä Viro oli taas näkyvästi esillä ja myös me omalla osastollamme mukana. Tapasimme messuilla paljon tuttuja, mutta myös heitä, jotka eivät tunne naapurimaata. Entistä enemmän juttua oli muun muassa Viroon muuttamisesta.

Meillä on mahdollisuus tehdä tänäkin vuonna taas uusi ennätys.

 

Mikko Savikko
päätoimittaja

Lue lisää samasta aiheesta

16.5.2024 | Pääkirjoitus

Kaksi varmaa kesän merkkiä ovat muuttolinnut ja vuoden ensimmäinen kesänumero

Kaksi varmaa kesän merkkiä ovat muuttolinnut ja vuoden ensimmäinen kesänumero

Kävelen Paljassaaren rantapolkuja ja ihailen Pikakarin rannassa pesivää joutsenparia. Ne tervehtivät minua ja koiriani uimalla uteliaisuuttaan hieman lähemmäs. Autereinen … Lue lisää

19.2.2024 | Pääkirjoitus

Tänä vuonna panostamme entistä enemmän verkkolehteen ja sosiaaliseen mediaan

Tänä vuonna panostamme entistä enemmän verkkolehteen ja sosiaaliseen mediaan

Viime vuonna vietettiin The Baltic Guiden juhlavuotta. Viron suurin suomenkielinen matkailulehti täytti pyöreät 30 vuotta. Itse törmäsin lehteen reilut … Lue lisää

10.11.2023 | Pääkirjoitus

Laivamatkailun uusi aika

Laivamatkailun uusi aika

Helsingin Satama tutkitutti viime kesänä mistä syystäja ketkä Suomesta Viroon matkustavat. Tulos oli ainakin itselleni hienoinen yllätys, vaikka matkustan … Lue lisää

28.7.2023 | Pääkirjoitus

Toiseen saunaan

Toiseen saunaan

Sauna ja järvessä uiminen ovat lyömätön yhdistelmä. Äitini kertoi minun karanneen talvella kesämökin saunasta avantoon kolmevuotiaana jo paljon ennen … Lue lisää

17.5.2023 | Pääkirjoitus

Mitä voimme odottaa Viron uudelta hallitukselta?

Mitä voimme odottaa Viron uudelta hallitukselta?

Viron uusi hallitus näki päivänvalon 17. huhtikuuta. Sen muodostamiseen kului vajaat puolitoista kuukautta. Nopeamminkin olisi selvitty, ellei Ekre olisi … Lue lisää

13.1.2023 | Pääkirjoitus

Jäniksen vuosi 2023

Jäniksen vuosi 2023

En ole mikään horoskooppiuskovainen, mutta kiinalaisiin horoskooppeihin haluan uskoa. Otetaan nyt vaikka tämä jänis kiinalaisesta eläinhoroskoopista. Se on alkavan … Lue lisää

28.11.2022 | Pääkirjoitus

Hyvä naapuri, paha naapuri

Hyvä naapuri, paha naapuri

Tapasin kesän lopulla koulunsa päättäviä nuoria, jotka olivat saapuneet Tallinnaan Euroopan parlamentin järjestämään nuorison EPAS-tapahtumaan (European Parliament Ambassodor School). … Lue lisää

13.9.2022 | Pääkirjoitus

Kirja elää ja voi hyvin Virossa

Kirja elää ja voi hyvin Virossa

Tämän lehden kolumnisti ja kirjailija Ville Hytönen ennusti vuoden ensimmäisessä numerossa, että Viro on 2040-luvulla Euroopan menestynein valtio. Hän … Lue lisää