Tuoretta tietoa Virosta
30.1.2022 | Pääkirjoitus

Karhukaisen sitkeydellä eteenpäin

Teksti Petri Saraste
Kuva Stina Kase

Karhukaisen sitkeydellä eteenpäin

 

Kädessäsi on nyt vuoden ensimmäinen The Baltic Guide -lehti. Me tekijät olemme tätä odottaneet kovasti, toivottavasti te lukijatkin.

Tätä kirjoittaessa on juuri alkanut kolmas koronavuosi. Korona-aika on ollut monille raskas, niin henkisesti, fyysisesti kuin taloudellisestikin.

Kiinalaisen horoskoopin mukaan vuosi 2022 on tiikerin vuosi ja tiikeri tunnetaan taistelijana.

Pandemiasta on sanottu, että se on monivuotinen, mutta se laimenee aaltoina aikanaan.

Tiikerin hurjuuden lisäksi tarvitsemmekin nyt myös karhukaisten sitkeyttä. Noiden mikroskooppisten pienten eliöiden uskotaan elävän äärioloissa vielä kymmenen miljardin vuoden kuluttua. Onpa niitä lennätetty avaruuteenkin tutkimaan elinjäämismahdollisuuksia muilla planeetoilla.

Mutta takaisin maan pinnalle ja nykypäivään. Hyvä uutinen on se, että kolmantena koronakeväänä ja kesänä meitä odottaa taas jonkinlainen tauko pandemiasta. Silloin voimme elää ja matkustaa taas vapaammin, mutta ottaen oppia kahdesta edellisestä kesästä, jotta emme toistaisi samoja virheitä.

 

Tässä lehdessä kerromme, että Virossa ei suinkaan ole nukuttu pandemian aikana ”Ruususen unta” vaan tulevaisuuteen on investoitu rohkeasti. Matkailuala odottaa innokkaasti turisteja ja sillä on myös paljon uutta ja mielenkiintoista tarjottavaa.

Myös ravintola-alalla on tapahtunut paljon. Moni ravintola on sulkenut ovensa, mutta myös
uusia on syntynyt. Jotkut perinteikkäät jaksavat vain porskuttaa.

Mekin haluamme omalta osaltamme palvella lukijoitamme yhä monipuolisemmin. Satsaamme mielenkiintoisiin aiheisiin, ihmisiin ja kokemuksiin. Panostamme jatkossa myös verkkoon ja liikkuvaan kuvaan.

Tämän ensimmäisen numeron myötä haluan toivottaa kaikille lukijoille mitä parasta vuotta 2022!

 

Petri Saraste
Päätoimittaja

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
kiina matkailulehti petri saraste päätoimittaja The Baltic Guide turismi verkkolehti Viro

17.5.2023 | Pääkirjoitus

Mitä voimme odottaa Viron uudelta hallitukselta?

Mitä voimme odottaa Viron uudelta hallitukselta?

Viron uusi hallitus näki päivänvalon 17. huhtikuuta. Sen muodostamiseen kului vajaat puolitoista kuukautta. Nopeamminkin olisi selvitty, ellei Ekre olisi … Lue lisää

13.1.2023 | Pääkirjoitus

Jäniksen vuosi 2023

Jäniksen vuosi 2023

En ole mikään horoskooppiuskovainen, mutta kiinalaisiin horoskooppeihin haluan uskoa. Otetaan nyt vaikka tämä jänis kiinalaisesta eläinhoroskoopista. Se on alkavan … Lue lisää

28.11.2022 | Pääkirjoitus

Hyvä naapuri, paha naapuri

Hyvä naapuri, paha naapuri

Tapasin kesän lopulla koulunsa päättäviä nuoria, jotka olivat saapuneet Tallinnaan Euroopan parlamentin järjestämään nuorison EPAS-tapahtumaan (European Parliament Ambassodor School). … Lue lisää

13.9.2022 | Pääkirjoitus

Kirja elää ja voi hyvin Virossa

Kirja elää ja voi hyvin Virossa

Tämän lehden kolumnisti ja kirjailija Ville Hytönen ennusti vuoden ensimmäisessä numerossa, että Viro on 2040-luvulla Euroopan menestynein valtio. Hän … Lue lisää

17.5.2022 | Pääkirjoitus

Rauhanmeri on tulevaisuutemme elämänlanka

Rauhanmeri on tulevaisuutemme elämänlanka

Suomenlahden turvallisuustilanne on Venäjän Ukrainassa aloittaman hyökkäyssodan jälkeen merkittävästi muuttunut. Hyvällä syyllä voi kysyä, onko Itämeri pian enää ”rauhanmeri”, … Lue lisää

30.12.2020 | Pääkirjoitus

Joulukuun pääkirjoitus: Kohti uutta, valoisampaa vuotta!

Joulukuun pääkirjoitus: Kohti uutta, valoisampaa vuotta!

Pitkän ja piinaavan koronavuoden jälkeen on valoa tunnelin päässä. Koronarokotukset aloitettiin Virossakin joulukuun lopussa. Viron terveysviranomaiset arvioivat, että huhtikuuhun mennessä … Lue lisää

2.10.2020 | Pääkirjoitus

Lokakuun pääkirjoitus: Korona hiljensi lupaavasti alkaneen matkailusyksyn

Lokakuun pääkirjoitus: Korona hiljensi lupaavasti alkaneen matkailusyksyn

Kirjoitan tätä pärnulaisen kylpylähotellin kahvilassa. Asiakkaita on minun lisäkseni vain parissa pöydässä. Rannan lähellä sijaitsevan perinteikkään hotellin edustakin oli kummallisen … Lue lisää

23.9.2020 | Pääkirjoitus

Rajoitukset romuttavat Viron matkailun – päätösten poukkoilu vain pahentaa tilannetta

Rajoitukset romuttavat Viron matkailun – päätösten poukkoilu vain pahentaa tilannetta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen päivitetyssä liikennevalomallissa Viro joutuu punaiselle listalle 28.9. alkaen. Maan ilmaantuvuusluku on nyt 33,71 eli se on … Lue lisää