Tuoretta tietoa Virosta
19.2.2024 | Pääkirjoitus

Tänä vuonna panostamme entistä enemmän verkkolehteen ja sosiaaliseen mediaan

Kuva Elina Jaako

Tänä vuonna panostamme entistä enemmän verkkolehteen ja sosiaaliseen mediaanTänä vuonna Virossa juhlitaan kulttuuripääkaupunki Tarttoa. Lehdestä löydät monta juttua yliopistokaupungista.

 

Viime vuonna vietettiin The Baltic Guiden juhlavuotta. Viron suurin suomenkielinen matkailulehti täytti pyöreät 30 vuotta. Itse törmäsin lehteen reilut 13 vuotta sitten muutettuani Viroon. Tapanani oli napata lehti kainaloon satamasta ja viettää sen parissa parituntinen laivamatka.

Sen lisäksi, että lehti oli pullollaan matkailutietoa Virosta, tarjosi The Baltic Guide uudelle maahanmuuttajalle paljon hyviä kohde- ja kulttuurivinkkejä sekä yhteiskunnallista tietoutta. Lisäksi oli kiinnostavaa lukea ihmisistä, joiden elämässä Viro kulki mukana jollakin tapaa. Pysyttelemme lehdessä samoilla linjoilla vastaisuudessakin.

Paperilehden lisäksi The Baltic Guidella on sisällökäs verkkolehti. Viime vuonna aloitimme yhteistyön myös Helsingin Sataman kanssa ja nyt verkkouutisia voi lukea suoraan isoilta näytöiltä Länsiterminaalissa Helsingissä.

Tulevaisuudessa satsaamme myös entistä enemmän verkkolehteemme ja sosiaalisen median kehittämiseen. Tarkoituksena on pysyä Virosta kertovien matkailujulkaisujen ykkösenä.

Vuoden ensimmäisen numeron pääteemana on Tartto, joka on vuoden 2024 Euroopan kulttuuripääkaupunki. Vireän yliopistokaupungin ja eteläisten maakuntien tapahtumakalenterit ovat pullollaan mielenkiintoista ohjelmaa, joista saat tietoa laajasti lukemalla lehteämme. Tässä numerossa on myös kaksi henkilöhaastattelua – juontaja Ella Kannisesta ja kirjailija-suomentaja Heidi Iivarista, joiden elämät ovat tavalla tai toisella kietoutuneet Tarttoon.

 

Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoillemme ja tervetuloa Viroon!

 

Susanna Poikela

Päätoimittaja

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta

10.11.2023 | Pääkirjoitus

Laivamatkailun uusi aika

Laivamatkailun uusi aika

Helsingin Satama tutkitutti viime kesänä mistä syystäja ketkä Suomesta Viroon matkustavat. Tulos oli ainakin itselleni hienoinen yllätys, vaikka matkustan … Lue lisää

28.7.2023 | Pääkirjoitus

Toiseen saunaan

Toiseen saunaan

Sauna ja järvessä uiminen ovat lyömätön yhdistelmä. Äitini kertoi minun karanneen talvella kesämökin saunasta avantoon kolmevuotiaana jo paljon ennen … Lue lisää

17.5.2023 | Pääkirjoitus

Mitä voimme odottaa Viron uudelta hallitukselta?

Mitä voimme odottaa Viron uudelta hallitukselta?

Viron uusi hallitus näki päivänvalon 17. huhtikuuta. Sen muodostamiseen kului vajaat puolitoista kuukautta. Nopeamminkin olisi selvitty, ellei Ekre olisi … Lue lisää

13.1.2023 | Pääkirjoitus

Jäniksen vuosi 2023

Jäniksen vuosi 2023

En ole mikään horoskooppiuskovainen, mutta kiinalaisiin horoskooppeihin haluan uskoa. Otetaan nyt vaikka tämä jänis kiinalaisesta eläinhoroskoopista. Se on alkavan … Lue lisää

28.11.2022 | Pääkirjoitus

Hyvä naapuri, paha naapuri

Hyvä naapuri, paha naapuri

Tapasin kesän lopulla koulunsa päättäviä nuoria, jotka olivat saapuneet Tallinnaan Euroopan parlamentin järjestämään nuorison EPAS-tapahtumaan (European Parliament Ambassodor School). … Lue lisää

13.9.2022 | Pääkirjoitus

Kirja elää ja voi hyvin Virossa

Kirja elää ja voi hyvin Virossa

Tämän lehden kolumnisti ja kirjailija Ville Hytönen ennusti vuoden ensimmäisessä numerossa, että Viro on 2040-luvulla Euroopan menestynein valtio. Hän … Lue lisää

17.5.2022 | Pääkirjoitus

Rauhanmeri on tulevaisuutemme elämänlanka

Rauhanmeri on tulevaisuutemme elämänlanka

Suomenlahden turvallisuustilanne on Venäjän Ukrainassa aloittaman hyökkäyssodan jälkeen merkittävästi muuttunut. Hyvällä syyllä voi kysyä, onko Itämeri pian enää ”rauhanmeri”, … Lue lisää

30.1.2022 | Pääkirjoitus

Karhukaisen sitkeydellä eteenpäin

Karhukaisen sitkeydellä eteenpäin

Kädessäsi on nyt vuoden ensimmäinen The Baltic Guide -lehti. Me tekijät olemme tätä odottaneet kovasti, toivottavasti te lukijatkin. Tätä … Lue lisää