Tuoretta tietoa Virosta
9.7.2024 | Pääkirjoitus

Virossa kulttuurista nautitaan arjen keskellä

Virossa kulttuurista nautitaan arjen keskelläNarvan raatihuoneen ensimmäisessä kerroksessa voi kokeilla virtuaalitodellista kierrosta vanhassa Narvassa ja toisessa kerroksessa käydä sitten tunnustamassa rakkautensa kaupunkia kohtaan.

 

Viron tilastokeskuksen kulttuuriosallistumistutkimuksen mukaan viime vuonna yli puoli miljoonaa Viron asukasta kävi elokuvissa vähintään kerran vuodessa. Noin saman verran käytiin konserteissa. Kävijät suosivat myös museoita ja teattereita. Kaiken kaikkiaan 79 prosenttia Viron asukkaista nautti kulttuuritapahtumista viime vuoden aikana. 

Pidän virolaisesta tavasta arvostaa kulttuuria käytännönläheisesti. Kulttuurielämykset ovat osa arkea, ei elitististä huvittelua, josta pitää maksaa itsensä kipeäksi. Kulttuurin kokemisesta on tehty helposti saatavaa, kaikille avointa ja kohtuuhintaista. Elokuvissa, teattereissa ja konserteissa käyminen on juhlaa arjen keskellä, ja osallistumalla rientoihin säännöllisesti pidetään yllä sekä henkistä hyvinvointia että sosiaalisia suhteita.  

Viime kuussa lähdin elämäni ensimmäiselle työreissulle Itä-Viroon, josta sukeutuikin oikea kulttuurimatka. Itä-Virumaan luonto ja paikkakunnat hurmasivat autenttisuudellaan. Jopa Narva, jonka kuuluisasta vanhasta barokkikaupungista ei ole jäljellä enää kuin muutama rakennus, tuntui omalta.

Historiallisessa Narvan linnassa sijaitseva museo ihastutti nokkelalla ja mukaansatempaavalla näyttelytoteutuksellaan. Kaupungin komea punaiseksi maalattu raatihuone oli myös kiinnostava kohde, jossa sain kokeilla suosittua virtuaalitodellista kierrosta. Ei muuta kuin ”avaruuslasit” päähän ja seikkailulle vanhaan Narvaan.  

Ennen Narvaa vietimme yön 150 vuotta vanhassa kylpyläkaupungissa, Narva-Jõesuussa. Siellä odottivat kilometrejä pitkä hiekkaranta, tiheät mäntymetsät ja metsän siimeksessä seisovat vanhat, koristeelliset huvimajat sekä rentouttavat spahoidot. 

Tätä kirjoittaessa löysin muistiinpanoistani päiväkirjamerkinnän, joka kuuluu seuraavasti: 

”Iltamyöhään kokeilen miltä tuntuu heittäytyä tsaarinaikaisen kylpyläkaupungin hemmotelluksi vieraaksi ja lähden ihastelemaan iltaruskoa rannalle. Tunnelma ei ole varmasti muuttunut kylpyläkaupungin loistoajoilta. Yhä edelleen voi aistia pitsisten aurinkovarjojen alla rantaa pitkin vaeltavat rouvat, meressä ilakoivat lapset ja koirat, joille heitellään keppiä mereen. Kello alkaa lähenemään puolta yötä, mutta syvän oranssinen taivaanranta saa unohtamaan vilun. Penkillä on hyvä istua, kuunnella meren kohinaa ja tuntea ihmiselle niin tärkeä mutta harvinainen tunne – ajattomuus.” 

 

Susanna Poikela

Päätoimittaja

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
lomalle viroon lomamatka Viroon matkailu taide The Baltic Guide virolainen kulttuuri

16.5.2024 | Pääkirjoitus

Kaksi varmaa kesän merkkiä ovat muuttolinnut ja vuoden ensimmäinen kesänumero

Kaksi varmaa kesän merkkiä ovat muuttolinnut ja vuoden ensimmäinen kesänumero

Kävelen Paljassaaren rantapolkuja ja ihailen Pikakarin rannassa pesivää joutsenparia. Ne tervehtivät minua ja koiriani uimalla uteliaisuuttaan hieman lähemmäs. Autereinen … Lue lisää

19.2.2024 | Pääkirjoitus

Tänä vuonna panostamme entistä enemmän verkkolehteen ja sosiaaliseen mediaan

Tänä vuonna panostamme entistä enemmän verkkolehteen ja sosiaaliseen mediaan

Viime vuonna vietettiin The Baltic Guiden juhlavuotta. Viron suurin suomenkielinen matkailulehti täytti pyöreät 30 vuotta. Itse törmäsin lehteen reilut … Lue lisää

10.11.2023 | Pääkirjoitus

Laivamatkailun uusi aika

Laivamatkailun uusi aika

Helsingin Satama tutkitutti viime kesänä mistä syystäja ketkä Suomesta Viroon matkustavat. Tulos oli ainakin itselleni hienoinen yllätys, vaikka matkustan … Lue lisää

28.7.2023 | Pääkirjoitus

Toiseen saunaan

Toiseen saunaan

Sauna ja järvessä uiminen ovat lyömätön yhdistelmä. Äitini kertoi minun karanneen talvella kesämökin saunasta avantoon kolmevuotiaana jo paljon ennen … Lue lisää

17.5.2023 | Pääkirjoitus

Mitä voimme odottaa Viron uudelta hallitukselta?

Mitä voimme odottaa Viron uudelta hallitukselta?

Viron uusi hallitus näki päivänvalon 17. huhtikuuta. Sen muodostamiseen kului vajaat puolitoista kuukautta. Nopeamminkin olisi selvitty, ellei Ekre olisi … Lue lisää

13.1.2023 | Pääkirjoitus

Jäniksen vuosi 2023

Jäniksen vuosi 2023

En ole mikään horoskooppiuskovainen, mutta kiinalaisiin horoskooppeihin haluan uskoa. Otetaan nyt vaikka tämä jänis kiinalaisesta eläinhoroskoopista. Se on alkavan … Lue lisää

28.11.2022 | Pääkirjoitus

Hyvä naapuri, paha naapuri

Hyvä naapuri, paha naapuri

Tapasin kesän lopulla koulunsa päättäviä nuoria, jotka olivat saapuneet Tallinnaan Euroopan parlamentin järjestämään nuorison EPAS-tapahtumaan (European Parliament Ambassodor School). … Lue lisää

13.9.2022 | Pääkirjoitus

Kirja elää ja voi hyvin Virossa

Kirja elää ja voi hyvin Virossa

Tämän lehden kolumnisti ja kirjailija Ville Hytönen ennusti vuoden ensimmäisessä numerossa, että Viro on 2040-luvulla Euroopan menestynein valtio. Hän … Lue lisää