Tuoretta tietoa Virosta
10.11.2023 | Pääkirjoitus

Laivamatkailun uusi aika

Kuva Timo Huttunen

Laivamatkailun uusi aikaVahdinvaihto.

 

Helsingin Satama tutkitutti viime kesänä mistä syystä ja ketkä Suomesta Viroon matkustavat. Tulos oli ainakin itselleni hienoinen yllätys, vaikka matkustan maiden väliä varsin usein, eri viikonpäivinä, vuorokaudenaikoina ja kaikkina vuodenaikoina.

Ylivoimaisesti suurin osa (38 prosenttia) oli kesällä ”nautiskelijoita”, jotka nousivat laivaan ystävien kanssa viihtymään ja rentoutumaan.

Toiseksi suurin ryhmä olivat ”rutiinireissaajat” (26 prosenttia), jotka arvostavat matkallaan mukavaa istumapaikkaa ja hyvää nettiyhteyttä.

Kolmanneksi suurin ryhmä olivat ”laivabilettäjät” (14 prosenttia), jotka tulivat laivalle tuulettumaan puolison tai ystävien kanssa, pitämään hauskaa sekä tekemään ostoksia.

Seuraavaksi suurin ryhmä olivat ”ulkomaiset lomailijat” (12 prosenttia) jotka arvostavat rauhallisuutta ja kiireetöntä ilmapiiriä ja nähdä uusia paikkoja.

Vasta viidenneksi tulivat ”suomalaiset perhematkaajat” (10 prosenttia).

Perhematkaajien osuus oli yllättävän pieni, varsinkin kun ottaa huomioon, että kysely tehtiin parhaaseen loma-aikaan. Olisin myös kuvitellut rutiinireissaajien määrän olevan suurempi.

Kyselytutkimuksen yhteenvedossa todetaan, että suomalaisten kiinnostuksen kohteita Virossa ovat luonto, ravintolat ja historialliset nähtävyydet. Näitä kaikkia Virossa kyllä riittää.

Ne ajat tuntuvat nyt olevan ohi, jolloin suomalaiset tulivat Viroon vain rellestämään ja hakemaan halpaa olutta. Sen huomaa laivoillakin. Ilmapiiri on muuttunut todella paljon kymmenessä vuodessa.

Samaan aikaan laivoilla on tapahtunut paljon muutoksia. Ravintolahinnat aluksilla eivät ole enää erityisen edullisia ja elävää musiikkia näkee ja kuulee harvemmin. Tilalle ovat tulleet laivojen supermarketit, jotka ovat alkaneet kilpailla – ei alkoholin myynnillä – vaan merkkivaatteilla.

Yksi tilastotieto ansaitsee vielä tulla mainituksi, nimittäin suomalaisten matkailijoiden määrä Virossa on jo noussut koronaa edeltäneelle tasolle.

 

PS.

Tämän lehden ilmestymisen aikoihin täytän 65-vuotta ja aion siirtyä ainakin osittain eläkkeelle. Tulen tulevaisuudessa keskittymään entistä enemmän kirjallisiin projekteihini. En jatka enää The Baltic Guiden päätoimittajana, mutta tulen vastaisuudessakin toimimaan lehden erikoistoimittajana.

Uutena päätoimittajana aloittaa The Baltic Guiden nykyinen toimituspäällikkö Susanna Poikela. Hän on Viroa ja maan kulttuuria laajasti tunteva toimittaja ja yrittäjä, joka on asunut Tallinnassa jo 13 vuotta. Susannalta on myös julkaistu kolme runokokoelmaa Suomessa.

Toivotan Susannalle kaikkea hyvää hänen tulevassa tehtävässään.

 

Petri Saraste

Päätoimittaja

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta

19.2.2024 | Pääkirjoitus

Tänä vuonna panostamme entistä enemmän verkkolehteen ja sosiaaliseen mediaan

Tänä vuonna panostamme entistä enemmän verkkolehteen ja sosiaaliseen mediaan

Viime vuonna vietettiin The Baltic Guiden juhlavuotta. Viron suurin suomenkielinen matkailulehti täytti pyöreät 30 vuotta. Itse törmäsin lehteen reilut … Lue lisää

28.7.2023 | Pääkirjoitus

Toiseen saunaan

Toiseen saunaan

Sauna ja järvessä uiminen ovat lyömätön yhdistelmä. Äitini kertoi minun karanneen talvella kesämökin saunasta avantoon kolmevuotiaana jo paljon ennen … Lue lisää

17.5.2023 | Pääkirjoitus

Mitä voimme odottaa Viron uudelta hallitukselta?

Mitä voimme odottaa Viron uudelta hallitukselta?

Viron uusi hallitus näki päivänvalon 17. huhtikuuta. Sen muodostamiseen kului vajaat puolitoista kuukautta. Nopeamminkin olisi selvitty, ellei Ekre olisi … Lue lisää

13.1.2023 | Pääkirjoitus

Jäniksen vuosi 2023

Jäniksen vuosi 2023

En ole mikään horoskooppiuskovainen, mutta kiinalaisiin horoskooppeihin haluan uskoa. Otetaan nyt vaikka tämä jänis kiinalaisesta eläinhoroskoopista. Se on alkavan … Lue lisää

28.11.2022 | Pääkirjoitus

Hyvä naapuri, paha naapuri

Hyvä naapuri, paha naapuri

Tapasin kesän lopulla koulunsa päättäviä nuoria, jotka olivat saapuneet Tallinnaan Euroopan parlamentin järjestämään nuorison EPAS-tapahtumaan (European Parliament Ambassodor School). … Lue lisää

13.9.2022 | Pääkirjoitus

Kirja elää ja voi hyvin Virossa

Kirja elää ja voi hyvin Virossa

Tämän lehden kolumnisti ja kirjailija Ville Hytönen ennusti vuoden ensimmäisessä numerossa, että Viro on 2040-luvulla Euroopan menestynein valtio. Hän … Lue lisää

17.5.2022 | Pääkirjoitus

Rauhanmeri on tulevaisuutemme elämänlanka

Rauhanmeri on tulevaisuutemme elämänlanka

Suomenlahden turvallisuustilanne on Venäjän Ukrainassa aloittaman hyökkäyssodan jälkeen merkittävästi muuttunut. Hyvällä syyllä voi kysyä, onko Itämeri pian enää ”rauhanmeri”, … Lue lisää

30.1.2022 | Pääkirjoitus

Karhukaisen sitkeydellä eteenpäin

Karhukaisen sitkeydellä eteenpäin

Kädessäsi on nyt vuoden ensimmäinen The Baltic Guide -lehti. Me tekijät olemme tätä odottaneet kovasti, toivottavasti te lukijatkin. Tätä … Lue lisää