Teksti Petri Saraste
Kuvat Petri Saraste, Leif Rosas
Anu Saarron pojat Mirco ja Elmar ovat Riina-koiran hyviä kavereita.
Puolitoista vuotias Riina-koira ja hänen emäntänsä Anu Saarto ovat kuluneen kesän aikana olleet näkyvästi esillä Viron mediassa. Anu ja hänen koiransa ovat kierrelleet Virossa erilaisissa tapahtumissa ja jakaneet ensiapupakkauksia tarvitsijoille. Erikoinen pariskunta on päässyt esille mm. Postimees -lehdessä, Hiiulehdessä ja Rapla Sanomissa sekä paikallisradioissa.
Anu Saarron yritys myy ensiapulaukkuja, joissa on mm. erilaisia steriloituja sidontatarvikkeita, laastareita, pyyhkeitä ja vinyylihansikkaita. Mukana on myös ohjeet miten toimia hätätapauksissa, kuten silmävahingon, palovamman, luunmurtuman tai tajuttomuuden sattuessa.
Koiralla on myyntityössä merkittävä rooli, sillä ihmiset tunnistavat sen valjaisiin kiinnitetyn ensiapuliivin ja kyselevät onko koira koulutettu erityisesti ensiaputehtäviin.
”Olen nyt 18 vuotta myynyt näitä ensiaputarvikkeita ja väitän, että koirasta on apua ihmisten kohtaamisessa jopa niin, että koira jotenkin vaistoaa ja ohjaa minua, kenen luo kannattaa mennä juttelemaan ensiapuun liittyvistä asioista”, Riina-koiran työkaveri ja omistaja Anu Saarto kertoo.
”Käyn Virossanoin 6-9 kertaa vuodessa ja olen kerrallaan aina viikon tai pari. Pienessä maassa olemme saaneet paljon positiivista julkisuutta ja palautetta.”
Suomessa parivaljakko on näyttäytynyt joka kesä erilaisissa tapahtumissa, leirintäalueilla ja satamissa missä väkeä on paljon liikkeellä.
”Anua ja Riinaa voi seurata myös Tiktok-tilillä ”Anu and the firstaiddog”.”
Ensiapukoira Riina on saavuttanut paljon julkisuutta. Katso video Riinasta täältä.
Narvan vanhakaupunki uudistuu: historiallinen Helsinginkatu palaa kaupunkikuvaan
Narvan vanhakaupunki jatkaa uudistumistaan Stockholmin aukion toisen rakennusvaiheen myötä. Hanke on osa toisessa maailmansodassa ja sen jälkeisessä neuvostorakentamisessa Narvan raatihuoneen … Lue lisää
1.8.2026 | Viro
Lahemaan moni-ilmeinen kansallispuisto –
Viron pohjoisrannikolla, reilun 70 kilometrin päässä Tallinnasta itään sijaitsee maan suurin ja vanhin, vuonna 1971 perustettu, Lahemaan kansallispuisto. Sen pinta-alasta … Lue lisää
27.7.2026 | Mainos | Viro
Mainos ”Itä-Virossa on yksi upeimmista hiekkarannoista, jolla koskaan olen käynyt”
Kokenut Viron-matkaaja Heikki Nenonen on viime vuosina suunnannut yhä useammin maan itäosiin. Tutuiksi ovat tulleet alueen luontokohteet, kuten Viron korkein … Lue lisää
21.7.2026 | Viro
Pärnu vei sydämen – nyt Mirca kertoo miksi
Mirca Mäensivu-Puukko on viettänyt Pärnussa aikaa jo 25 vuoden ajan, ja kaupungista on tullut hänelle toinen koti. Tässä artikkelissa Mirca … Lue lisää
18.7.2026 | Viro
Kuusi kesätärppiä Itä-Viroon
Itä-Viro on kesämatkailijalle yllättävän monipuolinen. Samalla matkalla voi viettää rantapäivän Narva-Jõesuun uimarannalla tai Kauksin rannalla Peipsijärvellä, nauttia historian havinasta Narvan … Lue lisää
17.7.2026 | Kulttuuri
Lenny Kravitz konsertoi maanantaina
Lenny Kravitz saapuu maanantaina 20.7. Tallinnaan osana Lenny Kravitz Live 2026 -maailmankiertuettaan. Kyseessä on hänen ensimmäinen konserttinsa Virossa lähes 20 … Lue lisää
9.7.2026 | Viro
Näistä puhutaan
Presidentti Alar Karis ei pyri toiselle kaudelle Viron istuva presidentti Alar Karis ilmoitti, ettei hän hae toiselle kaudelle syksyn 2026 … Lue lisää
8.7.2026 | Viro
Kim Päivästö – nirsosta pojasta kasvoi tähtikokki
Viime vuonna suomalainen kokki Kim Päivästö voitti MasterChef Estonia: Professionals -kilpailun. Nyt hän avaa ravintolan Tallinnan Kalamajaan. Twenty Four Social … Lue lisää