Tuoretta tietoa Virosta
15.8.2018 | Henkilö

Suomalainen Virossa

Suomalainen VirossaAri Aho on asunut Virossa jo toistakymmentä vuotta.

Torniolainen, hotelli- ja ravintola-alalla 26 vuotta toiminut Ari Aho kävi ensimmäisiä kertoja Tallinnassa 1990-luvulla. Vuonna 1998 hän hankki asunnon Vanhastakaupungista. Maassa hän on asunut vakituisesti 10,5 vuotta ja saman ajan hän on ollut Arizona Saloonin omistaja.

Ari ei pahastu, vaikka paikkaa kutsutaan porobaariksi, vaan täsmentää, että Arizona on Tallinnan Porobaari nr. 1. Asiakaskunnasta noin 80 prosenttia on suomalaisia. Se merkitsee muun muassa sitä, että urheilukanavat näkyvät ja hyllystä voi lainata tai vaihtaa suomalaisia kirjoja luettavaksi.

 

1. Mitä olet oppinut Virossa?

Sosiaalisuutta. Täällä on helpompi jutella kuin Suomessa, jossa katsotaan pitkään, jos vieraalle puhutaan. Virossa vastataan.

Asiaa auttaa tietenkin viron kielen taito, joka minulla riittää nykyään virastoissakin asioimiseen. Tornionjokilaaksossa totuin erilaisuuteen. Tutuksi tuli silloin myös eri valuuttojen käyttö.

 

2. Mitä muuttaisit Virossa?

Aikatauluista, toimitusajoista ja sovituista kellonajoista kiinni pitämisen. Esimerkiksi keittiökaluston kahden kuukauden toimitusaika meni 1,5 kuukautta pitkäksi ja silloinkin toimitettiin vain osa tilauksesta. Loppuja odoteltiin vielä kuukausi.

Akateeminen vartti tuntuu täällä olevan enemmän sääntö kuin poikkeus. 

 

Teksti Mikko Savikko, kuva Andrei Chertkov

Lue lisää samasta aiheesta
ari aho arizona saloon suomalainen virossa tornio yrittäjä

1.2.2024 | Henkilö

Vuoden 2023 matkailuvaikuttaja tarjoaa elämyksiä lukijoilleen

Vuoden 2023 matkailuvaikuttaja tarjoaa elämyksiä lukijoilleen

Viime vuoden lopussa Suomen matkailuala kokoontui vuotuiseen Finnish Travel Galaan palkitsemaan matkailualan yrittäjiä, vaikuttajia ja matkakohteita. Äänestyksiin kesä-heinäkuussa osallistui … Lue lisää

28.1.2024 | Henkilö

Heidi Iivari: ”Tartossa kulttuuri on käsitetty laajasti”

Heidi Iivari: ”Tartossa kulttuuri on käsitetty laajasti”

Heidi Iivari on asunut Tartossa lähes 18 vuotta. Nyt hänen kotikaupunkinsa paistattelee Euroopan kulttuuripääkaupunkina ja kuulimme parhaat kulttuuritärpit kaupunkiin. … Lue lisää

14.1.2024 | Henkilö

Nuoren Viron innostus siivitti Ella Kannisen opintoja Tartossa

Nuoren Viron innostus siivitti Ella Kannisen opintoja Tartossa

Marraskuun lumisateisena sunnuntaina Helsingin Kaapelitehdas on täynnä ihmisiä. Käytävillä myydään virolaisia tuotteita ja maakunnat sekä kaupungit esittelevät omia kohteitaan … Lue lisää

17.11.2023 | Henkilö

Kirjailija inspiroituu Virosta

Kirjailija inspiroituu Virosta

Kirjailija ja toimittaja Eveliina Talvitie ei ollut ennen Viroon muuttoaan mikään tyypillinen Tallinnan kävijä, mutta niinä kertoina kun kirjailija … Lue lisää

14.11.2023 | Henkilö

”Tanssi auttoi Suomeen sopeutumisessa” 

”Tanssi auttoi Suomeen sopeutumisessa” 

KatriRiihilahti on uransa huipulla oleva tanssija ja koreografi, jonka lähes kaikki suomalaiset tuntevat supersuositusta ”Tanssii tähtien kanssa” -ohjelmasta sekä … Lue lisää

1.9.2023 | Henkilö

J. Karjalainen: ”On hienoa nähdäeturivissä isä ja tytär tai äiti ja poika”

J. Karjalainen: ”On hienoa nähdäeturivissä isä ja tytär tai äiti ja poika”

Kuulun siihen ikäpolveen, joka muistaa vielä Jukka Tapio Karjalaisen työskennelleennuorena miehenä SEK-mainostoimistossa. Harva nykyinen faniehkä tietää, ettäennen mahtavaa musiikkiuraansa … Lue lisää

27.8.2023 | Henkilö

Hulvaton humoristi

Hulvaton humoristi

Kirjailija, käsikirjoittaja ja koomikko Antto Terras on ihastuttanut, ärsyttänyt ja naurattanut huumorillaan molemmin puolin Suomenlahtea jo pari vuosikymmentä. Hän … Lue lisää

24.8.2023 | Henkilö

Minnan kyydissä Tallinnassa

Minnan kyydissä Tallinnassa

Kaksi vuotta sitten Minna Rytylä teki rohkean päätöksen ja otti vastaan alkuopetuksen opettajan sijaisuuden Tallinnan suomalaisesta koulusta. Edessä oli … Lue lisää